maanantai 19. syyskuuta 2016

Terveisiä torpalta

Torpalla on vietetty viimeiset kuukaudet epämääräistä väliaikaa: suunniteltujen remonttien aikataulut ovat venyneet kuin lehmänkieli ja samalla ne ovat hidastaneet kaikkea muutakin tekemistä.

Hommat alkoivat ihan lupaavasti: toukokuussa vintti tyhjennettiin ja välipohjasta imettiin vanhat eristeet pois. Sitten erinäisistä vastoinkäymisistä (lue:vintiltä löytyneet kosteusvauriot ja niiden projektin mittakaavaa räjähdysmäisesti paisuttava vaikutus) ja aikatauluista johtuen homma tyssäsi ja tuli tieto, että remonttia jatkettaisiin vasta pitkälle alkusyksystä.



Kesällä mielessä pyöri lähinnä asunnon myyntiin ja uuden ostoon liittyvät kuviot. (Mikä oli toisaalta ihan hyvä, koska kattoremppa väistyi ajatuksissa väkisinkin taka-alalle. Kahden ensimmäisen aiheuttama stressi oli ihan tarpeeksi musertava.)

Heinäkuussa tiskasin keittiössä ja saatoin ylös vilkaistessa nähdä harvahampaisen välikaton ja aluskatteen lävitse auringon paisteen. Sateella kuulosti siltä, kuin vesi tulisi suoraan lattialle. Tulipesien lämmittäminen oli aika turhaa, koska lämpö karkasi olemattomien eristeiden ja kattorakenteiden läpi ns. taivaan tuuliin. Siivota ei kannattanut, koska välikatosta satoi jatkuvasti pölyä, pieniä kiviä ja muuta paskaa. Jokainen ukkoskuuro sai vanhan pakanankin melkein rukoilemaan, että aluskate pitäisi ja kosteus ei pääsisi tekemään enempää tuhoa. Peltikasoja täynnä oleva piha ja tuulten riepottamat pressut katolla eivät varsinaisesti inspiroineet kesäpuutarhan kauneuden ikuistamiseen muistikortille tai siitä bloggaamiseen. 


Aikataulu siirtyi matkan varrella useaan otteeseen sinne kuuluisalle seuraavalle viikolle. 
Syyskuun alussa aloin jo olla hyvin epätoivoinen. 

Kunnes vihdoinkin! Homma otti harppauksen eteenpäin ja viime viikolla saimme ihan kokonaisen peltikaton päämme päälle. Tällä hetkellä näyttää hyvältä myös jatkon suhteen: tänä vuonna on tarkoitus vielä korjailla kattotuoleja ja kosteudesta kärsineitä rakenteita sekä tehdä välipohjan uudet eristeet valmiiksi. Ensi keväänä jatketaan makuukammareiden ja viimeistelyiden parissa. Räystäät ja muut yksityiskohdat teetetään kunhan keretään, ne voi onneksi odottaa vielä ensi kevääseen. 


 Enpä olisi koskaan uskonut olevani yhdestä katosta näin onnellinen. Hirvittävä painolasti vierähti olkapäiltä pois (ei hätää, se keksii kyllä aina uudet kohteet!) ja tuntuu, että vasta nyt kehtaa nauttia uudesta kodistakin ihan täysin sieluin. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.


12 kommenttia:

  1. Eilen luin pitkästä aikaa blogeja, ja tänä aamuna vaan jostain putkahdi mieleen, että siinä bloggerin lukuluettelossa ei ollut muuten Ennen ja torpan kuulumisia, että kiirettä on kai ollut sielläkin :). Sitten kuin tilauksesta oli tämä postaus ilmestynyt, kun koneen avasin. Voi että nuo tuommoset kattohuolet on raastavia, onneks saitte vähän huolta vähemmälle. Jäänpäs odottelemaan uuden kodin kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo tää kattoremppa on kyllä sellainen once in a lifetime -kokemus. Pari kertaa on käynyt mielessä bensakanisteri ja tulitikut :D

      Poista
  2. Onnea! Tässä kun omaa pikku mökkiä etsin niin ei voi muuta kuin ihmetellä miksei kattoa laiteta ekana kuntoon. Kaikki muu on oikeastaan turhaa jos katto vuotaa vuosikaudet sisään. (sanoo entinen kummitustalon stella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIN totta! Vuotava katto on ajan kanssa kuolinisku koko talolle. Onni onnettomuudessa, että alettiin suunnittelemaan vinttiremppaa katon yhteydessä (ja että on ammattitaitoinen remppamies), muuten olisi kosteusvauriot jääneet huomaamatta...

      Poista
  3. Onnea uudesta katosta! Kiva kuulla kuulumisia.

    Kysyn, kun en nyt muista, että oliko teillä torpassanne sähkö? Meillä ei tule huvilalle sähkö ja tässä nyt juuri arvotaan, että olisiko syytä vetää, vai koittaa pärjätä ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, torpalla on sähköt. Helpottaa elämää kummasti :)

      Poista
  4. Uuuh, voin vaan yrittää kuvitella, miten helvetillistä on ollut sietää pientäkään sadekuuroa, kun on tiennyt katon vuotavan. Onnea uudesta katosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta on ollut kaikki ne kuukaudet (tai tässä tapauksessa kaksi vuotta) kun hommat seisoo ja MIKÄÄN EI EDISTY. Oppiläksy kärsivällisyydestä tosiaan!

      Poista
  5. Mikä valtava urakka, niin henkisesti kuin ihan tekemisen kannalta. Mutta kummasti sitä ihminen iloitsee sellaisistakin asioista kuin katto, heh. Ihan mahtava katto tulikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se! Harvemmin sitä tulee yhtä peltikattoa tuijoteltua itku silmässä :D

      Poista
  6. Ei oo totta.. Meillä on mökkin remontti myös ollut aluillaan. Toivottavasti päästiin kosteusongelmasta piipun haulla, mikä estää sadevesien pääsyn muuriin saakka.. Kaikki muu remontti siellä siirtyminen siihen, että kaupunkikoti saadaan remontoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi rempat ei vanhoihin taloihin hurahtaneelta lopu koskaan kesken! :D

      Poista