Kammarin päässä on alkovi, pieni makuusoppemme. Kantavien hirsien sijainti kertoo, että alkovi on ollut aikoinaan osa pikkueteistä ja seinä on erottanut sen kammarista. Alkovin päältä on kenties kulkenut portaat yläkertaan? Tehty muutostyö on mielestäni varsin onnistunut ja vaikka leveyttä ei alkovilla ole kuin 160 cm, niin hyvin olemme sinne mahtuneet, kaikki me neljä. Kyllä sopu sijaa antaa. (Patja pitäisi kylläkin vaihtaa, kärsimme molemmat nykyisin epämääräisistä selkäkivuista useamman Torpalla vietetyn yön jälkeen. Sillä, että jakaa nukkumatilansa kahden leveyssuunnassa poikittain losottavan koiranrohjon kanssa niin, ettei mahdu yön aikana kylkeään kääntämään,
ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä asian kanssa.)
Alkovin ikkunasta avautuu Torpan parhaat vahtinäkymät ja joka aamuinen "avara luonto"-lähetys.
Maailman kauneimman tapetin, Pihlgren ja Ritola Oy:n valikoimista löytyvän vihreäsävyisen Keisarin, sekä seinälampettien tarina
löytyy täältä.
Alkovin viereistä seinää koristaa ladosta löytynyt liinavaatekaappi ja se blogissani jo lähes legendaarista mainetta nauttiva ruusutapetti. Uskokaa tai älkää, hankkiudun tuosta (tuossa kohtaa) vielä eroon. En ole vaan päättänyt, että minä vuonna.
Riemunoranssinen värimaailma jatkuu keittiöstä tuvan ja kammarin kautta alkoviin saakka. Mihinkäs sitä hippi höyhenistään pääsisi. Kultaa hohtava vanha silkkitäkki on ihan puhdasta rakkautta ja tietenkin, kirpparilta kotoisin. Enne <3 maalaiskirpparit.
Silkkitäkit ovat kyllä niin kauniita. Se himmeästi hohtava pinta tuntuu niin luksukselta. Itselläni on vaaleanpunainen käytössä kokoajan peittona. Se on lapsuudessa saatu peitto josta luovun vasta sitten kun täytteet eivät enää pysy sisällä. Se alkaa jo olla hieman päistä rispaantunut, mutta kelvannee vielä pari vuotta :D
VastaaPoistaSen lisäksi ne ovat myös tosi lämpimiä ja mukavia! Itse ainakin tunnen oloni helposti nihkeäksi ja epämukavaksi tekokuitupeiton alla, aina on joko liian kylmä tai kuuma.
PoistaMaalaiskirpparit rulaa! Kaupunkeihin en juurikaan edes mene tonkimaan.
VastaaPoistaSama, varsinkin stadin kirpparit jätän nykyään ihan suosiolla väliin. Ihan kammottavia kiskurihintoja!
PoistaIhanan tunnelmallista ja super-mageet värit! Jos mulla olis vanha talo, niin olisin takuulla enemmän hippi! :D
VastaaPoistaMä taisin olla vähän hippi jo ennen vanhaa taloa :D
PoistaViehättävää! Ja täällä jaetaan tyyny kanssa yhden koiranrohjon kanssa :)
VastaaPoistaKiitos! Musta on ihanaa nukkua koirien kanssa, vaikka vähän ahdasta onkin ja välillä joutuu heräämään karvapylly suoraan nenän edessä :)
PoistaAi että, näitä sun reheviä värejä, näyttää niin kotoisalta!
VastaaPoistaHei kiitokset, onpa kiva kuulla että olen onnistunut haluamani tunnelman tavoittamisessa!
PoistaKiitos Saija :)
VastaaPoista