tiistai 4. maaliskuuta 2014

Haaste nimeltä arki (ja yksi toinenkin).

Minuuttiaikatauluja, räntäsadetta, lehtipinoon unohtuneita sähkölaskuja, ylimääräisiä eläinlääkärireissuja ja kauluriaan vihaavan koiran takia valvottuja öitä, niistä tuntuu olevan tämä viikko tehty. Ehkä näitäkin tarvitaan, niin osaa taas paremmin arvostaa niitä toisenlaisia.

Läppäristä vasemmalla parhaat asiat Top 3: sohva, tuorein Deko ja rakkausviltti.

Läppäristä oikealla: tötteröstään syyllistävänä tuijottava, pohjavillojaan myöten järkyttynyt koiraparka. 
Minua on taas muistettu haasteella pariltakin eri taholta, yritän tarttua niistä toiseen (kiitos, Laura!) ennenkuin vaivon takaisin horrokseen sohvalle estoitta kuorsaavan karvapuustikaksikon keskelle. Haaste kuuluu näin:

Tässä haasteessa haastaja kertoo viisi aihetta, joista tehdään omat top 5 -listat.
Tämän jälkeen haastettu keksii uudet viisi aihetta ja haastaa mukaan viisi blogia.


(muokkaan haastetta hieman, koska top-listojen muodostaminen vaatii tällä hetkellä ihan liikaa ajattelua...)

Maistuvimmat arkiruuat
...eivät ole ainakaan Saarioisten äitien tekemää. Olen ylpeä siitä, että meillä tehdään arkenakin ruoka itse.

(tai joskus katastrofipäivinä, kuten tänään, se on ainakin ihan itse haettu lähikiinalaisesta. Jos noutoruokaa syö samalla kuin katsoo Suomen MasterChefiä, niin eikös sen voi jo laskea lähes samaksi asiaksi?)

Ilahduttavimmat kirjat
...ovat niitä, jotka saan luettua loppuun. Kirjakasa yöpöydällä kasvaa ja lupaus lukea 50 kirjaa vuoden 2014 aikana jumittaa edelleen kirjassa nro. 3. Syytän nukkumattia, joka viekottelee iltaisin mukaansa aina puolikkaan sivun jälkeen. 

Parhaat kirppislöydöt
...ovat yleensä ne uusimmat. Nyt mieleen tulee seuraavat:
1. Olohuoneen sohvapöytä 2.kammarin sohva 3. pöndepyörä 4. kammarin keinutuoli taljoineen ja vaatekaapista yksi eurolla ostettu norjanvillatakki, joka on vaan ihanaihanaihana.


Nämä tein itse ja onnistuin
Kääk, mitä tähän nyt sitten keksii? Työpainotteisesti joitakin tekstejä ja kuvia, joihin olen erittäin tyytyväinen. Pari isompaa kunnialla hoidettua projektia. Jotain pienempiä tuunailuja ja hmm...no oikeastaan se, että olen määrätietoisesti halunnut tehdä elämästäni juuri omannäköistä, onnellista ja täyteläistä räntäsateesta huolimatta, ja ainakin toistaiseksi onnistunut siinä ihan kohtuullisesti.

Minusta olisi voinut tulla isona
1. Eläinlääkäri. Vietin kaikki peruskoulun tet-jaksot paikallisen eläinlääkärin luona. Haave kariutui lopulta lukion fysiikantunneille. Edelleen joka kevät mietin, että hitto pitäiskö... 2. Hevosenhoitaja. Kävin Ypäjällä pääsykokeissa mutta en päässyt sisään. Onneksi, väittivät alalla työskennelleet ystävät jälkeenpäin. 3. AD. Opiskelin aikoinaan graafista suunnittelua ja työskentelinkin hetken mainostoimistossa AD-assariharjoittelijana. Ihan vaan huomatakseni, että kynä taitaa sittenkin pysyä kädessä pantonen värikarttaa paremmin. 4. Hain joskus nuorempana hetken mielijohteesta parturi-kampaajalinjalle. Ilmeisesti ne mustetahratestissä esiintyneet pirunnaamat olivat valintakomitealle liikaa. 5. Itseasiassa olen pidättänyt itselleni oikeuden olla vieläkään ihan tarkalleen tietämättä, mikä minusta voisi tulla isona.

Sitten ne omat aiheet:
1. onnenhetket
2. ostokset, jotka palauttaisin jos voisin
3. 5 jokapäiväistä rutiinia
4. lausahdukset, joita käytän
5. asiat, joiden toivon toteutuvan tänä vuonna

En jaksa enää vastustaa sängyn vetovoimaa, joten tämän haasteen saa napata mukaansa kaikki blogini lukijat niin halutessaan. Tulkaahan sitten vinkkaamaan jos tartuitte haasteeseen, vastauksia kun on aina kiva lukea!

Nyt hyvää yötä ja parempaa huomista itselleni ja muille!

5 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea sinusta ja "tutustua" vähän paremmin. Sait aamuuni aiheutettua monta hymyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä etten ainakaan itkettänyt :)

      Poista
  2. Hee, voi miten inhoan niitä Saarioisten äitientekemää-mainoksia. Siinä vaan einesäitien huonoa omaatuntoa paikkaillaan, vaikka se huono omatunto olisi ihan ansaittua ja paikallaan, jos perhe syö pelkkää einestä.

    Tv. Se, jonka mies juuri nyt tuolla paistaa lihapullia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Viherpirtelöitään imevää ja luomuherefordiaan hauduttelevaa mainostoimistopossea saa tästäkin tarkkaan harkitusta mainonnan strategiasta kiitellä. Einesten syömistä ei mun mielestä voi perustella millään, ei ainakaan sillä ettei oo aikaa tai rahaa muuhun. Bullshit!

      Poista
  3. Kiva, kun jaksoit vastustaa Nukkumattia sen aikaa, että sait vastattua.

    Tässä tuli uutta susta. Uutta, mutta jotenkin tuttua. Mä oon varmaan tuntenut sut edellisessä elämässä.
    Ehkä sä oot ollut jonkun saippuasarjan tähti, mitä mä oon seurannut ;)

    Erittäin hyvät kysymykset keksit. Voiskohan tän ottaa takaisin… heti aloin miettimään omia vastauksia ;)
    Toivotavasti joku nappaa tän mukaansa, koska vastaukset noihin kiinnostaa.

    Energistä loppuviikkoa! Toivottavasti sulla on vapaa ja huoleton viikonloppu tulossa!

    VastaaPoista