keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Dilemma nimeltä tyhjä seinä


Ruokatilan seinällä ollut Holstee Manifesto siirtyi jo ajat sitten työhuoneeni seinälle (sopii sinne niin täydellisesti) enkä ole saanut aikaiseksi hankkia mitään tilalle. Kevään armottoman valon myötä iski sisuuntuminen; tässä on nyt tuijoteltu tyhjää seinää ihan tarpeeksi pitkään! Eiku nettiä selaamaan.


Haluaisin kehyksiin jotain isoa ja mustavalkoista, ikäänkuin kontrastina tumman puun ja itämaisen maton luomalle pehmeydelle. Tekstitaulut ei käy, koska mun aivot nykyään vähän nyrjähtää niistä. Mielessä on iso, mustavalkoinen maailmankartta. Tähtikarttakin voisi olla vaihtoehto, kunhan löytyy just se oikeanlainen.
Urban outfitters/Magical thinking constellation tapestry. Tämä olisi tosi kiva, jos se olisi vähän vähemmän seinävaate.
(Pidemmälle UO:n sivuja selatessani heräsi kysymys, että mikä mikä tää seinävaatejuttu nyt oikeen on? Joku uusi hipsterisisustusvillitys? Trendit ajavat selkeästi taas meikäläisestä ohi, koska mun päässä seinävaate=suora mielleyhtymä finninaamaisen keravalaiskollin seinällä olevaan Jack Daniels-kankaaseen (tai vaihtoehtoisesti etelävaltioiden lippuun) tai siihen pimeällä 90-luvulla huoneeni seinää koristaneeseen Cradle of Filth-seinävaatteeseen. Muisto, jonka haluaisin kipeästi unohtaa.)


Kaipaan apua: mistä löytäisin haluamani mustavalkoisen maailmankartan? Muistuuko mieleen joku verkkokauppa tai muu taho, josta voisin aloittaa etsintätyöt?


17 kommenttia:

  1. Kuulostaapa aika huikealta idealta. Ei ole tullut maailmankarttaa vastaan, mutta täytyypä pitää silmät auki....Mutta mikä tuossa tähtikarttatapetissa tekee siitä seinävaatemaisen, itse en nimittäin sellaista mielleyhtymää tehnyt...Vai onko ne nuo harmaat "rypytykset"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun selaa eteenpäin UO:n sivuilla, niin käy ilmi, että tuo tosiaan on kangas, yhdessä kuvassa mm. sohvan päällisenä.

      Poista
  2. Tosi hieno idea tuo maailmankartta! :) Pakko tosin tuottaa pettymys - minäkään en ole sellaiseen törmännyt.

    VastaaPoista
  3. En osaa uattaa maailmankartassa, mutta tosiaan... seinävaatteet, apua. Minulla tulee mieleen ne hippien seinillä roikkuvat lirppalakanat, joissa on jotain hinduljumalia tai hampunlehtiä.

    Ja kyllä, itselläni roikkui seinällä ihan samanlainen. Siinä oli jättimäinen aurinko. :D

    Laitoin sinulle sähköpostia blogin gmailiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia, palaan tähän heti kun taas kykenen tekemään jotain omalle henk.koht. meililaatikolleni...

      Poista
  4. Tziisus - seinävaate kieltämättä herättää muistoja hippikommuunista opiskeluaikoina :D Doors oli ainakii, samoin Nirvanaa, tais olla joku Gegen Natzis myös, ai jestas..Mutta maaillmankarttaan: mielestäni joku firma tulostaa aiheesta kun aiheesta isoja tulosteita, en kyllä muista mikä. Siinä vois olla potentiaalinen vaihtoehto, jos valmista ei löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt kun tarkemmin muistelen, niin mullahan on ollut myös Doorsin seinävaate! :D Ja Nirvanan! Ai kauhee! :D

      Poista
  5. Pystyisitkö ottamaan jostakin kartasta hyvälaatuisen kuvan, käsittelemään sen mustavalkoiseksi ja teettämään canvas-taulun tai metallille pohjustetun valokuvasuurennoksen siitä valokuvausliikkeessä (tai siis netissä). Näin saisit myös toivomasi kokoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistava idea, kiitos! Ja saman tien tuli yksi merkityksellinen kartta mieleen, blogin yläpalkissakin vilahtaa osa siitä...

      Poista
  6. Mä taas voisin huolia jonku seinävaatteen jos sellainen "oikea" tulee vastaan. Se menisi sinne mökille, jota meillä ei vielä ole :D Mut ehkä mulle seinävaatteet ei aiheuta (vielä) puistatuksia, kun en ole sellaista koskaan omistanut. Komia tuo teidän kattolamppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinävaatteet on kyllä niin 90-luvun trendi, että eiköhän nekin kohta palaa (ja näköjään ovat niin jo tehneet) muotiin. Ja periaatteessa en vastusta, jos vaan löytyis oikeanlainen :)

      Poista
  7. www.alnilam.fi myy kaikenlaista maahan ja tähtitaivaaseen liittyvää tavaraa, itse ostin ko. liikkeestä karttapallon. Kysyisin itse ehkä tuolta ensimmäisenä, valikoima oli liikkeessä ainakin aika laaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, tuoltahan löytyi kaikkea hienoa, mm. tähtitaivas-sateenvarjo on ihan huikea!

      Poista
    2. Hei, meinasin tulla laittamaan juurikin tästä paikasta linkkiä. Käytiin tänään tuossa putiikissa, joka sijaitsee Lönnrotinkadulla. Kaikkea kivaa siellä oli. Tähtikarttajulisteita, maailmankarttoja yms. Suosittelen! Harmi, että mulla lompakko oli jo siinä vaiheessa aika tyhjä kun liikkeeseen astuin :D

      Poista
  8. Voisko täällä olla se oikea?

    http://www.allposters.fi/gallery.asp?startat=%2Fgetthumb.asp&CID=6A74F285E1A54459939641BFE06D6DE6&txtSearch=kartta&imageField2.x=-209&imageField2.y=-55&SSK=kartta

    Entä karttatapetti?

    http://www.photowall.fi/photo-wallpaper/categories/maps

    Mä jossain vaiheessa mietin karttatapettia tuohon meidän kirjastohalliin, mutta se on nyt ollut jäissä.
    Toinen ehkä sopiva on löytynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks beibe, valikoimaa tuolla ainakin on ihan riittämiin! :)

      Poista