keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Luutarhassa



Vuohen kallo taitaa olla tämän kevään ainoita sisutushankintoja, josta en vaan voinut kieltäytyä.
Minä ja mun kallot. En osaa edes selittää, mikä niissä niin kovin kiehtoo. On aina kiehtonut.
Tarvitsen näille kohta oman erillisen huoneen tai puutarhan. Vai pitäisikö puhua luutarhasta?

(Mielenkiintoista muuten huomata, että on asioita, joita pidän ihan itsestäänselvänä ja itselleni hyvin tyypillisenä ja merkitsevänä piirteenä kuten nyt esimerkiksi tämä kallorakkauteni, mutta kun selaan blogia taaksepäin, huomaan niiden puuttuvan täältä tyystin. Ja sitten vielä joskus ihmettelen, mistä seuraavaksi kirjoittaisin.)

(Lähes yhtä mielenkiintoista on se, miksi blogin kirjoittaminen tuntuu ihan hirmuisen tärkeältä ja ajankohtaiselta juuri silloin, kuin taistelee muiden kirjoitushommien kanssa kohti juoksevia deadlineja vastaan?)

Olen tällä viikolla haravoinut kirjaimia kokoon ja kasaan niin hengästyttävällä vauhdilla, että sanoja ei ole riittänyt enää omaan blogiin asti. Lainataan siis muualta, ihastuneena ja hieman kateellisena siitä, että joku saakin ne noin kauniiseen järjestykseen. Tämä tekstinpätkä pyöri päässä kallokuvia ottaessani, rakastan joka ikistä riviä siinä. 

" I am a Gatherer
of stories & bones
filling my nest
with sticks & stones
My language is Nature
my map the stars
My journey a river
flowing near & far "

(Laura Mazurek/www.rootsandfeathers.com)

13 kommenttia:

  1. Onpa kaunis runo - pakko kopsata se omaan "sanapakkiin" - minulla on kansioita, jonne talletan sanoja - vähän niin kuin sinä noita kallojasi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Keräilen kallojen lisäksi myös sanoja, kaiken muun ohessa ;)

      Poista
  2. Hieno kallo. Hieno runo - sopis tatskaksi!

    VastaaPoista
  3. Hieno kallo ja kyllä varmasti passaa teidän huusholliin passelisti! Hieno on myös runo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin passaa juu! :) Kallot ovat onneksi niitä sisustuselementtejä, joille mies pyörittelee silmiään vähän_vähemmän.

      Poista
  4. Minäkin tykkään kalloista, enkä tiedä miksi, mutta arvasin, että sinäkin tykkäisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin myös voinut veikata ;) Mistä tulikin mieleen että mitä sille julisteelle kuuluu nykyään?

      Poista
  5. Sama juttu minulla, kallot kiehtoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain voimakasta niissä on!

      Poista
  6. Kallot on samaan aikaan hieman pelottavia ja kiehtovia. Kun me putsattiin sitä jäterytölää tuolta kiesitallin nurkilta, siellä oli useampikin kallo. Yhtään ei tiedetä minkä eläimen ne on olleet, mutta tuollaisia kapoisia nekin oli, pienempiä kuitenkin, luulen. Selkeästi oli siellä tarkoituksella, ellei sitten juuri se nurkkaus ole muodostunut joksikin tuonelan syliksi villieläimille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli heti mieleen että onko siellä teillä pidetty joskus lampaita? Jos ne on vaikka haudattu sinne tiettyyn paikkaan? Oih mäkin haluan löytää kalloja meidän tontilta! :D

      Poista
  7. Kummallisen kaunista. Metsäpuutarhaan ripotellut kallot toisivat sellaisen mystisen alkuvoimaisen tunnelman. Kerran näin kallon puun oksassa metsässä, niin korkealla etten siihen ylettänyt. Tuo on muuten ihana runo!

    VastaaPoista