lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tattarisuon kirpputorit part. 1

Pohjois-Helsingin aikoinaan kyseenalaistakin mainetta nauttinut (ja karmivan kalmanhajuisesta historiastaan kuuluisa) Tattarisuo ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen viikonlopun kirpputori- ja antiikkiliikekierrosta suunnitellessa. Kukapa heti uskoisi, että autoromuttamoiden ja kolkkojen teollisuusrakennusten valtaama alue kätkee sisäänsä todellisen vanhan tavaran paratiisin. Neljä isoa hallia täynnä kirpputoreja ja huonekaluja - kaikki enemmän tai vähemmän antiikkia, vintagea ja retroa. Mikäli siis aarteiden metsästys on tulevan viikonlopun suunnitelmissa, suosittelen hyppäämään auton rattiin ja suuntaamaan Tattarisuolle. Perille pääsee myös busseilla nro. 75, 77A ja 577. Maanpäällistä tavarataivasta läpikolutessa ei paljon viikonlopuksi povattu takatalvikaan haittaa!


Tattarisuon Antiikkihalli ja Löytötori, Kaasutintie 1 00770 Helsinki
Aloitetaan kierros Kaasutintieltä, jossa sijaitsevat Löytötori ja Tattarisuon antiikki, molemmat saman sisäpihan äärellä vastatusten omissa halleissaan.

1000 neliötä käsittävä, kaksikerroksinen Antiikkihalli on valikoimiltaan yksi Suomen suurimmista antiikkiliikkeistä. Jos etsit talonpoikaiskaappia, jugendhenkistä sohvaryhmää tai rokokoo-tuolia, niin tämä on oikea osoite.



Yläkerrasta löytyy hyvä valikoima kelim- yms. villamattoja. Huonekalujen hinnat ovat oman arvonsa tietäviä, mutta ostoskokemusteni perusteella niissä on myös vähän neuvotteluvaraa. Antiikkihalli on avoinna arkisin klo 10-18 ja viikonloppuisin klo 10-15.



Viikonloppuisin klo 10-15 avoinna olevan Löytötorin toiminta perustuu kuolinpesien tyhjennykseen ja jälleenmyyntiin, ja tavaraa onkin laidasta laitaan, pääasiassa astioita ja pientavaraa ja mukaan mahtuu myös tekstiilejä sekä yllättävän vintagepainotteisesti myös vaatteita, kenkiä ja hattuja.




Tavarat on sijoiteltu hauskasti, ja hieman pyörryttävästi, väriryhmittäin. 



Löytötorille saapuessa ei koskaan voi tietää, mitä kierros tuo tullessaan. Aikaa saa kulumaan helposti parikin tuntia, ja harvoin olen lähtenyt kotiin tyhjin käsin. 


Kupari- teräs- ja metallikynttilänjalkoja, tarjoiluastioita ja muita pientarvikkeita on tarjolla hyllytolkulla ja hinnat ovat varsin kohtuulliset, muutamilla euroillakin tekee jo hyviä hankintoja.


 Raporttimme Tattarisuolta jatkuu seuraavassa osassa. Sitä ennen, hop, hop ja shop, shop!

5 kommenttia:

  1. Niin, meidän perheessähän Tattarisuota - eli Tattista - kutsutaan myös Köyhien Stockaksi. Paitsi että mulla on kyllä mennyt ohi noi liikkeet, ollaan haettu remonttimateriaaleja ja käytetty lasiliikkeen palveluita. Parempi ehkä, etten menekään noihin ihaniin tiloihin pyörimään, kun on kaikenlaista rompetta niin paljon ennestäänkin... Paitsi ehkä pari mattoa? Muutaman tokkelonkin ehkä tarvitsisin ja valaisimiahan ei myöskään ole koskaan liikaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Tattiksella voi käydä kyl huonosti jos erehtyy sinne liian löyhän lompakon kanssa. Meillä onkin noi kaikki muut palvelut - auton katsastusta lukuunottamatta - vielä kokeilematta, näyttäis siellä olevan kyllä ammatti-ihmistä vähän joka lähtöön.

      Poista
  2. Hei mahtavaa, kiitos vinkistä, täytyy joskus käydä!

    VastaaPoista
  3. Suosittelen, ja ajan kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Täytyy vissiin antaa tuolle paikalle uusi mahdollisuus. Me käytiin aiemmin enemmän… kun asuttiin Tapanilassa. Silloin kiinnitin huomiota lähinnä koviin hintoihin. Siis meidän silloisiin tarpeeseen ei ollut sopivaa. Jos etsii hyväkuntoisia antiikki kalusteita tai mattoja, niin onhan toi kullanarvoinen paikka.

    Mut toi Löytötori… se kiinnostaa. Ollaan oltu kai liikkeellä arkisin, kun ei ole ollut auki.

    VastaaPoista