Syksy.

Vaikka välissä on vain reilut sata kilometriä pohjoiseen, tuntuu syksy olevan Maalla kuukauden pidemmällä kuin Kaupungissa.

Ja vaikka välissä on vain viikko, Torppa näyttää, ja tuntuu, jotenkin erilaiselta kuin aiemmin. Vielä toissaviikonloppuna vihreä pihakoivu on tiputtanut jo lähes kaikki lehtensä. Elokuun sinisamettinen pimeys on tummunut sysimustaksi, kalsa hiipii iltaisin ovista sisään. Äärettömään hiljaisuuteenkin on sekoittunut puiden levotonta liikehdintää, ikään kuin ne haluaisivat paeta syksyn tieltä, jos vain juuriltaan voisivat.

Ihan kuin katsoisin jo tuttua kuvaa, jonka päälle syksy maalaa oman värimaailmansa ja tunnelmansa, piirtää uusiksi valojen heijastuksen ja varjojen muodot. Vääntää ja taivuttaa loppukesän lempeässä valossa tutuksi tulleet ääriviivat.

83-vuotias Torppa ehkä hitusen vanhemmanTerijoen salavan varjossa. Mistä tulikin mieleen että se metsuri pitää muistaa tilata, katon päälle levittäytyvän salavan oksan ja takana kasvavan jättikoivun on nyt aika lähteä.