Marras.

Siinä missä lokakuu oli kirpeänlämmin, kuulas ja läsnäoleva, marraskuu on jotenkin kopea, sävytön ja etäinen. 

Kuin kerran vuodessa väkinäisesti sukujuhlissa tavattu pikkuserkku. 

Tuolla se sataa alas omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.
Ei tervehdi vastaantullessa,
katsoo vaan ohi.

Ihan kuin jatkuva sade olisi liuottanut maailmasta kaikki värit.

Yksittäiset valonvilahdukset toimiston ikkunaruutujen takana tuntuvat lähinnä vaivaannuttavilta ja saavat melkein toivomaan yhtäjaksoista pimeyttä; siihen on oikeastaan aika lohdullista kietoutua. 

Tekisi mieli käydä halaamassa tuota yksinään nököttävää mökkiparkaa.

.

"Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät."

-Muumilaakson marraskuu-