Perjantaikimppu (seksihelle edition)

Kesän mittaan olen kehittänyt itselleni hämmentävän tavan, jolla olisin huvittanut entistä minääni ihan epäuskoisen tikahtumisen partaalle. Viikonloppu ei käynnisty ilman kukkakimppua. Enkä puhu nyt punavuorelaisesta kukkakaupasta poimittavasta pionikimpusta, vaan niistä, jotka tuolla pellon pientareella valtoimenaan rehottavat. Ihan sama mitä rikkaruohoja, kukkia on saatava.

(No okei on mulla perjantaikukkien lisäksi yleensä myös se perjantaiviini. Balanssi, you know.)

(...ja pahoittelut sille naapurin isännälle, jolta lähti melkein valmetti käsistä kun suoristauduin pellon reunalta puskasta täyteen mittaani (hohhoh) luvattoman puolialastomana (oli kuuma, luulin olevani yksin, olin nuori ja tarvitsin rahaa) onnellinen virne punoittavalla naamalla ja syli täynnä ohdakkeita.) Ihan oikeasti keräsin vaan kukkia.

Fiilis oli kuin entisaikojen suomifilmitähtösellä mummopyörällä hiekkatien reunaa polkiessani, punottu kukkakori ohjaustangolla keikkuen ja olkihattu päässä. Vain lehmät ja heinäseipään takaa silmää iskevä renkimies puuttuivat.

(Punahiuksinen ja tatskattu elovena-tyttö? Hmmm ehkä ei sittenkään.)

Kuvien kakkarat ovat kaukaa menneisyydestä heinäkuulta. Lähden nyt katsastamaan tämän perjantaisen tarjonnan ennenkuin nämä heinäpeltofantasiat ajatukset lähtevät ihan käsistä.

Perjantaita, ihmiset!