Sade piiskasi niskaan heti aamusta, lenkkeilyhullu koirakaan ei jaksanut tänään innostua.
Ajatuksissani palaan vielä viikonloppuun, jolloin...
 |
| ...tehtiin vähän klapihommia. |
 |
| ...rivo sammakko otti rennosti kaivonkannella. |
 |
| ...ihailin kasvihuoneen läpi tulvivaa kuulasta valoa loputtomiin. |
 |
| ...seisoin keskellä tuulten yllyttämää vaahteranlehtisadetta. |
 |
| ...isäpuoli loukkasi sormensa sirkkeliin, tuhahteli laastarille ja jatkoi duunia. Pikkunaarmuja kuulemma. Seuraavana päivänä lekurista kolme viikkoa sairaslomaa; sormi poikki kahdesta kohtaa. Miehet. |
 |
...tehtiin vähän risusavottaa. Taisi siinä palaa pari puuceen vanhaa paskalautaakin.
|
Tämä järjetön ikävä joka valuu niskaan kaupungissa ollessa ja saa 1,5 viikkoa tuntumaan ikuisuudelta. Kertokaa; tottuuko tähän koskaan?
Ei totu! En minä ainakaan :(
VastaaPoistaMä täällä jo tuskailen, että pitikö mennä sopimaan taas nämä menot näin...
...tänä viikonloppuna Barcelona ja seuraavana nyyttärit kaverilla. Milloin Tyynelä?
Miten ihmeessä noi miehet on aina tuollaisia! Mur
Olen viikonlopun duunissa aamusta iltaan (meillä oma ständi I Love Me-messuilla, mikä on kyllä varmasti ihan kivaa) ja olen hieman kateellinen P:lle, joka lähtee huomenna poikain kanssa Torpalle. Toisaalta, saa hänkin kerrankin ottaa vaan rennosti, ilman että vaimo on työntämässä akkuporakonetta käteen heti kun silmänsä aamulla aukaisee :D
PoistaVannotin, että pysyvät kaukana sekä sirkkelistä että moottorisahasta!
Nauti Barcelonasta, siellähän se Tyynelä odottaa :)
Terveisiä Barcelonasta. Sulle on haaste mun blogissa.
PoistaNiin, itse yritin kevään ja kesän tulla toimeen kaupungissa apuna pieni piilopaikka maalla. Ei siitä tullut mitään. En tiedä olisiko juttuun tottunut lopulta.
VastaaPoistaEi sillä, kaupungissahan mun elämä on ollut jo 14 vuotta ja suhde maalla asumiseen käynyt läpi koko pitkän suhteen elinkaaren kaikkine kriiseilyineen. Helsinkiin muutettuani taisi mennä kaksi vuotta, ennen kuin vierailin vanhoilla kotiseuduilla seuraavan kerran. Puistatti ja muistan, kuinka helpottavaa oli hypätä maitojunan kyytiin ja puksuttaa takaisin stadiin. Naureskelin vaan niille vanhoille koulukavereille, jotka sieltä eivät sieltä koskaan lähteneet. En kaivannut maalle silloinkaan, kun elämä kaupungissa oli pahiten rikki ja palasina.
VastaaPoistaMutta vuosien mittaan, vaivihkaa, se maaseuturakkaus on nostanut päätään. Mihinkäs sitä ihminen juuristaan pääsisi. Viha-rakkaussuhde kulki täyden ympyrän ja asettui viimeinkin tasapainoon. Kaipuun tunnistin jo vuosia sitten, ja silloin jotenkin hyväksyin sen faktan, että niin ei ehkä tule tapahtumaan. Ja nyt kun se kakkoskoti on siellä ja odottaa meitä, se tekee ikävästä vieläkin raadollisempaa!
Ehkä tähän tottuu.