TYÖHUONE (where the magic happens)

Kaupunkikotimme ei ole vilahtanut blogissa aikoihin. Syykin on ilmeinen - kesäkuukausien ajan kävimme kaupungissa lähinnä kääntymässä ja pesemässä pyykkiä. Oikein hävettää, millaiseen rappioon olemme toisen kotimme päästäneet. Takapiha on suorastaan surullista katsottavaa.

 

Syksyn saapuessa ja opintojen jatkuessa vietämme taas enemmän aikaa kaupungissa. Teen töitä kotoa käsin, joten päätin, että nyt on hyvä hetki panostaa työnurkkaukseni viihtyvyyteen. Jaan työhuoneen mieheni kanssa ja yritän joka päivä ummistaa silmäni huoneen toisella puolella vallitsevalta musiikkivehkeiden ja piuhojen kaaokselta.

(Seuraavassa kodissa minulla on OMA työhuone, siitä ei jousteta.)

 Kirjat, kuvaustarvikkeet, muistivihkot...työpisteeni on hallittu kaaos erikorkuisia paperikasoja, joista – kumma kyllä – yleensä löydän haluamani. 

 

Rottinkituoli ei ole ehkä se ergonomisin, mutta se näyttää hyvältä. Tarpeen vaatiessa otan työpöydän alta satulatuolin käyttöön.  

Sälekaihtimilla varustetut ikkunat ovat hieman kolhot, mutta sopivien verhojen löytäminen on haasteellista valmiiksi jo hämärään huoneeseen. Uff:n myymälästä löytyi toiseen ikkunaan hippirimpsuverhoke tunnelmaa pehmentämään.

Tämän pöydän ääressä on viime aikoina kirjoitettu kunnallispoliittisen päätöksenteon case-esitelmää (yllättävän mielenkiintoista, väittäisin), käsitelty valokuvia, syöty aamiaista, etsitty taustatietoa artikkelikirjoitusta varten, surffattu liian monta tuntia koiranpentuvdeoita katsoen internetin aallonharjoilla ja kirjoitettu blogitekstiä jos toistakin. Tilaa ei ole liikaa, mutta riittävästi. Levittäytymistä vaativat hommat teen keittiön pöydän ääressä. Pieni tila ohjaa ajattelemaan isosti ja toisalta isomassa työhuoneessa voisi helposti tuntua, että ajatukset viuhahtavat ohitse ennenkuin ehdin tarttua niihin.