sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Hyvää matkaa, Vaari.



94-vuotias vaarini sai aivoverenvuodon maaliskuussa 2015. Siitä lähtien häntä hoidettiin laitoshoidossa, saattohoitopotilaana, ilman toivoa kotiutumisesta. Tätä ennen vaarini asui yksin kotonaan ja oli ikäisekseen hyvinkin itsenäinen ja tarkkaälyinen, huumorintajuaan hän ei kadottanut kai koskaan.

Kulunut vuosi on ollut lähiomaisen roolissa raskas. Vaarini puhe- ja ymmärryskyky palautui hetkittäin kunnes se viimeisinä kuukausina hiipui kokonaan pois.  
Olimme läsnä, mutta emme enää tavoittaneet häntä.

Tuntui, kuin olisin menettänyt vaarini joka vierailulla uudestaan.

 
Vaarini teki pitkän työuran erään kanta-hämäläisen kartanon tilanhoitajana. Tiedän hänen olleen erittäin arvostettu henkilö sikäläisten keskuudessa, sekä persoonansa että ammattitaitonsa vuoksi. Kun ajattelen vaaria, ajattelen usein myös tuota paikkaa. Kartano oli vaarille rakas ja merkityksellinen – sekä koti- että työpaikkana vuosikymmenien ajan – ja myös minulle se on toiminut näyttämönä lukuisille lapsuusmuistoille. Kuljinhan jo polvenkorkuisesta vaarini lahkeessa kiinni peltojen pientareilla, joen rannalla, metsissä, rekan hytissä ajamassa sokerijuurikkaita tehtaalle. Näitä muistoja olen kantanut mukanani ja vaalinut ylpeydellä läpi elämän.

Nuorempana monet näistä asioista olivat kapinoivalle ja levottomalle sydämelle itsestäänselvyyksiä enkä juuri käyttänyt aikaa niiden pohtimiseen. Vasta aikuisiällä olen pysähtynyt tunnistamaan ja miettimään omia elämänarvojani ja sitä, mistä ne kumpuavat. Uskon, että vaarillani on ollut suuri vaikutus siihen, millaisia arvoja olen elämääni omaksunut. Kunnioitus ja rakkaus maaseutuun, luontoon ja eläimiin, arvostus työteliästä ja yksinkertaista elämäntyyliä kohtaan – nyt ymmärrän mistä ne tulevat.


Muistoissani vaarini on pukeutuneena vihreisiin työhaalareihin, riuskana ja hymyilevänä, aina valmiina auttamaan. Mielikuvissani näen vieläkin puimurin etäänpänä pellolla, tutun hahmon sen hytissä. Traktorin ratissa, hallilla hitsaamassa ja koneita korjaamassa, metsässä saunavihtaa tekemässä.

Kolme vuotta sitten veri veti takaisin maalle ja ostimme oman pienen maalaispaikkamme. Olen onnellinen, että vaarini ehti vierailemaan Hauholla. Uskon hänen olleen salaa mielissään hankinnastamme ja siitä, että torpan myötä tavallaan palasin takaisin juurilleni. 
Mielissään hän on ollut varmasti myös huomatessaan niiden arvojen, joita hän on omassa elämässään vaalinut, siirtyneen eteenpäin ja jatkaneen elämäänsä vahvana meissä jälkipolvessa, minussa ja serkuissani. Se on epäilemättä ollut hänelle todella tärkeää. 


Vaarini hiipui hitaasti pois vaikka hän olisi varmasti itse valinnut mielummin lähteä saappaat jalassa. Sydän oli vahva, sanoivat lääkärit. Se ei antanut periksi, piti kiinni tässä maailmassa, vaikka tästä elämästä hän poistuikin jo kuukausia aiemmin. 
Siihen sydämeen mahtui niin paljon rakkautta ja viisautta huolimatta sodan varjoista, joita se kantoi mukanaan vuosikymmenten läpi.

  
Helmikuussa silitin linnunluiseksi kuihtunutta käsivartta ja kuiskasin mielessäni: "Päästä irti, Eeva odottaa sinua jo."

Vaarini nukkui pois pääsiäisenä ja hänet haudattiin Eevan viereen eilen, lauantaina 23.4.2016.
Ainoa jäljellä oleva ovi lapsuuteeni sulkeutui viimeistä kertaa. Isovanhempani ovat olemassa enää muistoina sydämessäni ja valokuvina torpan seinällä.


 Suru on suuri ja ikävä valtava, mutta kiitollisuus ja rakkaus jota vaariani kohtaan tunnen – ne ovat aina suurempia.

Minulla on kunnia olla mukana Haaga- Helia ammattikorkeakoulun kuvajournalistien Vapaus on jokaisen vastuulla -valokuvanäyttelyssä. Näyttelykuvani kuvaavat vaarini vimeistä vuotta – ja viimeistä taistelua – ja ovat nähtävissä Sanomatalossa 3-15.5. sekä Finlandia-talossa 3.5.-31.5.2016. 
Lisätietoja näyttelystä täällä.
Lämpimästi tervetuloa moikkaamaan minua avajaisiin Sanomataloon 3.5. klo 17 alkaen tai katsomaan näyttelyä toukokuun aikana. <3

20 kommenttia:

  1. Voimia sinulle♥
    Kauniisti tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy, miten iäkkään ihmisen ihokin on paperia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3 Tuntui hurjalta, miten nopeasti ihminen katoaa tuon hauraan ihon alta.

      Poista
  2. Osanottoni. Suru ja luopuminen on ollut myös täällä vahvasti läsnä, eikä siihen näytä taukoa tulevan. Menestystä näyttelyyn! Kuvat ovat puhuttelevia.

    VastaaPoista
  3. Osanottoni. Suru ja luopuminen on ollut myös täällä vahvasti läsnä, eikä siihen näytä taukoa tulevan. Menestystä näyttelyyn! Kuvat ovat puhuttelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin :( Toivotaan, että ne olisivat nyt vähäksi aikaa tässä, meille molemmille. <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hän oli! Suuri ja suurenmoinen.

      Poista
  5. Tärkeitä juttuja saitte kokea yhdessä. Tuollainen tiivis suhde isovanhempaan on varmasti iso voimavara. Kauniisti kirjoitit hänestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen siitä, että suhde säilyi aina tiiviinä. Tiedän, että monilla ei näin ole.

      Poista
  6. Upeat kuvat, ihana tarina! Tuli kylmät väreet - koska tunnistin jotain myös itsekkäästi itsestäni. Minä olen suhteessa omaan keski-iän mökkitilusrakkauteeni liittänyt nimenomaan isoisien opit. Muistot siitä, miten minä myös lahkeessa roikuin nuoreksi aikuiseksi saakka mieluummin isäntien kanssa pihalla kuin hellan ääressä isoäitien luona (kaikella rakkaudella - ihania olivat hekin). Kiitos tästä kirjoituksesta! Ja voimia kauniiseen suruun. Tiedä, vaikka tulisinkin Sanomataloon moikkaamaan! Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Olisipa kiva tavata, tule ihmeessä niin otetaan maljat isännille ja emännille! :)

      Poista
  7. Pysäyttävä hetki oli katsoa nämä kuvat ja lukea tarina. Osanottoni!

    VastaaPoista
  8. Osanottoni <3
    Kaunis kirjoituksesi kosketti syvästi.

    VastaaPoista
  9. Osanottoni.
    Kaunis ja kunnioittava teksti.

    VastaaPoista
  10. Osanottoni.
    Kaunis ja kunnioittava teksti.

    VastaaPoista
  11. <3 Käsittämättömän upea kirjoitus ja ylistys ihmiselle, joka tuntuu sen todellakin ansainneen. Vaarisi kuulostaa olleen mahtava tyyppi kerrassaan ja eläneen hyvän elämän.

    Onnea nättelyllesi. Toivottavasti postaat siitä näytteitä tänne meille, jotka haluaisimme sen kokea, mutta emme pääse paikalle.

    VastaaPoista
  12. Koskettava kirjoitus ja kaunis postaus. <3

    VastaaPoista
  13. En hetkeen aikaan ole ehtinyt blogissasi vieralla ja nyt kun tulin, pääsin mukaan tarinaan ja ihmiselämään joka sai minut kyynelehtimään. Olin aikonut tästä mennä vielä töihin tänään, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.
    Vaarisi kuulostaa rehdiltä ja reilulta mieheltä, jolle työ oli kunnia-asia, sellaiselta suoraselkäiseltä ja kaikin tavoin rakastettavalta hahmolta, jollaisia nykyään enää harvoin tapaa. Se sai minut muistamaan oman vaarini joka poistui keskuudestamme kun vielä olin itse lapsi. Lapsenmuistoissani hänkin oli aina reilu, rehti ja rakastettava mies, istui lätsineen aitan rapulla piippu suussa, ruokki oravia talon takana tai veisteli jotakin ladossa.
    Vaarit <3
    Toivon sinulle voimia!

    VastaaPoista