Luutarhassa

Vuohen kallo taitaa olla tämän kevään ainoita sisutushankintoja, josta en vaan voinut kieltäytyä.
Minä ja mun kallot. En osaa edes selittää, mikä niissä niin kovin kiehtoo. On aina kiehtonut.
Tarvitsen näille kohta oman erillisen huoneen tai puutarhan. Vai pitäisikö puhua luutarhasta?

(Mielenkiintoista muuten huomata, että on asioita, joita pidän ihan itsestäänselvänä ja itselleni hyvin tyypillisenä ja merkitsevänä piirteenä kuten nyt esimerkiksi tämä kallorakkauteni, mutta kun selaan blogia taaksepäin, huomaan niiden puuttuvan täältä tyystin. Ja sitten vielä joskus ihmettelen, mistä seuraavaksi kirjoittaisin.)

(Lähes yhtä mielenkiintoista on se, miksi blogin kirjoittaminen tuntuu ihan hirmuisen tärkeältä ja ajankohtaiselta juuri silloin, kuin taistelee muiden kirjoitushommien kanssa kohti juoksevia deadlineja vastaan?)

Olen tällä viikolla haravoinut kirjaimia kokoon ja kasaan niin hengästyttävällä vauhdilla, että sanoja ei ole riittänyt enää omaan blogiin asti. Lainataan siis muualta, ihastuneena ja hieman kateellisena siitä, että joku saakin ne noin kauniiseen järjestykseen. Tämä tekstinpätkä pyöri päässä kallokuvia ottaessani, rakastan joka ikistä riviä siinä. 

" I am a Gatherer

of stories & bones

filling my nest

with sticks & stones

My language is Nature

my map the stars

My journey a river

flowing near & far "

(Laura Mazurek/www.rootsandfeathers.com)