tiistai 27. tammikuuta 2015

Sattuu ja tapahtuu feat. Fiskars, The Kirves

Olipa kerran ihan tavallinen, tammikuinen perjantai-ilta. Matka Torpalle oli liukas ja pimeä, mutta pääsimme perille ja pihaan kaartaessa mielessä siinsi jo ajatus saunan rentouttavista löylyistä ja kylmästä saunakaljasta. Mies oli päättänyt viettää tiukan tipattoman tammikuun joten tiesin saavani nautiskella oluesta ihan keskenäni. Kulunut viikko oli ollut molemmille poikkeuksellisen nihkeä. Omassa mielessä kummitteli äkkilähtö töistä ja uuden elämän käytännön järjestelyt. Viikonloppuna olimme suunnitelleet remontoivamme sisätiloja kuntoon ja tekevämme pari pidempää metsälenkkiä koirien kanssa. Ei mitään sen ihmeellisempää.

Tässä vaiheessa lienee turha edes mainita, ettei mennyt ihan niin kuin siinä kuuluisassa lifestyle-ohjelmassa.

Nostelin ruokakassien sisältöä jääkaappiin, mies ilmoitti menevänsä lämmittämään saunaa ja hakkaavansa samalla pari sytkypuuta puuhellan sytyttämistä varten.

Hetken päästä Torpan ovesta astuu sisään astetta kalpeampi mies verta suihkuavan peukalon kanssa.

Olin yllättynyt, miten rationaalisesti pystyin tilanteessa toimimaan. Olin toki aiemminkin jo tehnyt pientä ajatusjumppaa sen kanssa, että mitäs jos ja kun jotain käy. Onhan kuitenkin ne moottorisahat, sirkkelit ja viikatteet. Aika usein niiden käyttäjillä se pari saunakaljaa alla. Olin varmuuden vuoksi ostanut lääkekaapin täyteen kiristyssiteitä ja muita ensiaputarvikkeita jo kesällä.

Peukalosta pää irti. Mies tuolille istumaan, käsi ylös sydänlinjan yläpuolelle. Lääkekaapista painesiteitä. Verta on tässä vaiheessa ihan kaikkialla. Tässä sulle lasi vettä, sano heti jos huimaa tai pyörryttää. Soitto hätäkeskukseen. Esittelen itseni ja asiani. Paikallinen yksikkö on ajossa, ambulanssi lähtee Hämeenlinnan keskustasta. Arvioitu saapumisaika 35 minuuttia.

(Tämä tiedoksi teille, jotka aiotte mahdollisesti meillä vieraillessanne tukehtua tai saada sydänkohtauksen. Ei ehkä kannata.)

Muistan itse istuneeni kolarin jälkeen Kanta-Hämeen keskussairaalan ensiavussa neljättä tuntia, joten pakkaan miehelle kassiin kännykän, lompakon, kännykän laturin, vesipullon ja pussin suolapähkinöitä. Kirjankin.

Teen voileivän ja kaadan lasin tuoremehua, mieheni ei ole ehtinyt syömään lounaan jälkeen mitään ja selvästikin seuraavaan ruokailuun saattaa mennä hetki. Eihän sua huimaa? Sano heti jos tulee huono olo! Verta tulvii painesiteen läpi, käärin peukalon ympärille froteepyyhkeen.

Lähden saattamaan miestä ambulanssille pihatien päähän. 300 metriä pimeää, kapeaa hiekkatietä ei ole vaihtoehto lanssilla ajoon saatika sen kääntämiseen auraamattomassa pihassa. Hakkuupöllin vierestä löydämme irronneen peukalonpään ja nappaamme sen mukaan minigrippussiin. Jospa sille vaikka olisi vielä käyttöä. (No ei ollut, lanssikuskit heittivät roskikseen.)

Ambulanssi saapuu, kuskit tsekkaavat tilanteen ja toteavat paikkauksen ehdottoman tarpeelliseksi, mielellään mahdollisimman nopeasti.
Soita, kun tiedät jotain enemmän.
Jään tuijottamaan, kuinka lanssin takavalot katoavat pimeään.

Kävelen takaisin Torpalle. Poltan ketjussa pari tupakkaa, koska muutakaan valonlähdettä ei ole. Soitan ystävälle, toisellekin. (Kiitos H ja K, te olette kultaakin arvokkaampia!)
Seison aikani pihalla enkä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Teen molempia.

Mies saapuu parin tunnin päästä taksilla Torpalle tikit peukalossa. Oli onneksi saanut kävellä suoraan lanssista paikkauspöydälle. Verta vuotaa edelleen, kuulemma ihan normaalia tällaisissa avohaavatapauksissa. Yö on levoton, mies ei säryltä pysty nukkumaan ja itse en uskalla (jos se vaikka kuolee verenhukkaan). Verenvuoto yltyy, vaihdan siteen pariin kertaan ja neljältä aamuyöllä soitamme sairaalaan. Kuulemma ihan normaalia tällaisissa avohaavatapauksissa.

Seitsemältä aamulla soitan taksin ja mies lähtee takaisin sairaalaan. En ole mikään sairaanhoitaja, mutta tällainen verenvuoto ei vaan voi olla normaalia, missään avohaavatapauksessa. Ihmiskehossa on kuitenkin verta vain n. 7 % kokonaispainosta eli aikuisella miehellä n. viisi litraa. Pari niistä oli tässä vaiheessa jo siteissä, pyyhkeissä ja keittiön kaapinovissa. Aamuvuoro tsekkasi vuodon ja kiidätti miehen nopsaan uudestaan paikkauspöydälle. Ihmettelivät oikein, miksei hän ollut tullut takaisin jo aiemmin.

Hmmm, niinpä.

Kävi ilmi, että tikkien alle oli unohtunut pari vuotavaa verisuonta. Peukalo poltettiin lopulta kiinni ja toipuminen saattoi alkaa. Hieman lyhyemmäksi se jää, mutta kyllä siitä peukalo vielä tulee. Basistin näkökulmasta oli onni, että kyseessä on soittamisen kannalta se "turhin" sormi. Tämä oli heti miehen huoli nro. 1. 

Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että tällaista voi sattua ihan milloin tahansa, kenelle tahansa. Keskity siihen, mitä olet tekemässä. Älä siihen jonossa seuraavana olevaan asiaan. Lääkekaappi on syytä pitää asianmukaisesti varustettuna. Kannattaa ottaa selvää, mitä tarkoittaa Heimlichin ote. Tai miten tehdään oikeaoppinen painesidetaitos. Ensiapukurssikaan ei välttämättä ole hukkaan heitetty sijoitus. Ylipäänsä kannattaa miettiä vastaavia tilanteita hieman etukäteen; miten toimia ja missä järjestyksessä?

Ja ehkä opimme myös sen, että jatkossa meillä ei hakata halkoja enää selvinpäin. Ehkä.

(Tämä oli sitten vitsi. Ehkä.)

 Thumbs up, boys and girls!

26 kommenttia:

  1. Voi kamala, paljon vain paranemisia! Kaikkea voi sattua, ja sattuu varsinkin aina silloin kun sinne hoitoon pääsy on mahdollisimman hankalaa. Olen menossa ensiapukurssille heti sellaisen ilmaannuttua, koska täällä maalla ei tosiaankaan saa hoitoa edes ensiavusta. Kokemusta on. Paikallisesta ambulanssista puuttuu vuode (mitä helvettiä?), joten se käy vaan tsekkaamassa, että onko potilas jo mustemman ja pidemmän auton kauraa. Lapsi ei tykännyt, kun kerroin, miten pitää toimia, jos jotain joskus sattuu (ollaan usein kaksin pitkiä aikoja, ja lapsi ei osaa vielä käyttää puhelinta), mutta pakkohan tämmöiset on miettiä etukäteen. Kun on hyvä suunnitelma ja vakuutus kunnossa, niin silloin ei satu mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumottaa ajatellakin tilannetta esim. pohjoisessa, jossa välimatkat ovat vielä pidempiä..."Omavaraisuus" tosiaan kannattaa tässäkin asiassa ja ennakoinnin merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ensiapukurssi kuulostaa hyvälle suunnitelmalle, sattuneesta syystä ekisi mieli itsekin osallistua sellaiselle! ;)

      Poista
  2. Huh heijakkaa... Siinä on tarinaa iskettäväksi, kun nysää peukaloa joku ihmettelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinaa tosiaan ja toivottavasti sellaista, josta joku toinen voi ottaa opikseen :)

      Poista
  3. Harmi juttu, mutta peukut sinulle miten hyviin toimit tilanteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, kiitos "peukuista" :D

      Poista
  4. Huhhuh, mä täällä luen kauhuissani ja tärisen.. Varmaan pyörtyisin suorilta jos mies tulis peukalo lyhyempänä sisälle, enkä näin ollen osais auttaa ollenkaan! Tosin meillä tämmöseen asiaan ollaan jo ns perehdytty kauan sitten kun mun omalta isältä on katkennu sormet kirveellä, vain nimetön ja pikkurilli on kokonaisia. Hyvin tuloo toimeen ja varmaan onnistuis soittaminenki!! Stemppii ny teil. Ensin huolellinen parantaminen, sitten vasta puiden pilkkomista ja basson rämpyytystä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse telonut vuosia sitten vasemman peukaloni halki niin, että siihen jouduttiin ompelemaan 11 tikkiä, enempää ei olisi lekurin mukaan mahtunutkaan :D Silloin meinasi taju lähteä veren määrästä saman tien, joten olin nyt tosi yllättynyt omasta kylmähermoisuudesta. Toisaalta sitä reaktiota ei voi oikein tietää ennen kuin tilanne osuu kohdalle.

      Poista
  5. On se jännää, kun soittelee huolestuneena, ettei nyt vererenvuoto ole tolkuissaan; vakuutellaan olevan. Sit kummiskin tuonnempana hämmästellään myöhäistä saapumista. Mistäs sen maallikko erottaa pahan ja tosi pahan?
    Onneks ei sit käyny ton pahemmin. Hirtehisesti, onneks ei o mätäkuu. Varautumisesi luultavasti oli todella hyödyllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että puhelimessa tilanteesta voi saada ihan eri käsityksen, mutta silti vähän hirvittää, miten huolettomasti asiaan suhtauduttiin. No onneksi tajuttiin edes aamulla lähteä takaisin sairaalaan...

      Poista
  6. APua, onneksi kävi lopulta kuitenkin (melko) hyvin. Meilläkin on vain puhuttu siitä, että pitäisi varmaan puhua siitä että miten toimitaan sitten kun jomman kumman käsivarsi on sirkkelissä. Eli aika huonosti ollaan varauduttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jonkinlaisen action planin läpikäymisestä ei varmasti ole haittaa :)

      Poista
  7. Oijoi! Tuota minä pelkään! Päivittäin kun halkoja hakkaa, niin aina ei ole tarkkaavaisuus juuri siellä missä sen pitäisi olla. Tähän asti olen selvinnyt säikähdyksillä, muutaman kerran olen iskenyt vekin rukkaseen ja kerran saanut naarmun peukalon tyveen. Lääkekaappi on hyvin varusteltu, mutta ensi-apukurssi saattaisi olla hyvä käydä. Lähin ambulanssi toimii vain ma-pe 8-16 ja muina aikoina ambulanssilla kestää sen 40min ajaa tänne, kun tulee kauempaa.
    Toivotaan että paraneminen sujuu hyvin ja mitään ongelmia ei jää vaivoiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paraneminen on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin ja tikitkin otettiin jo pois :)
      Ja just sellanen rutiininomainen tekeminen ilman keskittymistä nostaa onnettomuusriskiä huomattavasti, oli kyseessä sitten halkojen hakkuu tai autolla ajaminen.

      Poista
  8. Auts! Onneksi oli "vain" sormi! Pikaista paranemista ja tsemppiä (ja tämä ei ollut mikään sarkastinen peukutusheitto). ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni oli matkassa, koska todella paljon pahemminkin olisi voinut käydä! En edes halua ajatella sitä kirvestä esim. reisivaltimossa...

      Poista
  9. Huhhuh, onneksi mies sai pikaisen ensiavun ja tuli kursituksi kokoon! Hyvä muistutus tämä postaus, että pitäisi varmaan itsekin ukon kanssa kertailla että mitäs sitten, jos jotain käy. Kohtuu yleistä kumminkin myös tässä osoitteessa tuo sirkkelien, kirveiden ja muiden riskialttiiden härtsyjen kanssa räpeltely...

    Kyllä ei selvinpäin pitäisi yhtään puuhommia tai muita puhteita ruveta höntyilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi postauksen kirjoitinkin, että joku toinen voisi välttää samat virheet, mitä meillä tehdään ;)

      Oikeasti, miten ironista on se, että mies ehkä ekaa kertaa hakkaa halkoja täysin vesiselvänä ja saman tien kosahtaa :D

      Poista
  10. Olipa kylmäpäistä ensiapua, hyvä Enne!

    Tämän asuntoyhtiön työsuojeluvastaava ei anna minun mennä halkoja hakkaamaan ilman painesidettä ja kännykkää taskussa. Olen tyytyväinen, että edes saan työskennellä ilman kypärää, suojalaseja, turvasaappaita ja viiltosuojavaatteita. Alkoholin suhteen on nollatoleranssi. Mutta sattuuhan sitä silti, jos on sattuakseen. Ehkä ihan hyväkin noiden varusteiden olla mukana, koska reisivaltimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, reisivaltimoon jos osuu niin 35 minuutin päästä saapuva ambulanssi saapuu todennäköisesti noin 33 minuuttia liian myöhään. Ja oikeasti nollatoleranssi on meilläkin moottorisahan ja sirkkelin suhteen, kumpaakaan ei käytetä ilman suojalaseja (miehellä myös turvakengät) eikä yksin ollessa.

      Poista
  11. Uh, pelkkä lukeminen pani minut veteläksi. Osasit toimia hienosti. Sulo, joka siis on ensihoitaja, sanoo, että ihmiset yleensä toimivat juuri noin kuin sinä, kun tosi hätä tulee: järkevästi, loogisesti ja rauhallisesti.

    Toivon, että pystyn siihen itsekin, kun se tilanne joskus sattuu kohdalle. Pienissä haavereissa menen ihan päättömäksi, hyydyn ja alan ryntäillä silmät sumeina, joten hyvältä ei vaikuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on varmasti oikeassa. Tosipaikan tullen ihmisillä usein napsahtaa päälle osin alitajuiset selviytymisstrategiat, joita ei voi itsekään ennustaa etukäteen. Omalla kohdalla tunnelataus lähti purkautumaan vasta tilanteen jälkeen, kun ambulanssi oli jo kadonnut näkyvistä. Sitten vähän vapisutti.

      Poista
  12. Hienosti toimittu! Kaikki eivät ihan kykene järkevään toimintaan verta nähdessään. Muistan kouluajalta, kun luokkakaverini etusormen pää jäi oikohöylään, siellä oli sitten montakin kalpeakasvoista tuijottamassa verilammikkoa.

    Olen koittanut pitää lääkekaappiani hyvin varusteltuna, mutta ensiapukurssi on vielä suorittamatta. Mutta sitäkin olen miettinyt, että eipä siitä kauheasti ole hyötyä jos yksin tänne töihin kupsahdan. Jos olisin siinä tilassa etten pystyisi puhelimella soittamaan niin täällähän viruisin kunnes mieheni illalla löytäisi. Eipä sitä ikinä tiedä mitä voi käydä. Tosin meidän perheessä mies on niin tapaturma-altis, että olen jo tottunut siihen, että noin puolen vuoden välein joku paikka repsottaa ja jotain pitää paikata.. ;)

    VastaaPoista
  13. Meni ihan kylmät väreet tätä lukiessa, onneksi sitten loppujen lopuksi siitä vielä peukalo (joskin lyhyempi) saatiin. Mulle veri on aina ollut semmoinen juttu, että helposti lähtee itseltä taju kun sitä näkee. Verikokeissakin on pakko jäädä sinne tuoliin löhöilemään kun muuten lähtee jalat alta. Mutta ehkä sitä kuitenkin tositilanteessa itsestänikin tulisi "kylmäpäinen", toivottavasti.

    Ensiapukurssille haluan ehdottomasti mennä, jo ihan senkin takia että tämä hysteerinen äiti on ihan varma, että tuo pikkuneiti tukehtuu ihan kaikkeen mitä suuhunsa laittaa. Onneksi työpaikan kautta semmoiselle on mahdollista osallistua tässä kevään mittaan.

    VastaaPoista