tiistai 3. joulukuuta 2013

Kaupunkikodin joulu on peru(ste)ttu.

Miksi keksiä pyörää uudestaan?

Tulemme viettämään joulun maalla, joten en jaksa nähdä kauheasti vaivaa kaupunkikodin joulusisustuksen eteen. Ei sillä, että olisin muutenkaan kovin jouluinen ihminen. Tänä vuonna tosin odotan joulua enemmän kuin koskaan aikuisiässä, saammehan viettää ensimmäisen joulun (ja joululoman!) Torpalla. Meininki tosin lienee sama kuin ennenkin; pikku punaviinihiprakassa leffamaratoonia sohvalla suklaata ylensyöden. Haittaakse? Ja onhan meillä toki edessä hartaasti odotettu kinkunpaisto leivinuunissa.

Napsautetaan siis valot päälle viimevuotiseen jouluoksaan ja tadaa, kaupunkikodin joulu on valmis!


Samoin jo useana vuonna palvelleet tähtivalot on nyt ripustettu keittiön ikkunaan. Mies protestoi jouluvalojen käyttöönottoa marraskuussa, johon totesin niiden olevan talvivalot, rakkaani.

Ei ole kyllä yhtään talvinen saatika jouluisa olo. Ulkona on mälsää, kalsaa ja pimeää. Torpalla sentään vietettiin viikonloppu hyvinkin talvisissa sävyissä.


Samaan aikaan toisaalla...

Siis mitä hittoa mun hyasinteille on tapahtunut?! Viime viikolla he olivat vielä pieniä suloisia nuppusia, mutta viikonlopun aikana on otettu mysteerinen kasvupyrähdys ja nyt sitä ollaan jo lähes lentämässä pesästä ulos. Mitä mä teen näille?! Meinaako ne tuosta vielä kasvaa lisää?

Meen paistaa joulutorttuja toimiston huomisia pikkujouluja varten, jospa se fiilis siitä nousee.

14 kommenttia:

  1. Nuo pääkallot on hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Musta tuntuu, että keräilen pääkallokrääsää vielä varmaan mummonakin! :D

      Poista
  2. Täh? Mulla taas tuo hyasintti kasvaa mahottoman hidasta vauhtia :D Hienot kallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meillä on sit joku pikahyasintti-lajike :)

      Poista
  3. Ompas somat valot! Kinkunpaisto ja vahtiminen leivinuunissa on parasta! :)
    Hyasinttiasi olet kastellut liikaa. Ne ovat todella niukkatarpeisia ja kasvavat juuri ontoiksi ja pitkiksi kasteltaessa liikaa. Ainut pelastuskeino onkin tikku sipuliin vartta tukemaan. Hih, kaikkeen löytyy vastaus joulukirjasta, ja aiheesta tulossa luukkukin minun kalenteriini. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin käydä kurkkaamassa joulukalenteriasi!

      Poista
  4. Ja nyt mä kyllä utelen, että mistä noi kallot on? Hajusinttiin en sano mitään, mä en saa pidettyä hengissä edes muovikukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teräskallo saatiin tuparilahjaksi joskus vuonna nakki, lasikallo oli entisessä elämässään vodkapullo, joka meillä on tyhjennetty erään poikain illan aikana ;)

      Poista
  5. Liikaa vettä hyasintille :) Mutta teidän joulusuunnitelmat Torpassa kuulostaa just siltä kun pitääkin :) Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen tainnut olla vähän turhan innokas kastelukannuni kanssa. Kiitos Anne ja samoin sinulle!

      Poista
  6. Meinasin tulla vastaamaan hyasintti-ongelmaan, mutta täällä onkin jo ehditty samat neuvot antaa moneen kertaan :D Tuo valo-oksa on tosi kiva ja ei kai sitä nyt kahteen kotiin tarvi ihan kaikkea joulukamaa tunkea, yksikin on riittävästi. Itsehän tykkään kyllä joulukamasta ja tykkään laitellakin sitä, mutta en minäkään jaksaisi kahta kotia jouluistaa, etenkin jos siellä toisessa ei edes olla jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Eikös se mene niin, että tärkein joulu rakennetaan ihmisten mieliin ja sydämiin :)

      Poista
  7. En minäkään sitten ehtinyt ajoissa neuvomaan hajusintin kastelussa, voi! On niin kiva kun tietää jotain!

    Mutta onpas teillä aivan sairaan nätti torppa! Täydellinen!

    VastaaPoista
  8. Voih, kuulostaa melkoisen ihanalta tuo tuleva joulunne punaviinihiprakoineen ja leffamaratooneineen! Kaunis muuten tuo jouluoksa TALVIvaloineen ;D

    VastaaPoista