sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Maaliskuu, Maalauskuu

Aikoinaan hengähdin syvään tuvan takan ensimmäistä kertaa nähdessäni - enkä todellakaan ihastuksesta. Luova prosessi lopputuloksen taustalla ei ihan aukene: mitä tälle takkaparalle on yritetty tehdä ja miksi? Kummasti siihen kuitenkin silmä tottui ja maalaushommat siirtyivät aina syystä tai toisesta eteenpäin. Milloin liikaa muuta tekemistä (lue:skumppapullojen tyhjentämistä kesäyössä), milloin akuutti maalin puute, milloin planeetat väärässä asennossa, onhan näitä. Kerran melkein jo aloitin, mutta sitten tuli se sairaalareissu.


Pari viikkoa takaperin valkeni viimeinkin lauantai, jolloin inspiraatio, maalihankinnat ja olosuhteet kohtasivat toisensa maalarihommille suotuisalla tavalla. 1,5 vuoden huolellinen suunnittelutyö sinetöitiin 3 tunnin maalaussessiolla ja valmista tuli! Kröhöm.


Kyllä, siinä on vaaleankeltaisia ja vaaleansinisiä läiskiä punaisella pohjalla. Somessa velloneeseen hamekohuun viitaten, tätä väriskaalaa ei valitettavasti voi nähdä väärin vaikka katsoisi missä valossa tahansa.


 Aluksi raaputtelin pahimmat maalilohkeamat irti vanhasta maalipinnasta, sitä löytyikin pari kerrosta.


Lopulta kyllästyin toivottomaan raaputteluun ja päätin kylmästi vetää vanhan päälle Teknoksen Kolibri-pinnoitteen. Kärsivällisyys kun ei lukeudu parhaisiin puoliini. Vedin pinnoitetta kaksi kerrosta ja olen lopputulokseen ainakin silmämääräisesti todella tyytyväinen.  Sopivasti matta luonnonvalkoinen, ei maalattu, ei rapattu vaan jotain sieltä väliltä.
Purkin kyljessä luvattiin kuuman kestoa, tulevaisuus näyttää kuinka käy.


 

Takan kauniit luukutkin pääsevät nyt ihan eri tavalla esille. Alunperin ajattelin käsitellä nämä hellamustalla mustaksi, mutta nyt en enää tiedä. Löytyisiköhän jotain hellamustaa vastaavaa ainetta hopeanvärisenä?



Seuraavaksi pitää tehdä jotain tuolle kusenkeltaiselle takaseinälle. Kenties hiekan tai vaalean harmaan sävyä, mitä mieltä olette? Katto maalaataan Uulan himmeällä sisäöljymaalilla ja kattolistat tulevat olemaan vanhan tyylin mukaisesti korkeat. Vanha talo on kuin palapeli, jossa palaset pitää laittaa paikoilleen oikeassa järjestyksessä. Tästä syystä sisäkattoremontti saa odottaa, kunnes vinttiin on rakennettu lattia ja välipohja avattu mahdollisten eristeiden uusimisen varalta - ties mitä ruumiita sieltä vielä valahtaa alas.


Loppupäivän istuin tuvan sohvalla viinilasi kourassa ihailemassa kätteni jälkeä ja totuttamassa silmää tuvan uudistuneisiin mittasuhteisiin. Mikä valo, mikä tila! Tuntuu, kuin neliöt tuvassa olisivat tuplaantuneet.

31 kommenttia:

  1. Kyllä tuli upea takka!

    VastaaPoista
  2. Ohho olipas aika taisi alkuperä ja tulipa hänestä kaunis. Hyvää viinilasillista. Omasta voinnista eiliseen liittyen luulen etten ota enää viiniä. Ikinä. ( No otan, mutta just ei maistusi )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen viinilasillinen nautittiin jo pari viikkoa sitten. Mennyt viikonloppu meni vihreän teen ja opiskeluhommien voimalla :) (Balanssi, you know.)

      Poista
  3. Jee, hieno tuli :) Mutta oli alkuperäinenkin... Persoonallinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, mun mielestä se oli vaan ihan saatanan ruma :D

      Poista
  4. Siitä tuli suorastaan tyylikäs. Alkuperäinen olisi sopinut paremmin jollekin huovuttavalle homsuiselle yläasteen kässämaikalle, jolla on vaatteissakin kaikki värit yhtäaikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava kuvaus! Ja arvaan, että ko. kässämaikka (voisi olla myös kuvaamataidon opettaja) käyttää Aarikan koruja? :D

      Poista
  5. Olet viinilasin ansainnut, hyvältä näyttää. Harmaa kuulosti aika hyvälle kusen keltaisen tilalle :D ja minä tykkään näistä alkuperäisistä luukuista näin, vaikkei mielipidettäni tästä kukaan kysynytkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä, alan kallistumaan samaan suuntaan :)

      Poista
  6. Kyllä sellaista hopean väristä maalitököttiä on. Se on vaan tooooosi hopeista ;) Hieno tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei mitään blingblingiä meille. Pitää tutkia valikoimia!

      Poista
  7. Upea muutos! Minä myös jättäisin luukut sellaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, voi olla että ne jääkin, juuri tuollaisiksi. Kun ei toi kulahtanut pintakaan oikeastaan haittaa?

      Poista
  8. Huh millainen tuo alkuperäinen väritys on, jollakin on ollut kyllä jo liian taiteellista silmää! ;) Ihan huima ero, ja myös luukut on kauniit. Jospa tästä onnistuneesta muutoksesta innostuneena saisit sen kusenkeltaisen takaseinänkin maalattua, ennenkuin menee toiset puolitoista vuotta :) Vaaleanharmaa kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yritetään ainakin! :D Tää on niin tyypillistä mulle, jonkin asian aloittaminen venyy ja venyy ja kasvaa samalla ihan ihmeellisiin mittasuhteisiin oman pään sisällä. Sitten kun lopulta teen asialle jotain, niin ihmettelen, miksi en tehnyt jo aiemmin.

      Poista
  9. hiekanväristä taustalle :) korostamaan kauniiksi tullutta takkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekka, sellainen ruskean ja harmaan tooosi vaalea sekoitus, on nyt ihan ykkössuosikki.

      Poista
  10. Tulipa siitä hieno! Luulen minä vain, että tuollaista takkaa tulee katseltua useampikin ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla tuijottelen kyllä sitten ihan tulien kanssa! ;)

      Poista
  11. Jei! Upea! Luin tämän reportaasin jo aamulla ennen töihin lähtöä (nykyään teidän blogikavereiden kuulumiset korvaavat hesarin), ja piti ihan palata kommentoimaan. Ihana, ihana takka. Vaikka hän olikin kovin mielenkiintoinen (hmm) jo itsessään, niin kyllä nyt kuitenkin sai arvoisensa pinnan. Minä saattaisin vetää takaseinän kyllä samalla valkoisella ja laitella sinne puukehyksisiä tauluja tai jotain. Sillä tavalla meillä kotona on. Aikoinaan halusin takan taustalle punaisen seinän, mutta onneksi en ryhtynyt siihen. Mielenkiinnolla odotan, mihin päädyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, lopetettiin paperihesarin tilaus mutta en jaksa käydä enää lukemassa netissä tilaushesaria vaan mielummin selailen blogeja aamukahvin ohessa. Mietin myös valkoista, mutta pelkään, että tuvasta tulee jotenkin liian valkoinen ja selkeä ja "sisustuslehtimäinen". Sehän ei käy päinsä :D

      Poista
  12. Voi jestas mitä lappuja tuo edellinen maalari on mahtanut imeskellä ennen projektin alkua... Sun kätten jälki on kyllä todella silmää hivelevä juurikin tuon pinnan struktuuri on kohdallaan. Mä laittaisin ehkä asteen tuota uuninluukkua tummempaa harmaata sinne taustalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeeeep :D Tykkään tuosta struktuurista ihan tosi paljon, se saakin olla vähän vasemmalla kädellä vedetyn näköinen. Pisteet harmaalle kirjattu ylös!

      Poista
  13. Voi jestas mitä lappuja tuo edellinen maalari on mahtanut imeskellä ennen projektin alkua... Sun kätten jälki on kyllä todella silmää hivelevä juurikin tuon pinnan struktuuri on kohdallaan. Mä laittaisin ehkä asteen tuota uuninluukkua tummempaa harmaata sinne taustalle...

    VastaaPoista
  14. Okei... minä rakastan värejä, mutta tuo uuni on jotain silmiäsärkevän kaameaa. :D

    Kiitos, että palautit sen arvoiseensa asuun.

    VastaaPoista
  15. Höhöö, mäkin harrastan noita vuosikausien suunnitteluhommia ennen töihin ryhtymistä.
    Aika hmmmm mielenkiintoinen tuo alkuperäinen, yllättävän kauan kuitenkin jaksoit sitä katsella :)

    VastaaPoista
  16. Ai hyvänen aika, minkä värinen se onkaan ollut! :D
    Melkoinen taiteilijasielu on ollut asialla! :D

    VastaaPoista
  17. Meillä on melkein samanlainen odottamassa. Se tosin vetää huonosti ja on halkeillut, joten kummasti mielessä on käynyt myös leka... Meillä ei tosin ole noin komeita väriläiskiä siinä :D

    VastaaPoista