tiistai 24. maaliskuuta 2015

Koiranpentuterapiaa

Olen ollut jo parin kuukauden ajan vapaa maanantai-perjantai klo 9-17 työrytmistä (mikä rehellisesti sanottuna ei koskaan oikein sopinut minulle, olen parhaimmillani aikaisin aamulla ja myöhään illalla, tunnit lounaan jälkeen voidaan työskentelyn kannalta unohtaa ihan suosiolla.) Vapaasta rytmistä huolimatta sunnuntai-illat tuntuvat edelleen hieman ahdistavilta  ja maanantait ovat aina maanantaita, tympeitä ja kankeita. Ihan kuin maanantaiangsti olisi jokin meihin sisäänrakennettu ominaisuus, josta mielen on hankala päästää irti? Oikeastihan se on vaan yksi päivä muiden joukossa ja aloitus yleensä ihan siedettävälle ja monia mukavia asioita sisältävälle viikolle.



Tämä maanantai alkoi harmaana ja synkeänä eikä työtehokkuuttani varsinaisesti edistänyt hoitoon tullut teinihirviö, jollaista ei sovi päästää silmistään hetkeksikään. (Tai jos päästät, se imuroi silmänräpäyksessä sohvatyynyjen välistä kolikot ja juoksee ne suussa ähäkuttimaisesti sinua karkuun tai muotoilee eteisessä uusiksi rakkaimpia nahkatennareitasi.) Jossain kohtaa aamupäivää luovutin, totesin seuraavaan deadlineen olevan vielä pari päivää ja päätin omistaa maanantain teinarin kanssa peuhaamiselle. Mielialakin nousi, kun ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä huonosta keskittymiskyvystä ja aikaansaamattomuudesta vaan sain keskittyä syömään riiviön kanssa nakkeja.




Ja väsähtäähän se pahinkin riekkupylly lopulta. Keitin teetä, istahdin läppärin kanssa sohvalle ja huokaisimme syvään meidän vanhuskoirien kanssa. Muistin myös, miksi meille EI tule koiranpentua.






Minulla on ratkaisuehdotus Suomen kasvaviin mielialalääketilastoihin. Resepteihin voitaisiin lääkkeiden sijaan/lisäksi kirjata nukkuvan koiranpennun säännöllistä tuijottelua ja tuoksuttelua. Pienilläkin kerta-annoksilla on vahvasti antidepressantinen vaikutus. Tämä hoitomuodon huonona puolena on toki se, että siihen jää helposti koukkuun.

16 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä lääke-ehdotuksestasi! Ponivarsa ja karitsat/kilit näyttävät antavan saman vaikutuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, kuten kaikki karvalapset! :)

      Poista
  2. Ihana teini! Minä kannatan ehdottomasti tuota ehdotusta - meillä on perhepiirissäkin ihan omakohtaista kokemusta siitä, miten koira auttoi pääsemään eroon masennuksesta.

    Psst... kohta muuten minäkin heittäydyn pois tästä 9-17 oravanpyörästä, ja siirryn omilleni (tai seuraavaan oravanpyörään, höhööö). Tosin onhan tuo toiminimi minulla ollut pöytälaatikossa vuosikaudet, mutta nyt se otetaan vihdoin ihan oikeaan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan myös ihan varauksetta kaikkia eläinavusteisen terapian muotoja, onneksi niiden olemassaoloon on herätty viime aikoina!

      Hei mahtavaa, onnea ja menestystä tulevalle uralle! Hmm, mielessä pyörii usein se ehdotus, josta sinulle silloin meilissä mainitsin ;)

      Poista
  3. Mulla loppui aikoinaan sunnuntaiangstit kun siirryin vuorotyöhön! Ja toki työnkuvakin on itselleni sopiva, eli ei kovin usein ahdista vapaiden viimeisenä iltanakaan. Sunnuntaista on jopa tullut suosikkipäiväni. JA - kun en samasta vuorotyösyystä voi ottaa koiraa - niin kyllä sanoisin, että ihan vanhojen kissadaamienkin hellittely tuo saman stressiä laukaisevan elementin, jos ja kun joskus kuitenkin arki ahdistaa. Olen ehdoton eläinterapian kannattaja. Niin, ja en kyllä kaipaa minäkään 8-16/9-17 -työviikkoihin, en yhtään. Kiitos koirakuvista, niin hyvää tekivät ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :)
      Tokihan se on niin, että jos sunnuntait ihan järjettömästi käy ahdistamaan tai maanantait jyräävät päälle, niin todellinen syy on hyvä kaivaa esiin ja tehdä sille jotain, esim. vaihtaa työpaikkaa/alaa. Mielellä vaan kestää jonkun verran tottua muuttuneisiin olosuhteisiin ja uusiin ajattelumalleihin :)

      Poista
  4. Näinhän se on, koirat ei mieti menneitä, ei tulevia, ne on aina tässä hetkessä läsnä.

    VastaaPoista
  5. Voi kun siellä söpösti huilaavat kaverukset kylki kyljessä <3 Eläinten tuijottelu taitaa kyllä kieltämättä olla sitä parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  6. Voi kun siellä söpösti huilaavat kaverukset kylki kyljessä <3 Eläinten tuijottelu taitaa kyllä kieltämättä olla sitä parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Voi kun siellä söpösti huilaavat kaverukset kylki kyljessä <3 Eläinten tuijottelu taitaa kyllä kieltämättä olla sitä parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  9. Hui kauhia, tulipas niitä paljon!

    VastaaPoista
  10. Koiranpentuaika oli kamalaa. Nuorempi koira on nyt reilun vuoden ikänen ja nyt tosi kiva koira. Pentuna maailman rasittavin! Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tavannut myös vähemmän rasittavia pentuja, mutta tämä ko. yksilö on kanssa aika hermojaraastava hetkittäin. Onneksi se on vaan välillä meillä lainassa :D

      Poista
  11. Näitten kuvien katseleminenkin käy jo terapiasta, saatika sitten tuollaisen karvakasan saaminen syliin <3 Eli kannata ehdottomasti tuota lopussa esittämääsi ratkaisua. Kuka voi muka olla pahoilla mielin tuollaista suloisuus-annosta katsellessaan.

    VastaaPoista