keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Eyes wide open


Lasse Örlingin suunnittelema "Eye Chart Poster" syrjäytti kaupunkikotimme keittiön seinällä aiemmin asustelleen Polkka Jamin Santsi-julisteen. (Mutta ei hätää, Santsi kumppaneineen muuttaa Torpalle.)

Tavallaan kai ihan "hauska" ostos ihmiselle, joka on kahden vuoden sisään sairastanut näköhermotulehduksen ja pari muutakin kummallista näköoiretta, joka tästä syystä pelkää ihan hysteerisesti mahdollisen MS-taudin puhkeamista ja näön menetystä ja jonka vasemman silmän lasiainen näyttäisi olevan irtoamassa. (Kuulemma ihan tyypillinen vaiva, sanoivat lääkärit. Eläke-ikäiselle.)

Nyt voin sitten joka aamu tarkistaa, että miltä näyttää. Pelätä, että se näkö on yön aikana heikentynyt. Tai sitten olla kiitollinen, että näen edelleen. Kaikkihan riippuu katsontakannasta. Onko kuppi puoliksi tyhjä vai täynnä.



Mikään asia tässä elämässä ei ole niin pyhä, etteikö siitä jotain vitsiä saisi irti. Ja kun jokin asia tarpeeksi tai liikaa ahdistaa, niin parempi kääntää koko tilanne ylösalaisin ja nauraa sille päin naamaa. Mielen selviytymisstrategia kai tämäkin.

Oh, the bittersweet irony of life.



No mutta onhan se nyt kieltämättä ihan pirun hyvännäköinen seinällä!

3 kommenttia:

  1. Siis ei oo totta :D

    Mä himoitsin juuri tuollaista silloin muuton yhteydessä. Ja vähän samasta syystäkin. Toihan on just tehty teille. Sillä on tarkoitus ja se näytää todella hyvälle.

    Pidetään kupit puoliksi täynnä jookos. Oot super ♥

    VastaaPoista
  2. <3 teille molemmille. TE olette super!

    VastaaPoista