TALVI LEVITTÄÄ VERKKONSA

Eilen keskiviikkona oli vuoden talvipuolen ensimmäinen päivä.

Vanhan kansan vuodenkierto noudattaa vanhaa pohjoismaista vuoden jakoa, jossa vuosi jaetaan talvipuoleen ja kesäpuoleen. Talven keskikohta on Heikin päivän tienoilla tammikuun puolivälissä ja keskikesä heinäkuun puolivälissä. Vuosi jakautuu siis kaikkiaan neljään osaan. Lokakuun 14. päivä eli »talvipäivä» aloittaa vuoden talvipuoliskon. Vanhoissa kalenterisauvoissa sitä kuvastaa lehdetön puu, ensimmäisen talvipäivän merkki. Talvipuoliskon päättää huhtikuun 14. eli »suvipäivä». 

Talvipäivän aikoihin, maan alkaessa jäätyä, ihmisten työt keskittyivät asuinpihalle ja tupaan. Toisaalta tähyiltiin riistamaille ja metsähakkioille. Talvipäivänä Hämeessä myös ennustettiin sian sisälmyksistä tulevan talven säätä.

(Lähde: Taivaannaula.org)

 

Illoissa tuoksuu jo vahvasti loppusyksy, makeanhapan lehtien kuolema. Kosteus kerääntyy pelloille ja teiden varsiin väistääkseen pakkasta, joka heittää peittonsa öiden ylle. Pipo ja sormikkaat ovat olleet vakiovarusteena aamuisilla koiran pissatusreissuilla jo parin viikon ajan. 

 

Nämä kuvat ovat muutaman viikon takaa, kun vielä oli vihreää. Aamun valjetessa usva maalasi esiin seitit ja verkot, ne olivat yön aikana levittäytyneet kaikkialle. 

Toisaalla väläytellään jo joulua, itse haluan nauttia lokakuusta ja syysfiilistelystä viimeiseen tippuvaan lehteen asti. Ja parin viikon päästä juhlitaan koko vuoden kohokohtaa, kekriä.

Lokakuussa on jotain erityistä sellaista, mitä muissa kuukausissa ei. Vuodenaikojen törmäyskursseja, siirtymäkohtia, painopisteiden muutoksia, uusia alkuja ja vanhojen loppuja. 

Kuoleman kauneutta, pimeän lohdullisuutta. Täydeksi tulemista ja erilleen erkanemista. 

Taikaa kaikkialla.