maanantai 25. elokuuta 2014

Elojuhlia & latotansseja & haikeutta

Torpalla vietettiin viikonloppuna elojuhlia. Ja kuten yleensä käy aina silloin, kun tajuaa jo alku-illasta viettävänsä niitä ikimuistoisempia hetkiä vähään aikaan, kamera ei käynyt mielessä kertaakaan illan aikana. Lauantai-iltana lähdettiin käymään kyläyhdistyksen järjestämissä latotansseissa. Pukukoodi oli selkeä; pojille puvut, tytöille kukkamekot. En tiedä oliko se se ladon nurkan taakse jemmattu neuvoa antava vai päivällä kirpparilta löydettyjen teryleenipukujen ja lakerikenkien tuoma itsevarmuus, mutta seurueemme raskaaseen musiikkiin kallellaan olevan miesväenkin askel nousi ja lanteet keinuivat valssin tahtiin kuin eivät olisi koskaan muuta tehneetkään. Latotanssit kruunasi letkajenkka ja jatkot Torpan pihamaalla (teemana mahdollisimman huono musiikki ja tanssiminen paljain jaloin kirpeän kosteassa nurmikossa) taisivat jatkua aina aamun sarastukseen saakka. Ihana, täydellinen ilta!


Parhaimpienkin bileiden ja viikonloppujen jälkeen koittaa silti aina se seuraava päivä, sunnuntai, lähdön hetki. Aamusta mieli oli vielä kepeä ja brunssi pihamaalla jatkui kunnes raju sadekuuro pakotti sisätiloihin. Iltapäivästä iskee alakuloinen haikeus; vieraat pakkaavat tavaroitaan ja vaikka edessä on vielä yksi yö (niin monena sunnuntaina olemme pyörtäneet päätöksen kotiinlähdöstä ja jääneet maanantai-aamuun, että se on jo sanomaton sääntö), arki häämöttää taas vääjäämättä edessä. Ja hitusen raskassuotuisemmalta sen saa tuntumaan vasta kahden viikon päässä odottava seuraava viikonloppu maalla.


Tuulenpuuska tiputti puutarhatuolille nipun kellastuneita lehtiä ja iltapissalla koirien kanssa syksyinen usva tuntui kiemurtelevan villatakin hihansuista sisään niin kalseasti, että paksumpi maiharitakki ei olisi ollut yhtään liioittelua. Taisimme juuri viettää kesän viimeistä viikonloppua.




14 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen upeita kuvia - jotenkin taianomaisia. Niinkuin tuntuu teidän viikonloppunnekin olleen.
    Kyllä taitavat olla kesän viimeiset päivät käsillä, ei sille mitään voi.
    Mutta edessä ovat syksyn upeat säät ja värit!
    Kivaa elokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja mitä parhainta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Kuulostaa niin hyvältä ja miten sielua hiveleviä kuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, tällaiset viikonloput kyllä hivelevät sieluakin!

      Poista
  3. Vau mitkä kuvat ! Varsinkin tuo viimeinen pysäytti katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, miten teidän kommenttien kautta opin koko ajan katsomaan omia kuviani eri silmin :)

      Poista
  4. Komppailen muita kommentoineita. Upeita, tunnelmallisia kuvia ja todella kiva blogi sinulla. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ja toivottavasti viihdyt jatkossakin! Ps. vierailin nopeasti mahtavassa blogissasi ja päätin saman tien vierailla uudestaankin oikein ajan kanssa!

      Poista
  5. Olen muiden kanssa samaa mieltä, kuulostaa todella hyvältä. Pitäisiköhän sitä itsekin järjestää kesän loppumiskekkerit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen! Toivotaan, että vielä riittää sään puolesta suosiollisia viikonloppuja.

      Poista
  6. Niin kauniita kuvia <3 Kyllä se syyskuun intiaanikesä vielä tulee! Pakko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini. Pakko todellakin koska mulla on syyskuussa vielä yksi kesälomaviiko :D

      Poista
  7. No mitä, enhän minä nyt enää voi kehua tuota viimeistä kuvaa, kun noin moni ehti ensin. Ja juuri sitä varten napsautin itseni tänne kommenttilootaan. Mutta kun se on niin hieno. Tuo Torppa on vaan just niin kuin pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänne aina yksi kehu mahtuu lisää :) Kiitokset, lämmittää mieltä tosi paljon!

      Poista