Meet the Lanterns

Viime viikot ovat olleet stressaavaa ja kiireistä aikaa, ja nukkumatti on ilmeisesti unohtanut olemassaoloni kokonaan, kiitos vaan hyvin valvotuista öistä. Blogissakin on ollut hiljaisempaa: olen kulkenut väsymyksestä niin sumussa, että hyvä kun olen muistanut edes oman nimeni. Tästä syystä olen karsinut kaiken ylimääräisen ja keskittynyt lähinnä hengittämiseen (ja hengissä pysymiseen).

Kekriviikonloppu oli juuri sitä mitä perjantaina väsymyksestä itkua vääntäessäni kaipasinkin; rauhaa ja unta, skumppaa ja suunnittelemattomuutta, paljon yhdessä valmistettua hyvää ruokaa ja lauantain huikaisevassa auringonpaisteessa tehty muutaman tunnin metsälenkki. Saunan pehmeitä löylyjä, joiden jälkeen nukutti pitkään ja sikeästi, vihdoinkin!

Wanhan kalenterin mukaan Kekri on käännekohta, vuodenvaihde, uuden ajan alku. Kekrin molemmille puolille sijoittuu jakoaika, jolloin tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Jakoaika onkin hyvä hetki tutkailla ja kirjata ylös omaa elämäänsä; mitä kaipaan lisää, mistä haluaisin irti ja eroon? (Omalle listalle päätyi jatkuva kiireen tuntu, jonka mieluusti jättäisin nyt vanhan vuoden puolelle. Hyvin nukuttuja tunteja voisin puolestaan ottaa rutkasti lisää. Rahakin kelpais.)

Lainailen elementtejä suruttomasti Kekristä Samhainin kautta Halloweeniin, ja viikonlopun suurin älyllinen haaste olikin kurpitsalyhdyn kaivertaminen. Onnistuimme varsin erilaisilla toteutuksilla ja sormetkin säästyivät naarmuitta mattoveitsen hellältä kosketukselta. Sisälmyksistä tehtiin tietenkin taivaallisen hyvää kurpitsapiirakkaa, jota riitti onneksi myös aamiaiselle. Unohtakaa se terveellisyys, elämä on liian lyhyt kuolemalle maistuvien vihersmoothieiden juomiseen silloin kun aamiaiseksi voi syödä myös kurpitsapiirakkaa vanilijakastikkeella.

Saanko esitellä viikonloppuvieraamme; The Lanterns! 

(Olen salaa vähän kateellinen ystäväni upealle Amityville-lyhdylle, selvästikin ensikertalaisen tuuria!)