tiistai 28. lokakuuta 2014

Kolme väriä: keittiössä

Muokkasin blogeissa viime aikoina pyörineestä värihaasteesta omannäköiseni ja esittelen teille kolme vallitsevaa väriä - huone kerrallaan. Siirrytäänpä siis Torpan kyökin puolelle, jossa vaaleiden kaapistojen ja tummaa puuta olevien tasojen vastapainona huomioväreinä toimii melko selkeänä enemmistönä punaisen, keltaisen ja oranssin sekava karnevaali.


Peltipurkit ja vanha kahvipaketti tulivat kaupantekijäisinä, punaiset kristallilasit ovat isäni Viipurista tuoma kihlajaislahja, joka (kuten ehkä voitte ymmärtää) pääsi oikeuksiinsa (ja ulos kaapista) vasta maalaiskeittiön hyllyillä. Sori isi, ne ovat oikeasti ihan tosi söpöt! (Ja suhteessa isäni hyvin eleettömään persoonaan, ajatus hänestä näitä laseja ostamassa on suorastaan hellyyttävän hykerryttävä.)

Hangon keksin peltirasiat toimivat maustepussien säilytyslaatikkoina. Nämä ovat kotoisin entisen työkaverini luota, noh, Hangosta. 


Naulakko löytyi kesällä kirpparilta. Vakiovarusteena taskulamppu, joita iltojen pimetessä vainoharhaisesti jemmailen pitkin torppaa. (Jotain viime syksyn Eino-myrskystä oppineena...)




Kesä ja kärpäset! En halua siirtää kärpäslätkää varastoon odottamaan ensi kesää, koska naulakossa roikkuessaan se saa minut enemmän vakuuttuneeksi siitä, että kyllä se seuraavakin kesä vielä tulee...




Pienemmät kupit löytyivät jokusen aikaa sitten kirpparilta. Kupittaan (eheh) saven valmistamia, sanooko merkki teille jotain? (Minulle se oli entuudestaan ihan vieras.)


Keittiön yläkaappien päälle on kertynyt kokoelma kaikenlaista. Valkoinen emalikattila omenakuvioilla löytyi ladosta. Sen vieressä oleva arabian kastikekulho piippuleimalla vitosella (!) kirpparilta. Katto kaipaa edelleen maalia pintaansa, itsepintaisesti suljen silmäni sen rumuudelta ja ajattelen, ettei se päämäärä, vaan matka sinne...


Peltipurkit kirpparilöytöjä, kahvi juhlamokan tummaa paahtoa. Edelleen haaveilen kahvimyllystä ja aamuista, jolloin minulla olisi oikeasti aikaa jauhaa oma kahvini... 

Pellavaisia keittiöpyyhkeitä olen hamstrannut, yllätys, yllätys, kirppareilta. Nämä tuovat niin vahvasti mieleen muistot mummolasta. 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Postaus sisältää LIHAA

Ei kuulkaas mene aina ihan kuin siinä-nimeltämainitsemattomassa-tv-sarjassa nämä lihahommat.

Jokunen aika sitten koneella rötvätessäni tuli ajatus, että tekisi mieleni ostaa jotain pientä kivaa netistä. Ihan vaan itseäni piristääkseni. Ostin kymmenen kiloa luomulihaa.

Labbyn tilan nettikauppa toimi kuin ajatus, ja viisi kiloa jauhelihaa, osso buco ja muutama kilo filettä sekä paistia saapui pian kotiovelle veloituksetta toimitettuna. Pian tämän jälkeen vakuumipakattu liha oli jaettu kahteen eri osoitteeseen ja kahteen eri pakastimeen. Hykertelin korkealentoiselle ajatukselle omavaraistaloudesta, ainakin seuraavien kuukausien liharuokien suhteen.

Torstai-iltana saavuimme Torpalle, joka oli kuin yksi hilettä puskeva jääkaappi. Ei nuo japanialaiset ilmalämpöpumput oikein tahdo selvitä täällä suomalaisessa (anteeksi mutta mitä vittua, ulkona oli kuitenkin vain -4 C??!) tundrassa. Onneksi ajan hermoilla oleva pakastimemme oli päättänyt olla ekologisesti tiedostava ja ottaa osaa ilmastomuutoksen vastaiseen kampanjaan menemällä pois päältä (ilmeisesti sähkökatkoksen vuoksi) määrittelemättömäksi ajaksi. Vastassa oli siis jäisen mökin lisäksi pakastin täynnä mukavasti lämmennyttä ja puolisulaa lihaa. (Sanoinko jo, että luomulaatuista, eikä ihan sitä halvinta mahdollista.)

(Ja huvittavinta tietenkin se, että myöhemmin illalla pakastin oli lähtenyt jäätymään ja toimi ihan moitteetta.)



Tilanne on nyt siis se, että meillä on 1,5 päivää aikaa syödä 3,4 kiloa lihaa. Kaksistaan. En tiedä, kauan lihat ovat pakastimessa sulaneet. Oletus on, että ne saattavat säilyä ensi viikon lounasannoksiin saakka. Siinä vaiheessa, kun teemme vuoronumerojärjestelmää torpan ainoaan vessaan (tai, pahimmassa tapauksessa, toinen juoksee mettään ns. riuku-sille-itselleen) saanemme lisätietoa lihojen säilyvyydestä.

Niitä ei kai voi laittaa uudestaankaan pakkaseen?

Kertokaapa nyt sitten vinkkejä, mitä eri ruokalajeja ja variaatioita tekisitte tässä tilanteessa, kun raaka-aineena on sekä jauhelihaa, piffiä että paistia? Samaa ruokaa kun ei jaksa syödä paria päivää kauempaa. Ruuan pois heittäminen taas ahdistaa jo ajatuksena nykyisin enemmän kuin mikään. Eksoottisimmatkin ehdotukset ovat tervetulleita!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Vilttiketju


Cirkus-blogin arvonnasta voittamani Lapuan Kankureiden Corona-huopa saapui kauniisti paketoituna perille. Kääreistä paljastunut villahuopa oli luonnossa vielä kauniimpi, kuin mitä olin kuvien perusteella osannut odottaa. Kiitos! Se on itseasiassa niin hieno, että mietin tohtiiko tuota ottaa edes käyttöön? 


Tai kenties mun täytyy ostaa toinen samanlainen, varuiksi.


Meillä kun näille huoville on ollut ns. kysyntää.   





"Pidä huopas. En ole kiinnostunut. En yhtään. Enenen(pä)."


"Mitäh? Mainittiinkö täällä juuri sanat "uusi" ja "huopa"?"



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sunnuntai, jolloin usva kietoi meidät syliinsä


Viime sunnuntaina lähdimme kävelylle ja meidät ympäröi vankka usva, jonka läpi katsottuna maisema näytti asettuvan kuin kerroksiin. 




Kävelimme lähistöllä sijaitsevalle pienelle metsäjärvelle, jonka rannalla tuntui, kuin olisimme saapuneet Avalonin portille. Melkein odotin puisen veneen lipuvan näkyviin hetkenä minä hyvänsä hiljaisten airon loiskeiden saattelemana. 


Tähän maisemaan olisi niin helppo hukata itsensä, siirtyä omien ääriviivojensa ulkopuolelle ja sulautua osaksi usvaista harsoa.


Pienellä kalastajia varten rakennetulla laiturilla seistessäni huimasi. Horisontti ja etäisyydet katosivat usvaan täysin. Tuntui, kun vedestä kauempana nouseva kivi olisi ainoa asia, johon tarttua katseella kiinni ja rauhoittaa itsensä paikoilleen. 


Tänään tuntuu, että sanat ovat hukassa ja ajatukset painautuneet sumun lailla painaviksi kerroksiksi pään sisälle. Ja ehkä juuri siksi tänään on oikea päivä julkaista nämä kuvat, joita olen viikon aikana katsellut läpi kerta toisensa jälkeen, lähes kyyneleet silmissä, yrittäen ymmärtää niiden viestiä. Miksi ja mitä kohtaa minussa ne koskettavat näin paljon? 


perjantai 17. lokakuuta 2014

Lokakuun kultainen keltainen

Perjantaikimppu-perinne elää, vaikkei ulkona enää juuri mitään kimpuksi koottavaa kasvakaan. Tällä kertaa kokosin kimpun läppärin kovalevyn kätköistä.

Kuunliljat, jotka halusivat olla kuin naapurinsa, vaahteranlehdet. 



Ulkona läikehtii kultainen valo. Taidan nipistää työpäivän viimeisen tunnin ja lähteä kameran kanssa tervehtimään aurinkoa vielä kerran. 

Loistavaa perjantaita, ihmiset!

torstai 16. lokakuuta 2014

Tekisitkö sinä tässä töitä?

No minä kyllä tekisin ja nykyään teenkin silloin, kun etäpäivää Torpalla vietämme. Hautasin ajatuksen työpisteen sijainnista Torpan uudella puolella sijaitsevassa pikkuhuoneessa, joka tähän saakka on totellut nimeä työhuone/varasto ja tästä eteenpäin pelkkä varasto. Haluan oleilla samassa tilassa kuin mies (meillä molemmilla on aika hyvin kehittynyt kyky uppoutua tunneiksi omien juttujen pariin vaikka istuisimme vierekkäin), koirat (älkää edes vaivautuko, NE eivät tiedä työnteosta tuon taivaallista) ja leivinuunin lämpö.


Kauppojen mukana tullut vanha ompelukone raahattiin kuistilta kammarin nurkkaan. Penkki on kirpparilta (5 €) ja lampaantalja huuto.netistä. Kyllä siinä kehtaa vanhaa ahteriaan lepuuttaa. (Ja samaan aikaan korvissa soi ratsastuksenopettajani huuto "Muista keskivartalon tuki! Purista niillä vatsalihaksilla!") Ryhdikkäästi istuessa on heti paljon tehokkaampi olo kuin keittiön pöydän ääressä lösöttäessä.




Mitä pimeämmiksi illat käyvät, sitä enemmän olen ollut huomaavinani lamppurakkautta sekä omassani että yhdessä jos toisessakin naapuriblogissa. Kullanvärinen pöytälamppu löytyi kirpparilta ja kustansi 10 €. Se on hyvin raskastekoinen enkä löytänyt mitään merkkiä tahi mallia avaavaa. Maadoittamaton johto viittaa siihen, että lamppu ei taida olla kuitenkaan ihan ikea-aikakautta. 
Hyviä veikkauksia/arvailuja/tietoa vastaanotetaan. 


Ruusutapettinen seinä on kieltämättä aika hallitseva. Jotain tuonne taustalle pitäisi saada, mutta mitä? Hyllykkö, taulu, lisää valoja...? Mitä sinä arvon lukija tälle nurkkaukselle tekisit?

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kammarin syys(hippi)ilme

Kuin huomaamatta syksyn ruska on ottanut tilaa myös meidän kammarissa.



Randomina valitut kynttilät mätsäävät yllättävän hyvin sohvatyynyihin, huomasin tämän vasta kuvatessani. Onko tämä nyt sitä 
intuitiivista sisustamista?


Sohvatyynyistä puheen ollen, niitä on taas yksi lisää. Hupsis.






Ai kauhee! Täällähän mainostetaan ALKOholituotteita! Odotan yhteydenottoa Valviralta. 
Kammarin nurkkaan on muodostunut vihdoinkin silmää ja vanhoja keski-ikäisen luita ja niveliä miellyttävä työpiste. Siitä lisää myöhemmin.



Yleisilmettä rauhoittaakseni olen suunnitellut tapetoivani lipaston takaisen seinän samalla vihreäkuvioisella tapetilla, kuin mitä itse alkovissakin on. Myös sohvaa on mahdollista ottaa aika reilustikin eteenpäin ja sivusilmällä olen katsellut sen taakse jotain kapeaa senkkiä tms. tilanjakajaa. Näin alkovi muotoutuisi selkeämmin omaksi tilakseen.(Tosin tuleva tilanjakaja ei voi olla kovin korkea, minulla kun on tapana torkkua sängyssä ja tihrustaa toisella silmällä kammarin päädyssä olevaa telkkaria kunnes uni korjaa mailleen.)

Joo, aika hippiluolahan se kammari on. Ja just siks mä siitä niin kovast tykkään!


Milloinkohan sitä ehtisi oikeasti makoilla viikonloppuna sohvalla kirjaa lukemassa, kysyn vaan?!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mitäs teit viikonloppuna?

"Mitäs teit viikonloppuna?"

Tyypillinen kysymys toimistolla maanantai-aamuisin. Ja kuinka onnekas olenkaan, kun voin nykyisin vastata, että nooh...



...löysin lähimetsästä mielettömän ison mättään täynnä pulleita puolukoita, joita keräsin paikkaa vaihtamatta pari litraa...



...vietin lauantai-aamupäivän huonekalujen entisöinti- ja verhoilukurssilla, ja tohkeissani jatkoin hommia pihalle viritetyn tee-se-itse-höyläpenkin avulla...


...kahlasin muutamaan otteeseen pihallamme lainehtivan vaahteranlehtimeren läpi...

(Mistä johtuu tummat läiskät vaahteranlehdissä?)


...kiipesin ensimmäistä kertaa katolle kurkistamaan ja visioimaan tulevaa vinttitilaa...


...kävimme sunnuntai-kävelyllä sumun reunustamia hiekkateitä pitkin...


...ja päädyimme pienen metsälammen rantaan ihailemaan ja valokuvaamaan edessä leijuvaa satumaista näkyä, jota kauniimpaa en ole nähnyt aikoihin.

Niin, ei mitään sen ihmeellisempää. Tavallisia asioita. Mitäs teillä?

(...ja hiljaa mielessäni huudan, että kiitoskiitoskiitos! kun saan kokea tämän kaiken. Toisinaan olen Torpan mukana seuranneesta elämästä niin kiitollinen, että itkettää.)