tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ihmeellinen Intia

Kotona ollaan taas. Mieli on vielä hieman solmussa aikaeron ja tuliaisena tuomani flunssan johdosta, enkä oikein tiedä, mistä tämän postauksen aloittaisin.

Ihana, kamala, upea, sekava Intia.

Tiedän ainakin sen, että ensi kerralla lähdemme vähintään kahdeksi viikoksi, viikko ei riitä mihinkään.

(Ja tiedän myös sen, että seuraava kerta tulee, taatusti. Kiinnostaisi kovasti nähdä Intiaa eri näkövinkkeleistä ja ihan aidoimmillaan: kauneimmillaan ja kauheimmillaan.)


Intialla on monet kasvot ja kaikki niistä eivät ole niin kauniita, kuten olemme viime aikoina saaneet mediasta lukea. Tuntui hieman ristiriitaiselta viettää naistenpäivää maassa, jossa naisten raiskaukset ovat arkipäivää (Intiassa raportoidaan raiskauksesta kolme kertaa tunnissa. Arvailtavaksi vaan jää todellisuus jäävuoren huipun alla ja kuinka moni raiskaus vaietaan tapahtumattomaksi. Hiljaisuuden kulttuuria on vaikea rikkoa.) ja jota johtaa läpikorruptoitunut hallinto ja vuosisatoja vanhasta, sosiaaliseen eriarvoisuuteen perustuvasta kastijärjestelmästä ammentavat, patriarkaaliset valtarakenteet.


Goa on, kiistämättä turismin ansiosta, Intian osavaltioista vaurain ja länsimaisin ja samalla myös asenteiltaan ja ilmapiiriltään vapautuneempi. Toki turismillakin on kääntöpuolensa, umpijurriset saariapinat (niitä kutsutaan myös brittituristeiksi) ja hyeenalauman lailla päälle käyvät kaupustelijat hetkittäin hieman latistivat tunnelmaa. Toisaalta siellä, missä on kompakti paketti lämpöä, aurinkoa, hiekkarantoja, halpaa ruokaa ja juomaa, niin siellä on ihan taatusti myös turismia (ja kaupusteljoita!), oli kyseessä mikä maailmankolkka tahansa. Turismia ei pääse pakoon, siihen pitää vaan osata asennoitua.

Parasta Goassa on ruoka, hiekkarannat ja auringonlaskut. Ruoka oli poikkeuksetta ihan taivaallisen hyvää, riippumatta siitä, missä ja mihin hintaan (halpaa!) syö. Goa on myös vegetaristin paratiisi ja vaikka syönkin itse lihaa, valitsin useimmiten kasvisvaihtoehdon. En ole myöskään koskaan syönyt niin hyviä katkarapuja kuin mitä ne käytännössä suoraan mereltä eteeni kannetut kuningaskatkaravut olivat. Intiaan matkustavia varoitellaan usein vatsataudin vaarasta ja meillä taisi olla hitusen myös onnea matkassa kun säästyimme vatsanväänteiltä.
Jälkiruokadrinkit. Kuvan henkilö ei osaa päättää, kumman se ottasi. Vai ottaisiko molemmat.
Hiekkarantoja Goalta löytyy kilometritolkulla, täyden palvelun turistirannoista pohjoisen autioituneisiin palasiin paratiisia, joissa vain mereltä puhaltava tuuli häiritsee auringonpalvojaa. Ja aurinko, no sitähän riittää. Päivälämpötila oli koko reissun ajan n. + 35 C, pilviä ei näkynyt kertaakaan. Aurinkorasvalla läträämisestä ja varjossa makoilusta huolimatta onnistuin kärventämään hipiäni kiusallisen punakaksi, vaikka yleensä olen tosi tarkka auringonoton suhteen ja toisaalta rusketun helposti. Maaliskuu on sesongin päätöskuukausi, huhtikuusta alkaen lähemmäksi monsuunikuukausia edettäessä ilman lämpötila ja kosteus nousee sietämättömiin lukemiin. Reissun ajoitus oli siis täydellinen kun pahin high-season oli jo selkeästi rauhoittumaan päin.


Auringonlaskut olivat kauneimpia näkemiäni. Illan koittaessa rannoille kerääntyi aina monilukuinen yleisö seuraamaan, kuinka verenpunainen pallo vaipui horisontin taakse ja värjäsi mennessään koko taivaan kaikissa punaisen sävyissä hohtavaksi taideteokseksi.



Turistialueella on selvästi tehty pientä faceliftiä siisteyden suhteen, mutta ei tarvinnut kävellä kuin muutama sata metriä sivummalle (tai katsella ohi kiitäviä maisemia taksin ikkunasta) niin jätteiden, roskan, saastan, ränsistyneiden majojen ja puolilahojen talojen määrä on hämmentävä. Valtiollista jätteidenkeruuta ei ole, vaan kotitalousjätteistä hankkiudutaan eroon kippaamalla ne kadulle/takapihalle ja tuikkaamalla tuleen. Savun haju leijuikin yllä hieman koko ajan, ja yhdistettynä mausteiden ja suitsukkeiden tuoksuun se muodostaa Goalle hyvin leimaavan tuoksumaiseman.


Ja entäs sitten ne lehmät? Hindulaisuus on Goalla valtauskonto ja lehmät pyhiä eläimiä. Ne tietävät sen itsekin ja käyttävät asemaansa julkeasti hyväkseen. Oli hilpeää seurata (silloin kun en ollut kauhusta jäykkänä) holtitonta liikenteen virtaa, jossa sekoittuivat vasenkaistainen autoliikenne (Intiassa ajokortin saa kun on tarpeeksi rahaa, ajotaidoilla ei niin väliä), skoottereilla autojen lomassa huristelevat turistit, katujen reunoilla luikkivat lukuisat katukoirat ja kaiken keskellä Pyhä Lehmä, joka on päättänyt jäädä viettämään siestaa pääväylän keskelle. Poikittain.

(Tien ylittämisestä en edes aloita.)


Kuvassa oleva yksilö pyrki sinnikkäästi sisään ravintolaan, jossa olimme syömässä ja osallistui myös kaiteen yli vaivihkaa mutta aktiivisesti mieheni ruoka-annoksen jakamiseen.

"Kulta, sun lautasella on lehmän kieli. Niinku ihan elävä sellainen."

12 kommenttia:

  1. Oiii, Intia on mun matkatoivelistan kärkimaista. Vielä joskus. JA tämäkin rehellinen kirjoitus vain lisäsi halua matkustaa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, ehdottomasti!

      Poista
  2. Melko mieluisan kuuloinen matkakertomus... Herralla on jotenkin epämieluisa asenne Intiaa kohtaan (paitsi, että vuosi takaperin ihastui intialaiseen ruokaan, joten askel eteenpäin on otettu). Me ei olla siis koskaan käyty tässä paskataudin kehdossa, kuten herra kauniisti kuvailee... Näillä puheilla saattaa kuitenkin olla, että jonkinlaista painostusta siihen suntaan voipi joutua kohtaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano sille että paskataudin voi hankkia mistä vaan, enemmän se on kiinni jokaisen omasta bakteerikannasta ja miten sopeutuu muutokseen ;)

      Poista
  3. Mulla on vähän kaksijakoinen olo Intian suhteen. Jotenkin kunnioittava ja toistaalta halveksuva. Miten voi samassa maassa ollakaan niin paljon hyvää ja pahaa. Kiinnostavaa joka tapauksessa. Ja jestas miten upeat aurinkonlaskun värit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että ihanan levolliselle näytät:)

      Poista
    2. Ymmärrän oikein hyvin, Intiaa on jotenkin mahdotonta selittää tai jäsentää.

      Poista
    3. Ja kiitos, ihmettelin itsekin, että mikä valaistuminen mulle on näissä kuvissa tapahtunut :D

      Poista
  4. Hahaa! Vaikka mekin Intiassa lehmien kanssa törmäiltiin, ei ne sentään lautaselle pyrkineet :D :D

    VastaaPoista
  5. Ääk, sun päivitykset eivät olleet näkynyt mun lukulistalla ollenkaan :(

    Kiitos nojatuolimatkasta, kuvien ja teksin kautta pääsi hyvin mukaan mausteiseen ja moninaiseen tunnelmaan! Kyllä tuo Intia on omallakin must-see-listalla, eikä tämä yhtään lieventänyt matkakuumetta :)

    Mä olen niin suuri lehmäfani, että olisin siellä varmasti pysähtynyt jokaisen yksilön kohdalla :)
    Mulla on itse asiassa ollut oma lehmäkin - tosin sen koti oli käytännön syistä ystäväni vanhempien maatilalla meidän kaupunkiasunnon sijaan :D

    VastaaPoista