torstai 27. helmikuuta 2014

Aarteita anoppilasta



 
Anoppilan vintiltä oli löytynyt pino vanhoja kupariastioita. Kysyivät minulta, että kelpaako? No kelpaako! Kupari ei tähän mennessä ole vielä tehnyt tietään lempivärieni tai -metallieni joukkoon, mutta ehkä sen aika voisi olla nyt. Pystyn jo näkemään, kuinka hienoilta nuo näyttävät valkoiseksi rapatun takan reunalla.



Sitten pitäisi enää rapata se takka. Maalata takaseinä. Ja katto. Teettää kattolistat ja naputtaa ne paikoilleen. Ihmetellä, että mikä piru se räppänä tuolla seinässä oikein on. Varttia vaille valmista, siis.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Jotain juuttia, jotain vanhaa, jotain nukkuvaa

Kammarissa tapahtuu taas. (Ohhoh kuulostipa se kaksimieliseltä.) Pitkällisen etsinnän päätteeksi löysin täydellisen jalkalampun pelastusarmejan kirpparilta. Varjon sisällä on kaksi lamppua, jotka voidaan sytyttää päälle yhdessä tai erikseen vanhanaikaisesti narusta vetämällä. Tulee mummola mieleen, siellä oli samanlainen.


Juuttikankainen Love our planet-tyyny huuto.netistä. Sopii tällaiselle ikuisuushipille kuin nenä päähän. Neutraalin sävyinen tyyny rauhoittaa kivasti vihreän ja oranssin komboa. Taustalla näkyvä ruusutapettinen huopalevy odottaa edelleen irroittajaansa. Toivottavasti edelliset omistajat ovat käsitelleet hirret ennen huopalevyn kiinnitystä, koska oikean värisävyn löytämisessä ja hirrenpätkän käsittelyssä on oma vaivansa ja lopputulos ei kuitenkaan ole sitten täysin yhteneväinen aiemmin käsiteltyjen hirsien kanssa. Tässä tapauksessa tämä ei ole mitenkään itsestäänselvää, onhan mm. kammarin valkoisessa katossa ruskeanharmaa ympyränmuotoinen laikku, koska palovaroitinta ei oltu vaivauduttu irroittamaan maalauksen ajaksi...


Sohvalta löytyi vilttikasan alta myös yksi nukkuva koira, tuo sisustuselementeistä rakkain. 
Viikonloppuna aloitettiin alkovin viimeistely. Homma viivästyi, kun huomattiin alkovin ja pikkueteisen välisen seinän olevan niin kupera, ettei siihen meinaa saada minkäänlaista kulmalistaa kiinni. Oikein jännittää, mitä sieltä seinästä paljastuu...rahaa? Vanhoja sanomalehtiä? Luurankoja?

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viherkuumetta ilmassa!

Jos eilen juotiinkin kahvia ihan antaumuksella, niin tänään kahvi vaihtui vihreään teehen ja hunajaan, kun kaktus kurkussa ilmoitti olemassaolostaan. Värjöttelin aamun täkkien alla sohvalla satunnaisen kanavasurffailun merkeissä, ja jäin tuijottamaan Liviltä tulevaa Eden-ohjelmaa.

Ja voi apua mikä viherinnostus ja kevään kaipu iski päälle! Voisiko joku kelata aikaa eteenpäin, esimerkiksi huhtikuun puoliväli kelpaisi nyt oikein hyvin. Kaivoin esille viikonloppulukemiseksi ostamani Viherpiha-lehden ja ruutuvihkon pihasuunnitelmia varten. Yritän muistella kesää ja syksyä; mitä kaikkea tuolla lumen alla kasvoikaan? Sen tiedän, että ihan hirveästi on hommia edessä: villiksi päästetty puutarhamme kun ei ole kooltaan ihan sieltä pienimmästä päästä. Melkein tekisi mieli pyytää jonkun vihersuunnittelijan konsultointia, eihän mulla ole hajuakaan siitä, mitkä kasvit viihtyvät auringossa, mitkä varjossa, mitä on järkevää istuttaa ja mitä ei? Miten perunapelto raivataan? Mitä tehdään kymmenille viinimarjapensaille? Millaista meidän tontin maaperä on: hapanta, emäksistä, savi- vai multapohjaista? Onneksi anoppini on varsin päteväksi itseoppinut puutarhuri, hänen avullaan pääsen toivottavasti ainakin alkuun. Samalla selviää, kuinka keskellä kämmentä se meikäläisen viherpeukalo oikeasti onkaan.

Peltinen kukkakulho kirpparilta, nämä kukka-aiheet ovat tosiaan tulleet jäädäkseen. 
Orastavasta flunssasta huolimatta fiilis on siis innostunut ja muutenkin muikea, koska a) päätettiin jäädä Torpalle vielä yhdeksi yöksi ja b) Ruotsi otti turpaansa jääkiekossa, se oli niille ihan oikein c) mies lupasi lähteä kauppaan joten tämä nainen painelee takaisin sohvalle ja Torpan jäämistöstä löytyneiden viimevuotisten siemenkuvastojen kimppuun.

Letkeää sunnuntain jatkoa!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Poikkeuksellisen hyvää pannukahvia

Vuoden vaihteessa tein yhden lupauksen: vuonna 2014 aion opetella keittämään poikkeuksellisen hyvää pannukahvia. Tai siis pannukahvia ylipäänsä. Muistot vievät mummolaan, jossa sain maistaa pannukahvia elämäni ensimmäistä kertaa. Tuota makumuistoa olen pyöritellyt ja vaalinut kielen päässä siitä lähtien. Viime viikonloppuna löysin kirpparilta hyväkuntoisen kahvipannun, joten oli aika aloittaa harjoitukset.

 Pannukahvia varten valitaan tietenkin pannujauhatus- eli karkeimman jauhatusasteen mukaisesti jauhettua kahvia. Ammattilainen jauhaa kahvinsa itse pavuista, ja kahvimyllyn hankinta onkin ostoslistalla seuraavana. Valmistustapa säilyttää paremmin kahvissa olevan luontaisen rasvan, jolloin mausta tulee täyteläisempi ja pyöreämpi kuin suodatinkahvista. Ostin reilun kaupan sertifioitua Gran Palomarin tummaa paahtoa, ja hyvää oli! Kahvinporot ovat kuuleman mukaan oivaa ainesta kompostiin ja pihalle lannoitteeksi.
 Puuhellan sytyttäminen ja veden keittäminen vie oman aikansa, joten pannukahvin valmistus puuhellalla on vaivalloista mutta palkitsevaa; sopii oikein hyvin kiireettömiin viikonloppu-aamuihin.

Näin valmistuu Ennen Poikkeuksellisen Hyvä Pannukahvi: 

- Lisää haluamasi määrä vettä kylmään kahvipannuun.
- Kiehauta vesi.
- Ota pannu pois hellalta, lisää kahvi.
Suositusannostelu on 6–7 g kahvia (1 mitallinen) 1 dl vettä kohden, itse opin ekasta kokeilusta ja laitoin hitusen enemmän.
- Sekoita hyvin.
- Siirrä kahvipannu takaisin hellalle, anna kiehahtaa nopeasti. (Huom! Älä kiehuta liian pitkään, se tekee kahvista kitkerää)
- Nosta pannu pois lämmöltä, sekoita ja anna hautua n. 5 minuuttia. 

Enjoy!


Hurahdin kahviin nyt niin paljon, että seuraava askel on tosiaan kahvimyllyn ja kahvipapujen hankinta. Olen jo vähän googletellut eri vaihtoehtoja, ja kuulen mielellään suosituksia hyvistä myllyistä ja/tai pavuista, ja mistä niitä kannattaa hankkia?

tiistai 18. helmikuuta 2014

Haaste Östermyrasta

Östermyran Auringon kaunis emäntä oli laittanut haasteen mieltä lämmittävillä alustussanoilla, kiitokset!

1. Lempivärisi sisustuksessa
Mustan, harmaan ja violetin pyhä kolminaisuus kaupungissa, maalla kaikki murretut, maanläheiset retrosävyt: sammalenvihreä, okra, oranssinpunainen jne.

2. Designesine / - huonekalu, joka ei ikinä tule meille
Mielummin voisi kysyä, minkä designesineen meille huolisin, olen nimittäin hyvin kranttu ja suurin osa niistä sisustusblogeissakin vilahtelevista must have-designtuotteista on mielestäni ihan hirveätä, ylihinnoiteltua kuraa. Esimerkkinä vaikka Lokki-valaisin. Anteeksi nyt vaan mutta hyi yäk. Meidän katonrajaan ei tule ufoa laskeutumisvalot päällä.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv.ssä
Kaikki vähän kieroutuneet, oman pimeän puolensa kanssa taistelevat hahmot. Hmmm, Dexter näin äkkiseltään heitettynä.

4. Suosikki leivonnassa
Muahahha! Ei taida tulla meikäläisestä leivontabloggaria, vaikka ruuanlaitossa olenkin aika haka. Todistetusti olen kuitenkin leiponut ainakin kerran, se oli vuonna 2012:

Kyllä, ne ovat rahkapullia.

5. Viisi blogisuosikkia

Voi apua! Suosikkilistalla on monta eri tavalla loistavaa blogia, joita en millään osaa, enkä haluaisikaan laittaa järjestykseen. Taidanpa napata listalta viisi viimeksi päivittänyttä, eli...

Vihervaaran Anne, joka lapsi- ja eläinkatraan sekä päivätyön ohessa tuntuu ehtivän sisustamaan ja remppaamaan vanhaa taloa ihailtavalla tahdilla...

Punainen Pihlaja, jonka pettämätöntä tyylitajua ja vanhaa maatilaa voi vain huokaillen ihastella...

Susannan työhuone, jossa käyn vierailemassa aina väriterapian ja rehellisten ja pohdiskelevien juttujen tarpeessa...

(ja Östermyran Aurinko, josta haasteen sain, eli siirretään seuraavalle...)

Vanhan Matkalaukun Marjut, jonka blogista löytyy aina tyylillä ja vahvalla visuaalisella silmällä toteutettuja tuunauksia ja herkullisia yksityiskohtia.

Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogin Laura, ihana kanssamummo, Tyynelän emäntä ja Töölön lady, joka minulla on kunnia tuntea myös in real life :)

Kappas, osasin sentäs laskea viiteen. Ja onneksi kukaan ei ehtinyt päivittää tätä kirjoittaessa, olisi mennyt pasmat ihan sekaisin :)

Kukkii

Jos ulkona onkin pensaissa vasta ujoja alkuja, niin sisällä ollaan jo täydessä kukinnassa. Tästä peltipurkista se alkoi, ja viikonloppuna kukkakompanjaan liittyi kirpparilta musta-kukallinen retro silkkityyny.Vanha, painava tyyny on mielestäni niin hieno, etten raaski peittää sitä tyynyliinalla, olkoon sohvalla ihan tuollaisenaan.



Tätä voi kai kutsua jo uudeksi aluevaltaukseksi ihmiseltä, joka on koko ikänsä kuvitellut inhoavansa inhonnut kukkakuosia. Jännittää ihan, milloin tämä hulluus leviää myös vaatekaapin puolelle.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Talven ja kevään taitteessa

Kuukausi kuukaudelta ymmärrän koko ajan paremmin, miksi vanhan talon ostajia suositellaan elämään talossaan vähintään vuoden ajan ennen suurempien remontti- yms. päätösten tekoa. Kulunut puoli vuotta on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen matka läpi kolmen vuodenajan ja niiden mukanaan tuomien erilaisten olosuhteiden, joihin vanhuksemme reagoi omalla ainutlaatuisella tavallaan. Milloin on putket jäässä, milloin taas, kuten kuluneena viikonloppuna, vesi kyllä juoksee, mutta viemärit on tukossa. Milloin sähköt katkeaa tai sulakkeet poksahtaa. Kaikki asiat tulevat eteen ensimmäistä kertaa, sekä hyvässä että pahassa. Paljon olemme oppineet kantapään kautta. Varautumisen ja ennakoinnin merkitystä ei voi liikaa alleviivata.

Viemärit aukesivat lopulta rautakauppareissun, sulatussuolan ja kymmenen metrisen vaijerin avulla. Olimme kirjaimellisesti kädet syvällä siinä itsessään. Saunassakin oli ihan tunnelmallista istua pelkästään tuikkujen ja lyhtyjen valossa. Selvisipä samalla, mitkä sulakkeet kuuluvat mihinkin osaan tiluksia. Ja että imuria ei kannata laittaa kiinni samaan pistorasiaan vesipumpun kanssa. Ja että kannattaa tarkistaa, että ostetut sulakkeet ovat oikean mallisia.

Vaan olipa rentouttava viikonloppu. Kirpparointia, ruuan laittoa, lätkän kisakatsomo ja luvattoman monta jaksoa House of Cardsin 2.tuotantokautta, saunomista, päiväunia ja koirien kanssa ulkoilua, kaikkea sopivassa suhteessa toisiinsa. Ensimmäistä kertaa haistoin kevään ilmassa, siitäkin huolimatta, että perjantai-iltana edessä odotti satoja metrejä lapioitavaa, jotta saadaan ajettua auto pihalle saakka.

Aamut valkenevat jo aikaisin, valo pitenee nurkista ihan eri tavalla kuin ennen. Tänään ulkona tekemäni löytö vahvisti kevään tulon vainunneen nenäni olleen oikeassa: pihapensaat ovat jo nupullaan. Kevät on nurkan takana!




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Yksityiskohtia kylppäristä

Olen saattanut joskus mainita, että meidän kaupunki-kodin kylppäri on 80-lukua hönkivä pommi, jonne tekisi mieli mennä sisään ainoastaan silmät kiinni. Ahtaan ja pimeän kylppärin seinät ovat ripulikakan maitokahvin väriset, lattiakaakeleiden alkuperäinen väri on selvitettävissä lähinnä kloriitin ja tiskiharjan avulla. Vuosi sitten aloimme jo hieman suunnittelemaan tulevaa kylppäriremppaa, sitten tuli yksi pikku muutos suunnitelmiin. Emme ole miljönäärejä ja lainaakin on nostettu jo ihan tarpeeksi tähän hätään, joten remppahaaveet jäivät. Valkoiset kaakelimaalit odottavat varastossa sutijaansa (kestääkö ne muka oikeasti?) ja ensiapuna olen yrittänyt pelastaa sen, mikä sisustamisella (lue: kaikenmaailman katsetta hämäävällä tilpehöörillä) on mahdollista pelastaa. Tyylinä taattu resepti hippie goes gothic. Joitakin yksityiskohtia uskalsin tallentaa muistikortille asti...

Vihreäsävyiset kangaskassit toimivat kätevänä lisäsäilytystilana pienessä kylppärissä, ja pitävät sisällään mm. hiustenkuivaajan. Puisen ristikorun ostin Miamin Little Haitin eräästä voodoo-kaupasta eli botanicasta. Kyseisessä kaupassa oli jotenkin niin kuumottava tunnelma, etten valitettavasti kehdannut ottaa sieltä yhtään kuvaa.

. 
Edellisessä postauksessa esitelty peltinen kirpparilöytö pääsi peilikaapin hyllylle aina hyväntuulisen buddha-patsaan viereen. Kuvassa näkyvän kaakeliseinän sävy on oikeasti vielä astetta persikkaisempi.

Mielikuvissani näen jo kylppärin, jonka seinät ovat valkoista laattaa, lattia musta-valkoruudullinen, kalusteet tummaa puuta ja kaiken kruununa iso kultareunuspeili, jollaisesta haaveilin jo aiemminkin. Jonkin verran pystyisimme toki tekemään (edullisesti) itsekin, mutta lattiakaakeleiden ja samalla lattialämmityksen uusiminen vaatii ammatti-ihmistä paikalle. Vesiputket on vedetty rumasti pintavetona allaskaapin takaa, ja niiden sijainti estää tällä hetkellä minkään järkevän suihkukaapin asentamisen. Ammattimiestä kaivattaisiin siis myös vesiputkien uusimiseen. 


 Kyllä, se on muovinen suihkuseinä ja juuri niin ruma, kuin miltä näyttääkin. 

Lohduttaudun sillä, että ainakin saippuatelineet ovat ihan kivat. Afrikkalaista mustaa saippuaa ei kukaan ole näköjään uskaltautunut vielä kokeilemaan. 

Ja saunakin meillä toimii. Kun laittaa valot pois, sytyttää intialaisen temppelisuitsukkeen tuoksumaan ja saunoo pelkästään kynttilänvalossa, tuntuu tämä kaupunki-kodin spa-osasto hetken ajan suorastaan siedettävälle. 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Purkki jos toinenkin

Viime viikkojen kirpparilöytöinä purkkia jos jonkinlaista. Peltistä, betonista, lasista ja kuparistakin. Kaikki hakevat vielä vähän paikkaansa, katsotaan kumpaan osoitteeseen lopulta päätyvät. Miehen mielestä eivät mahdu minnekään eikä kumpaankaan, kukaan ei kuulemma voi tarvita näitä montaa. Sanoin, ettei se tarpeen asia olekaan. Tunteellahan tätä romurakkautta on yleensä ollut tapana harjoittaa. (Ja sitä paitsi mahtuu, ja tarviikin.)
 Musta peltinen iso kukkapurkki iskee visuaaliseen maailmaani ihan täydellisesti, ja lompakkokin keveni vaan 3 €. Looooov.


Valkoinen, ilmeisesti betonista tehty laatikko istuu aika kivasti kaupunki-keittiön hieman modernimpaan twistiin. Valmiiksi rähjäinen pinta ei pelkää vesi- tai ruokaroiskeita. Tänne voi piilottaa kaikki tiskipöydällä pyörivät epämääräiset tilpehöörit altaan tulpasta karhunkieleen.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Elämää kahdessa kodissa - kahden koiran kanssa

Minulta kysytään toisinaan, että miten te oikein jaksatte reissata kahden kodin väliä kahden ison koiran kanssa. Mielenkiintoinen kysymys, ja välillä havahdun itsekin miettimään, minkälaista elämää oikein pystymme nelijalkasillemme tarjoamaan ja miten se on muuttunut Torpan oston myötä.

Maalle lähdöstä on muodostunut oma rutiininsa, jonka vaiheet perheemme nelijalkaiset tunnistavat hyvin tarkasti. Kaivaessani "viikonloppulaukun" esiin, ne siirtyvät eteisen ja keittiön väliin tarkkailuasemiin, ikäänkuin varmistaakseen, etteivät vaan jää tällä(kään) kertaa kyydistä. Autolle mentäessä ei tarvitse kuin vähän takaluukkua raottaa, niin sisään hypätään hyvin varmaotteisin liikkein. Koiramme ovat tottuneita matkustajia, eivät kärsi matkapahoinvoinnista ja ottavat ajomatkat iisisti farkkuautomme takaosaan patjoilla ja vilteillä sisustetussa "sviitissään". Vanhempi tykkää katsella maisemia taka-ikkunasta, nuorempi lepuuttaa päätään takapenkkien välissä ja korkeintaan kitisee vähän risteyksissä. Välillä ne molemmat katoavat näkyvistä alas patjalle pötkölleen.

On ne mahtunut joskus pienempäänkin autoon...

Torpalle saapuminen onkin sitten aina yhtä riemua!

En malta odottaa, että kevään tullen saamme rakennettua aidan piha-alueen ympärille, ja koirat saavat käyskennellä vapaana sisältä pihalle ja takaisin. Tällä hetkellä niitä ei voi pitää vapaana, koska molemmilla on taipumus painua sopivan hetken tullen (tai jäljen perässä) niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, ja tiputtaa korvat metsään siinä matkalla. Ekana iltana Torpalla teimme sen virheen, että päästimme koirat vapaaksi. "Eihän ne nyt vieraalla pihalla kauas lähde". Eipä vissiin niin, totesimme hakiessamme niitä 1,5 km päästä naapurista.


Vanhempi koiristamme on kaupunki-oloissa todellinen sohvaperuna, jonka mielestä hihnalenkkeily on ihan yliarvostettua toimintaa. Hänen kanssaan lenkkeillemmekin n. 1-2 kertaa päivässä, koska neljällä tassulla vastaan hankaavan koiran perässään raahaamisessa ei vaan ole mitään järkeä. Onneksi meillä on aidattu takapiha, jonne hänen korkeutensa tulee kuitenkin mielellään leikkimään ja jaloittelemaan. Vaan maalla on toisin. Vanhempi on etunokassa ovella odottamassa, kun mainitsenkin sanan "pissalle". Lenkillä hän innostuu riehumaan kuin pentukoira, ja ylpeänä kanniskelee käpyjä lenkin varrelta aina pihamaalle asti. Tällaista ei tapahdu IKINÄ kotona, joten varsinainen pöndekoira on siis hänestä kuoriutunut. Toki maaseutu tarjoaa paukkuaralle remmirähjälle myös hieman stabiilimmat lenkkeilyolosuhteet.
Prinsessa.
Olemme pyrkineet minimoimaan mukana kulkevan tavaran määrän mahdollisimman pieneksi. Koirien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että Torpalle on heille hankittu omat ruoka- ja vesikipot, ja varastossa on aina koiranruokaa, lohiöljyä ja MSM-jauhettakin. (Jota syön muuten itsekin, samasta purkista. Tekee ihmeitä iholle ja nivelille.) Maalta löytyvät myös omat lelut ja pedit. Jälkimmäisiä ei tosin edes tarvita, koska toisin kuin kotona, maalla koirat nukkuvat kanssamme alkovissa. Kotona ei sänkyyn ole mitään asiaa, joten voitte kuvitella sitä onnen määrää, kun pääsee sänkyyn ja kainaloon pötkölleen koko yöksi!

 Ystäväni vieressä, ihan muina koirina.
Aamuriehu!
Malla koiratkin tuntuvat olevan paljon rennompia kuin kaupungissa. Kaupungissa syödään ja ulkoillaan lähes militanttisella aikataululla (aamuruokaa vaaditaan duettona makuuhuoneen ovella klo 7) pöndellä se ei ole niin justiinsa. Urheiluhullu kakkonenkin nautiskelee päiväunista pidempään kuin normaalisti, eikä saa hulluuskohtausta joka kerta, kun vedän ne tietyt kahisevat housut jalkaan.

Sain anopilta tuliaisiksi hienot koira-naulakot. Juuri sopivat pieneen eteiseen valjaita varten. Maalla pakollisia ulkoiluvarusteita ovat myös otsalamppu ja heijastinliivi, joille kaupungissa on harvoin, jos koskaan, käyttöä. Heijastinliivi on paras henkivakuutus siltä varalta, mikäli se kerran tunnissa ohi ajava auto sattuu samaan aikaan kanssamme "isolle tielle", eikä osaa edes olettaa, että siellä tien reunassa saattaisi liikkua jalankulkijoita. Auton ajovalojen ulkopuolelle jäävä alue kun on ihan sysipimeää, tämä on tullut todettua ratin takana itsekin.



maanantai 3. helmikuuta 2014

Pyörät alla kulkee paremmin

Onni on käsistään näppärä mies kotona. Meille poikkeuksellisesti toteutimme eilen sisustusteemaa "tuumasta toimeen" ja katsokaa, ammuslaatikko sai pyörät alleen! Ilmeisesti silläkin (siis miehellä) oli ollut vähän ikävä, kun se ihan ilman nikottelua suostui nikkaroimaan pyörien parissa. Olkkarin uusi sohvapöytä sai (epäilyksistä huolimatta) muutenkin vihreää valoa, joten en voi kuin onnitella itseäni tästä hankinnasta. Se on jokseenkin täydellinen!



Minulla on teoria (perustuu tosin vain omiin havaintoihin ja olettamuksiin) siitä, että sunnuntaisin paistaa keskimääräisesti useammin aurinko kuin muina päivinä. (Tai ehkä sunnuntaisin ehtii vain kiinnittämään säähän enemmän huomiota, mene ja tiedä?) Yleensä se on hyvä asia, tosin joukkoon mahtuu niitäkin sunnuntaita, jolloin ulkona mollottava kirkas valo tuntuu lähinnä veettuilulta, ja salaa toivoo vuosisadan myrskyä saapuvaksi, jotta voisi paremmalla omallatunnolla hautautua tyynyjen sekaan nukkumaan läpi päivän kolmannen ö-luokan komedian. Kirkkaasta aurinkopäivästä (erityisesti talvisin) tulee aina vähän sellainen fiilis, että nyt pitäisi kovasti punaposkisena ulkoilla.





Eilen aamulla valo oli kaunis ja tervetullutta. Iloitsin myös ilmeisen hengissä olevista tulppaaneista, allekirjoittaneen vääristyneellä viherpeukalolla ei mikään itsestäänselvyys. Kun kaiken lisäksi sain raivattua keittiön pöydän ja kiikutettua pystyyn kuolleet jouluasetelmat roskikseen, ei voi kuin todeta, että hyvä päivä! Tänäänkin on ollut oikein leppoisaa ollakseen maanantai, joten jatkukoon tämä flow läpi viikon, meillä ja teillä!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Ammuslaatikosta pöydäksi

Siis mitäh! Väittävät, että on jo helmikuu. Vastahan me viikko sitten juhlittiin vuoden vaihtumista? Olen vahvasti sitä mieltä, että joku on varastanut tammikuustani ainakin 15 päivää. Olen ollut kuluneen viikon koirien yh-äitinä miehen seikkailessa työmatkalla, ja tuntuu, etten ole ehtinyt töiden lisäksi tekemään muuta kuin ulkoiluttamaan koiria, ruokkimaan koiria ja paijaamaan koiria. Vastuut, jotka normaalisti arjessa jakautuvat aika tasan kahdelle ihmiselle. Nostan hattua teille, jotka elätte koiran/koirien kanssa yksin. (Eikä lähdetä edes keskustelemaan yh-äitien ajankäytöstä...)

No, olen mä ehtinyt ihan vähän hiipparoimaan myös kirppareilla ja noutamaan huuto.net-löytöjä pitkin Helsinkiä. Kaupunkikodin olkkari sai uuden sohvapöydän vanhasta venäläisestä ammuslaatikosta. Harmaa laatikko on jotenkin vähän raikkaampi ja malliltaan sirompi kuin edeltäjänsä akaasia-puinen pöytä. Kannen alle saa piilotettua vaikkapa epämääräisiksi kasoiksi pitkin nurkkia kertyvät lehdet. Vielä pyörät alle rautakaupasta, niin on korkeuskin kohdallaan. Aluksi ajattelin tuunata tämän kuultovahalla valkoiseksi, mutta nyt laatikkopöytää muutaman päivän katseltuani, taidan sittenkin jättää ihan tällaiseksi. Mitä mieltä olette?


(Olkkarin pöydästä on ollut meillä miehen kanssa vähän vääntöä. Ratkaisin asian perinaisellisesti hankkimalla uuden hänen poissaollessaan. Vanhaa sanontaa mukaellen, kun hiiret on poissa, niin kissa tanssii pöydillä...)


Minusta on tullut tulppaani-ihminen. Hämmentävää. Vaatii totuttelua ajatella itseään tulppaani-ihmisenä. Tai kukka-ihmisenä ylipäänsä. Seuraavaksi poistun kunnon pikkuvaimon tavoin leipomaan sämpylöitä kotiin palaavalle miehelle. Tulppaaneita ja sämpylöitä. Mikä mua oikein vaivaa?