sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ullakkounelmia

Kattorempan (joka on siis edelleen puoliksi kesken...) yhteydessä varmistui, että lisätilan rakentaminen kylmävinttiin on todellakin mahdollista. Vanhoihin taloihin erikoistuneen remppamiehen kanssa sovittiin jo alustavasti ullakkoprojektista keväälle 2016. Vintille tulee kaksi pientä makuukammaria ja lisäsäilytystilaa seinustoille. Haaveissani näen jo makuukammarit valmiina vastaanottamaan ensi kesän vieraat. Mutta kuten näiden remppajuttujen kanssa on kantapään kautta opittu, en usko enkä toivo enää mitään, ennen kuin omin silmin näen. Siihen asti jatkan siis vaan haaveilua Pinterestin parissa. Tässä muutamia inspiraatiokuvia unelmieni ullakkokammarista:




Kammarit tulevat talon päätyihin ja ne erottavat toisistaan talon keskeltä kulkeva tiilirapattu hormi ja jonkinlainen rakennettava seinärakenne. Kapeat portaat alakerrasta nousevat keskelle, kuistin yläosan ja hormin väliseen tilaan.  

Molempien kammareiden päädyssä on kuusiruutuinen ikkuna. Harjakaton linja on hyvin jyrkkä, joten kammaritilat jäävät melko pieniksi. Se ei haittaa, koska ne rakennetaankin lähinnä vaan majoituskäyttöön. Kattoa tukevat hirsiparrut saavat jäädä näkyviin. 





Myös sisustus tulee olemaan hyvin simppeliä; ikkunan alle patjoista koottu parisänky, sen eteen itämainen matto, pari jakkaraa/puulaatikkoa yöpöydiksi ja kenties puuarkku petivaatteiden ja vilttien säilytystä varten. That´s it. Pari pientä kohdevaloa ja valosarjaa tunnelmanluojaksi, ikkunoihin bambukaihtimet. Boheemihenkeä, paljon luonnonmateriaaleja ja -sävyjä.




Lattiamateriaaliksi haluaisin vanhaa patinoitunutta lankkua, yritän metsästää sitä purkutavarakirppiksiltä vielä ennen kevättä. Jos kuulette myynnissä olevista lankuista, niin saa vinkata!

(Kaikki kuvat kerätty Pinterest-tililtäni)

10 kommenttia:

  1. Metsäkylän navetasta voit käydä kysymässä vanhaa lankkua. Se on vielä lähelläkin Hattulassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Olin tämän vaihtoehdon unohtanut ihan tyystin :)

      Poista
  2. Teille tulee kyllä tosi paljon lisää tilaa. Ja nämä haavekuvat on kauniita ja varmasti inspiroivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätila tulee niin tarpeeseen majoitusta ajatellen! Kun vaan saataisiin siirrettyä haaveet toteutukseen... ;)

      Poista
  3. Mielenkiinnolla seuraan teidän projektia, meille suunnitelmissa myöskin yläkerran rakentaminen 30-luvulla rakennettuun hirsitaloon. Eristevillat on jo valmiina odottamassa :)
    Ihania inspiraatiokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla! Ehdottomasti raportoin kun projekti tulee ajankohtaiseksi.

      Poista
  4. Onko ullakkotilasta tulossa siis talvilämmin vai vaan kesätila?
    Ihania kuvia, tuosta voisi ottaa vähän inspiraatiota omaankin yläkertaan.
    FB:n purkutavarakirppiksillä (myös eri alueilla omansa) liikkuu jonkin verran lattialautaa, mutta hinnat ovat hyvin hyvin vaihtelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätettiin tehdä talvilämmin samalla vaivalla. Hormi kuitenkin lämmittää tilaa jo itsessään. Fb-kirpuilla pitää vaan olla haukkana kun tuntuvat menevän aina saman tien...

      Poista
  5. Oi, tällainen matala pesämäinen ullakkohuone olisi mielettömän ihana. <3

    VastaaPoista
  6. Ai että siitä tulee kyllä ihana bohosoppi :)
    Tulen teille kesäasukiksi sitten :)

    VastaaPoista