Kuten ehkä olette huomanneet, tässä blogissa ei ole askarreltu saatika sitten lähetetty joulukortteja, ei paketoitu kauniita, kekseliäitä lahjapaketteja eikä fiilistelty sormet syvällä piparkakkutaikinassa. Joulufiilis on antanut hieman odotuttaa itseään, vaikkakin muiden blogeista olen jouluvalmisteluja ihan mielenkiinnolla seurannut.
Joulukoristeiden suhteen olen aina ollut vähän
narttu kranttu ja sitä mieltä, että pari valkoista hyasinttia ja kynttilät riittävät oikein hyvin kahdelle aikuiselle henkilölle. Torpan oston myötä heittäydyin ihan villiksi ja viime vuonna meillä kammaria koristi ensimmäinen ihkaelävä joulukuusi. (Toivuin henkisesti tästä spektaakkelista vielä juhannuksena.)
Tänä jouluna vedetäänkin sitten kuulkaa ihan ranttaliksi: ostin,
tai oikeastaan tilasin, nimittäin ihan oikean Joulukoristeen. Sellaisen, josta olen aina salaa vähän haaveksinut.
Naputtelin siis tilauksen maailmankaikkeuden verkkokauppaan ja toimitus tapahtuikin heti seuraavana viikonloppuna kun paikallisella kirpparilla minua odotti Olkipukki, 2 €.
Oy Universiumi Ab on allekirjoittaneen suosikkikauppa. Valikoimat ovat s
uorastaan rajattomat ja hinnat usein varsin lompakkoystävälliset. Tilaaminen on helppoa; sen kun vaan laatii mielessään listaa haluamastaan
ja perustelee sen hyvin. Energy flows where attention goes, tai jotain. Olenhan Rhonda Byrneni lukenut. Toimitusaika ja -tapa eivät ole aina tiedossa tilausta tehdessä, mutta hyvää kannattaa odottaa ja noutaa voi vähän kauempaakin. Samaisesta kaupasta ovat peräisin niin monet parhaista kirpparilöydöistäni, etten jaksa edes muistaa.
Toisaalta joitakin puutteita olen toimituksissaan kuitenkin havainnut, koska tilaamani ponilähetys ei ole vieläkään saapunut perille.
|
Yksi tällainen, kiitos. |
Olkipukki ja kammarin ikkunassa roikkuva olkivalotähti riittävät joulukoristeluiksi Torpalle. Joulukuusi haetaan sillä ehdolla, että ulkona on lunta. Muuten en ala. Tällä hetkellä sääennuste näyttää siltä, että kirves olisi hyvä kaivaa jo esiin. Seuraamme tilanteen kehitystä. Tärkeintä tunnelmassa ovat kuitenkin kynttilät, takkatuli, pitkätukka ja sen viereen sohvalle rinkeleiksi kiertyneet koirat.
(JA TIETTY paljon, paljon punaviiniä, ruokaa pullisteleva jääkaappi ja Frank Sinatran joululevy. Muuten en ala. )
:D Täälläpä onkin kaksi pukkia, siis olkipukkia. Toinen samasta ketjusta kuin sinunkin ja toinen sellaisesta perus bonuskorttikaupasta. Itsekkään en ole törmännyt ihmekaupassa nelijalkaisiin eläviin, itsellänihän tuuri siinäkin mielessä että vanhemmillani on hevosia, tosin ne hommat ovat minulta jääneet vuosien saatossa. Mutta lampaista on ollut keskustelua mieheni kanssa. Ehkä joskus.
VastaaPoistaOih, mulle kelpais lampaatkin! Ja vanhemmat, joilla on hevosia! :D
PoistaPukilla taitaa olla jotain ongelmaa noiden ponien kanssa, myös mä olen lähettänyt sellaisesta lahjatoivetta jo monena vuonna mutta vielä ei tänä päivänä ole ponia pihassa näkynyt. Tänä vuonna listalla oli tatuointilahjakortti ja poni. Onko muka liikaa pyydetty? Kysyn vaan.
VastaaPoistaMun mielestä aivan kohtuulliset pyynnöt! Ehkä heillä on sitten ruuhkaa näissä ponitilauksissa?
PoistaMä en lähettänyt tuota toivetta joulupukille vaan sille toiselle Joulutyypille ;) ja se toive toteutui...vaikka ei se ees ollut toive vaan heitto, että voisin mä EHKÄ tuollaisen jos pari ehtoa täyttyy.. ja viikossahan ne sitt täyttyi.. ja sitt se vaan tuli mun luo. Enkä mä ees ole hevosihminen! :D Aamuisin on vähän sellanen epätodellinen olo ku sellanen satukirjasta repäisty hörisee mulle..
VastaaPoistaMitttäh?! KATEELLINEN!! :D
PoistaNäin siinä kävi :) http://www.harmaatorppa.fi/2014/12/onks-aina-kaikki-pelot-pakko-kohdata.html
PoistaHiano pukki! Ja kuullostaa varsin oivalliselta toi sun vakikauppa :D Pitääpä joskus testata :)
VastaaPoistaSuosittelen testaamaan, se toimii! :)
PoistaMinä tilasin tuosta kaupasta kaksi mäntyä. Tuohon noin, mistä ne lahot koivut piti kaataa. Ja sain! Luontoäiti toimitti ne just siihen, mihin olin meinannutkin. On se hyvä kauppa.
VastaaPoistaKyllä, valikoimissa myös orgaanisia tuotteita! Itsehän löysin karviaismarjapensaan juuri sieltä, mistä sen toivoinkin löytyvän.
PoistaJuuri sopivat, riittävät, koristukset! Olen myös tuon yksi hyasintti/amaryllis-kynttilä -linjan, eli kaiken pienimuotoisen kannattaja. Oikein leppoisaa joulun odotusta!
VastaaPoistaKiitokset Pilvi ja mitä parhainta joulun aikaa myös sinulle ja perheellesi!
PoistaTäälläkin on joulufiilis antanut odotuttaa itseään... Yritän tänään herätellä sitä joulusiivouksen parissa. Tosin glögin ja joululaulujen sijaan kaverina on rosé-viini ja Jimi Hendrix :)
VastaaPoistaIhana olkipukki! Tuommoisia oli aina pienenä mummolassa jouluna!
Oy Universumi Ab:tä voi kyllä lämpimästi suositella kaikille. Sieltä on monet hirmu hyvät ostokset tullut tehtyä. Viimeisimpänä nuottiteline jo ennenkuin itse tiesin sellaista edes tarvitsevani. Tiesitkö muuten että toisinaan heillä on myös erittäin hyviä vuokratarjouksia. Itse vuokrasin sieltä saksofonin puoleksi vuodeksi.
VastaaPoistaIhana tuo vanha hirsiseinä, onko teillä paljonkin jätetty hirsiä paljaaksi vai vain tuo yksi seinä? Ja komea olkipukki :)
VastaaPoistaMeillä on tupa kokonaan hirrellä ja kammarin seinät osittain. Tykkään itsekin niin paljon, ettei tulisi mieleenkään lähteä peittämään sitä millään! Vaikka ei lämmitystehokkuuden kannalta se paras vaihtoehto olekan, onneksi on villasukkia ;)
PoistaHyvin taas toimii toi munkin suosikkiketju - upeen pukin sait. On joulukoriste mun mieleen.
VastaaPoistaSun täytyy alkaa tiedustella, että mikä siinä ponitoimituksessa mättää. Ne on joskus keljuja, kun eivät etukäteen kerro, että ovatkin kaavailleet siihen tilalle sulle jotain ihan muuta ;)