Romu-Ritvan tunnustuksia

("Kirjoita sinne sun blogiin, että ostit peräkärryllisen romua eikä sulla ole hajuakaan, mitä sillä teet.")

No kröhöm. Tapahtuipa eräänä päivänä niin, että lähisukulaiseni oli tekemässä muuttoa mummonmökistä, jossa hän oli asustellut vuokralla. Olin jo aiemmin ihaillut mökissä ja sen saunarakennuksessa majailleita vanhoja huonekaluja ja muita aarteita ("romuja", muistuttaa rakas siippani tähän väliin), kun sattumalta kävi ilmi, että omistaja olisi valmis tyhjennystä vastaan luopumaan niistä erittäin, erittäin sopuisaan hintaan. No niinhän siinä sitten kävi, että peräkärryllinen tavaraa ("romuja", kuuluu jälleen taustalta) vaihtoi omistajaa.

(Mun mielestä olisi ollut suorastaan tyhmää lähteä puolityhjän peräkärryn kanssa pois, kun se kärry kerta tätä varten lainattiin, ja kun täysinäisen sai ns. samaan sopuhintaan. Buuuut maybe it´s just me.)

Tässä tiivistyy jotain olennaista romuharakan vanhan tavaran rakastajan sielunelämästä. Mulla ei todella ole hajuakaan, mitä ostoksillani teen tai mihin ne laitan, mutta ne oli "pelastettava". Äiti Maa anna anteeksi ja aviomiehelle pitkää pinnaa.

Lastissa meille muutti muun muassa vanha turkoosinen allaskaappi, joka oli oikeastaan kuorman ainoa harkittu ja tarpeellinen ostos. Se mahtuu täydellisesti Torpan pikkuvessaan.

(Tai siis täydellisesti sen jälkeen, kun mies näyttää sille vähän sirkkeliä ja piikkisahaa.)

Vanha lipasto on kuuleman mukaan kanta-hämäläistynyt sodan jaloista Karjalasta 40-luvulla. 

Valkoinen puutuoli on vaan niin kauniin muotoinen. Ei muuta kun hiekkapaperia ja pellavaöljymaalia kehiin. Lipasto ja tuoli löysivät väliaikaisen sijoituspaikkansa saunan viereisestä "kesähuoneesta", vanhasta eläinsuojasta/navetasta jota joku päivä myös saunatuvaksi kutsutaan. (Heti kun saamme tehtyä seinään aukon, tasoitettua lattian ja maalattua seinät uudelleen...)

Samassa rytäkässä meille paluumuutti todiste allekirjoittaneen taiteellisesta lahjakkuudesta, eli  kissataulu, jonka olen aikoinaan edesmenneelle mummolleni maalannut. ("Haluisitsä tän takas, muistona mummosta?", kysyi äitini. "No enhelvetissä siis tottakai, ties millaista jälleenmyyntiarvoa tällä nykytaiteen helmellä vielä jonain päivänä on!")

Näiden yllämainittujen lisäksi kuormaan mahtui vanhoja, isoja ruskeita lääkelasipulloja, emalisia pesuvateja ja yksi hyvin säilynyt pieni palju. Ja ehkä jotain muutakin mitä en juuri nyt muista.

("Mainitsit kai myös ne parikymmentä juuttisäkkiä?")

No okei. JA parisenkymmentä juuttisäkkiä, joiden kohdalla myönnän itsekin, että homma saattoi lähteä vähän ns. lapasesta. Tässä kohtaa käytän avioliitollispoliittista veto-oikeuttani ja totean rauhaa rakentavasti, että itsepähän on vaimonsa valinnut.

Jos teillä olisi parisenkymmentä sinällään hyväkuntoista ja osin käyttämätöntäkin juuttisäkkiä, niin mitä niille/niistä tekisitte?

(Myös vinkit romuhamsterin vertaistukiryhmistä otetaan vastaan. Ehkä.)

X

Fidasta löytyi jotenkin enteellisesti X-mallinen, betonista valettu kynttilänjalka. Ja olihan se ostettava, jo blogini nimeen vedoten. 

X-symboli viehättää, siksi se päätyi aikoinaan blogin nimeenkin. Se on kuin ruksi seinään, että tässä ollaan. Pää voi huidella välillä pilvissä, jalat pysyvät silti tukevasti maan kamaralla.

Varsinkaan tätä kyseistä yksilöä ei pienet puuskat ja epävakaudet horjuta mihinkään.

X päätyi makuhuoneen liinavaatekaapin päälle hajuvesikokoelman, korulippaan ja muiden aarteiden joukkoon. Sängyn päällä roikkuva unisieppari valvoo untamme öisin. 

Lasipurkissaan glittersateessa asuva Hirmurouva on muuttanut makuuhuoneeseen myös, kuria, järjestystä ja säädyllisyyttä ylläpitämään. Joskus öisin sen tuijotus kieltämättä vähän kuumottaa. 

Kaffekippoi

Torpalla on eletty pula-ajan tunnelmissa kahvikuppien suhteen. Omaa silmää miellyttäviä kuppeja ei ole löytynyt tarpeeksi, joten ollaan yritetty pärjätä niillä muutamalla kriteerit täyttävällä. Myönnän, olen tosi nirso ja samaan aikaan en halua hankkia mitään väliaikaista ja vähän sinne päin olevaa. Toisaalta taas en halua myöskään ostaa Torpalle mitään uutena, vaan olen mielummin ilman niin kauan kunnes kirpparilla osuu oikeat asiat kohdalle. (Ja yleensä osuu, ajan kanssa.) Vieraamme ovatkin vinoilleet siitä, kuinka aamuisin pitää olla nopea kahvikuppia varatessaan ja kuinka isäntäväellä on tapana jemmata itselleen ne parhaimmat. Kröhöm, en tunnusta mitään.

No enää ei tarvitse vieraidenkaan räksyttää vaan kuppia ja kippoa löytyy nyt moneen tarpeeseen. Lienee tarpeetonta edes mainita, että kirppariltahan nämä, 2 € per muki. Emalikupeista tulee viehko mummolafiilis ja kahvikin säilyy niissä lämpimänä pidempään. Löytämäni kupit ovat kaikki myös tosi hyvässä kunnossa ilman ruosteensyömiä reikiä.

Katosta roikkuva takorautainen pannuteline löytyi keväällä huuto.netistä melkoisena onnen kantamoisena. Olin jo ajatellut teettää vastaavanlaisen sepällä kun tuntuivat olevan niin kiven alla. Maitokellon viisarit ovat irronneet jo ajat sitten mutta sinnikkäästi se käy edelleen. Kuvaa hyvin ajankulkua maalla, vilkaisu ikkunasta kertoo enemmän kuin kellon viisarit...

"Ihan kivahan se on (jos väristä tykkää.)"

Netissä surffailua, viestittelyä, salamyhkäistä mittailua, puheluita, ilmoitusluontoisia asioita miehelle ("Ostin jotain, joka pitäisi hakea. Pakettiautolla, jota meillä ei ole. Naapurikaupungista ja aikataululla, joka on ihan pirullisen hankala."). Hikoilua, tiuskimista, raahaamista, myyjän puolikas elämänkerta puhelimessa kaupan päälle.

Kirpparilta löytyi 14 kpl vaaleanvihreitä viinilaseja, joten pitihän niille saada mätsäävä kaappi.
Ja siellä se nyt könöttää, kuistilla. Puunväriset osat saavat vielä valkoista maalia pintaansa ja uudet vetimetkin odottavat asentajaansa.

"Ihan kiva kaappihan se on. Jos nyt sattuu väristä tykkäämään", totesi myyjän kantoapuna ollut kaveri.

(Tämän minulle uuden värimaailman aukeamisen myötä poimin vielä parit leikkokukat maljakkoon. Just shoot me, taidan olla ihan valmista kamaa kissanruuaksi. Tai ainakin tasapainon vuoksi käyn tänään ostamassa orvokkeja. Mustana.)

Riikinkukot muuttivat meille

Klaus Haapaniemen Crane-tyynyn perustama lintutarha kammarissa sai uusia asukkaita, kun kirpparilta löytyneet riikinkukko-tyynynpäälliset ( 1 € /kpl!) asettuivat taloksi. Nämä ovatkin ehkä yksi mieluisammista kirpparilöydöistä aikoihin! (Tai noh, onhan niitä pari muutakin joista ehkä lisää myöhemmin. Kirppariholisti täällä heeeeei...)

 Ihan älyttömät hienot! Olen viime aikoina lukenut kirjaa voimaeläimistä, jossa kerrotaan riikinkukoista näin: "Riikinkukko edustaa meille sielumme puhtautta ja kirkkautta. Synnymme tänne täynnä rakkautta. Kaksijakoisen maailman kohtaaminen herättää meissä erilaisia tunteita. Näiden kokemusten kautta voi sielumme puhtaus jäädä piiloon. Riikinkukon voima auttaa meitä näkemään syvemmälle itseen ja löytämään sisäisen valomme ja rauhamme."

Voi olla, että tämä on vaan tilannekohtaista tulkintaa, mutta aika osuvaan aikaan nämä riikinkukot näyttäytyivät.

Nyt alkaakin sitten olemaan tyyny-kiintiö täynnä. Tai ehkä vielä pari mahtuisi, jos vaihtelen niitä kuukauden vuodenajan mukaan? Tyynynpäällisethän menevät kuitenkin aika pieneen tilaan jos tarpeeksi sulloo.

(Nyt oikeasti. Muistan vielä viime vuonna naureskelleeni sisustusbloggarille, joka ihmetteli asunnostaan löytynyttä 40 sisustustyynyä. Let me tell you, enää ei naurata. )

Kammarissa

Kammari on kokenut kevään mittaan pientä muodonmuutosta. Tutiseva rokokoo-pöytä sai väistyä valkoisen arkkupöydän tieltä. Arkku on kirppislöytö viime syksyltä. Puunasin, tuunasin, maalasin - siitähän tuli varsin kelvollinen. Sisään saa kätkettyä vierastäkit ja tyynyt. Säilytystilaa ei ole pienessä Torpassa koskaan liikaa.

Vasemmalla nurkassa näkyvä ompelukonetaso käveli vastaan ihan omalla kuistilla. Useampi kuukausi siihen meni, että jotenkin noteerasin sen olemassaolon. Ei muuta kun sisään raahaten! (Mies ei voi olla ihmettelemättä, kuinka monta huonekalua kammari voikaan vielä imeä sisuksiinsa...) Jatkosuunnitelmia kyseiselle komistukselle on jo tehty, mutta seiskööt nyt tuolla nurkassa toistaiseksi.
Tarkoitan siis ompelukonetta, en miestä.

Lasipullot ja alkon vanha puulaatikko löytyivät paikalliselta kirpparilta. Laatikko ei ollut ihan ilmainen, mutta huomattavasti huuto.netissä olevia riistohintaisia sisariaan edullisempi. 

Tuo ruusutapetin ja hirsiseinän saumakohta häiritsee silmää. Mitäköhän sille tekisi? Joko puran huopalevyn nurkkaan saakka, tai sitten ehkä joku lista? Mitä te sille tekisitte?

Karmaa & Kirpparilöytöjä

Viime aikoina olemme toimistolla puhuneet paljon buddhalaisuudesta ja karmasta. Että ei pelkästään ne teot, vaan jo pelkät ajatuksetkin (!) heiluttavat kuppia puolelta toiselle. Tässä kohtaa vähän kylmäsi, koska vaikka pyrinkin aina yleensä hyviin tekoihin, sekä itseäni että muita elollisia kohtaan, niin ne ajatukset eivät ehkä välttämättä aina ole ihan painokelpoista tavaraa...(Herranjestas apua minne mä päädynkään.)

Käväisin Itiksen Citymarketin sunnuntaisella parkkipaikkakirppiksellä parisen viikkoa sitten. Paljon kaikenlaista ihanaa ja hyödyllistäkin tarttui mukaan ja ehkä eniten iloitsin näistä vihreäkuviollisista Arabian lautasista, joita eräällä reippaasti mummoikään ehtineellä rouvashenkilöllä oli myynnissä. Sympaattinen mummeli pahoitteli lautasten kulumia selvästikään ymmärtämättä niiden todellista arvoa ja tarjosi ne eurolla kappale. Olisin voinut suoraselkäisesti todeta, että ettehän te nyt rouva-hyvä voi näin halvalla myydä. Sen sijaan pidin suuni kiinni ja kaivoin sisäänpäin hymistellen kahden euron kolikon lompakosta.

Sattuuko joku tunnistamaan mitä mallistoa nämä lautaset ovat?

Jälkikäteen tuntui vähän ikävältä ja veikkaan, että se karma-dude ei katsonut tätä tahatonta, mutta silti huijauksen veteen piirrettyä viivaa läikyttävää ostotapahtumaa kovin hyvällä silmällä. Ehkä se, että vaikka olisin maksanutkin lautasista triplasti enemmän, niin se raha olisi ollut epäilemättä mummolle isompi kuin itselle.

(Saanen huomauttaa, arvon karma, että tänään töistä kotiin kävellessä varoin hyvin sinnikkäästi tallomasta sateen esille huuhtomia etanoita. Että muista se sitten puntteja tasatessa.)

These boots are made for walkin`

Kirpparilta löytyi pitkästä aikaa jotain myös omaan vaatekaappiin. Ja tietenkin samana päivänä kun olin raahannut pari kassillista vaatteita ja kenkiä UFF:n keräyslaatikkoon...Mutta eihän näitä nahkaisia cowgirl-buutseja voinut vastustaa. Juuri tällaisia olen vaivihkaa etsinytkin, täsmälleen oikeasävyistä "70-luvun nahkaa" kevyellä länkkäritwistillä, tykkään!

Olohuoneeseen ilmaantunut senkki pelastettiin ystävän suvun mökiltä kaatiskuormasta. Tilaahan sille ei oikeastaan ole, mutta en raaskinut jättää "vanhusta" pulaan. Kahvojen vaihdon jälkeen siitä tulee vielä oikein kelpo senkki. Kyllä siippa taas riemastui tästä pelastustyöstä :)

Viininpunainen nahkasalkku on mun läppärille kuin mittatilaustyönä tehty. Etutaskuissa kulkevat kätevästi virtajohto ja muut oheistarvikkeet. Ja mikä ihana, herkullinen väri!

Ruskeilla nahkahihnoilla varustettu punottu laukku löytyi tammikuussa miamilaisesta vintagekaupasta, ja hypähti heti lempilaukkujeni top kolmoseen. Saappaita rakastan niin palavasti jo nyt, että taidan käyttää niitä kunnes ne kirjaimellisesti hajoavat jaloista irti. Ja katsokaa miten hyvin nämä lempiasiat viihtyvät yhdessä ja vierekkäin! Oijoi hippikesä 2014, täältä tullaan!

Päivän liikuntasuorituksena 1 x kirpparikierros.

Ai niin mullahan oli tää blogikin täällä! Aika haipakkaa ollut taas. Ja hieman raskasvetoistakin. Pari ikävämpää tapausta matkan varrella, joiden johdosta kevään kattoremppasuunnitelmat menevät, noh, josseivät nyt ihan persiilleen niin vähintäänkin uusiksi. Hieman huonoja fiboja tuntuu olevan ilmassa nyt ja auringosta ja valosta huolimatta sävyt ympäriltä ovat vähän kateissa. Mutta kyllä tää tästä ja sitä rataa. Puolityhjä muki käännetään puolitäydeksi, vaikka väkisin perkele!

Harvoina vapaina hetkinä olen skipannut suosiolla kuntosalin ja painellut kirpparille. Pään nollausta parhaimmillaan. Kesäkuntoon ehtii kai sitten vielä myöhemminkin? Tässä löytöjä edellisiltä "treenikerroilta":

 H niin kuin Huvila-kirja, 5 €. Paras löytö aikoihin! P niin kuin Purkkihulluus, yht. 2 €. Purkkien puukannet saavat maalia ylleen, kunhan saan päätettyä värin. Tai kenties värit?

 Kyllä, se(kin) on lasipurkki. 

Tietty visuaalinen kuvasto ja sävymaailma vetää mua puoleensa aina yhtä huumaavasti mitä pidemmälle kevät etenee. Intianpuuvilla, poltettu sienna, hapsut, mokkanahka, 70-luvun kulahtaneen kotoiset värit. 

Hippikesä 2014, täältä tullaan (taas)!

Pöydän päässä on tilaa vielä yhdelle

Ruosteinen ja rähjäinen metallituoli löytyi huuto.netistä. Rakastuin palavasti ensi vilkaisulta!
Pakotin miehen ajamaan ylimääräisen kotiuttamislenkin kun en kuumeeltani enää jaksanut itse auton rattiin. Tuolin nähdessään se pyöritteli silmiään mutta ei sanonut mitään. On se ihana! Mies ja tuoli.

Sitten se kahden kodin välissä tutuksi tullut sijoittelukysymys: maalle vai kaupunkiin? Periaatteessa tämä ei sovi oikein kumpaankaan ja ehkä juuri siitä syystä molempiin. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä nyt (ja sen voi aina pyörtää). Toistaiseksi siis vaan katselen ja ihastelen. 

Ja voi tuota keväistä valoa!

Aarteita anoppilasta

 

Anoppilan vintiltä oli löytynyt pino vanhoja kupariastioita. Kysyivät minulta, että kelpaako? No kelpaako! Kupari ei tähän mennessä ole vielä tehnyt tietään lempivärieni tai -metallieni joukkoon, mutta ehkä sen aika voisi olla nyt. Pystyn jo näkemään, kuinka hienoilta nuo näyttävät valkoiseksi rapatun takan reunalla.

Sitten pitäisi enää rapata se takka. Maalata takaseinä. Ja katto. Teettää kattolistat ja naputtaa ne paikoilleen. Ihmetellä, että mikä piru se räppänä tuolla seinässä oikein on. Varttia vaille valmista, siis.