Täällä minä olin: Porvoo.

Vietimme jo toistamiseen toimiston pikkujouluja Porvoossa, jossa symppis Bed&Breakfast Ida-Maria majoitti äänekkään akkalaumamme suojiinsa. Aiemmin kauppatilana toimineen Ida-Marian sijainti vanhassa kaupungissa torin laidalla ei voisi olla enää täydellisempi. Vanhaan henkeen kunnostettu pikkuhotelli on siitä hauska, että kun tulee tarpeeksi isolla porukalla (esim. 8-10 henkilöä), on mahdollista varata koko tila käyttöönsä. Henkilökuntakin on paikalla ainoastaan aamiaistarjoiluja laittamassa. Viime vuonna kävimme illastamassa kovasti kehutussa ja kaikki kehunsa ansainneessa Sinne-ravintolassa, tällä kertaa söimme hotellilla itsetehtyjä herkkuja.

Päivällä oli aikaa kierrellä putiikkeja, ja otin suunnaksi vanhan rautatiemakasiinin läheisyydessä sijaitsevan Porvoon Wanhan Rautakaupan. Tarkoituksenani oli samalla kuvata vanhan kaupan tunnelmaa, mutta kuinkas kävikään? Viime vuonna unohdin kameran muistikortin Helsinkiin. Nyt huomasin jättäneeni akun hotellille lataukseen, enkä malttanut enää kääntyä takaisin. Olkoon sitten, Porvoo ja mun valokuvaukselliset aikomukset eivät vain näköjään tule toimeen keskenään.

Porvoon Wanha Rautakauppa on kyllä ihan uskomaton paikka, saisin kulutettua siellä aikaa loputtomiin. Toisaalta perinnerakentajan valikoimat ovat niin valtavat, että pitäisi olla aika hyvin kärryillä siitä, mitä on hakemassa. Rautakaupan yhteydessä toimii myös verhoomo ja "sekatavarakauppa" jossa tarjolla vanhoja käyttöesineitä valaisimista emali-astioihin ja peltirasioihin.

Porvoo se jaksaa aina vaan olla lumoavan kaunis ja kodikas. Vanhaan kaupunkiin ajaessa tuntuu, kuin astuisi sisään ihan toiselle aikakaudelle. Tiedä sitten jos siellä asuisi pysyvästi, alkaisiko idylli tuntua ajan myötä liian "päälle liimatulta", turismihan siellä toki on hyvin merkittävässä roolissa. Kesäinen Porvoo minulta onkin vielä kokematta.

(Kerran kauankauan sitten sinkkuvuosina lähdin Porvooseen tapaamaan miestä, jonka kanssa olin ollut yhteyksissä internetin ihmemaassa. Bussissa maalailin jo tulevaisuuden näkymiä puutalosta ja elämästä idyllisessä pikkukaupungissa, olihan kyseinen mies ihan syötävän hyvännäköinen. Parin tunnin jälkeen hän paljastui myös niin kuolettavan tylsäksi seuramieheksi, ettei edes ne jumalaisen kauniit pitkät hiukset pelastaneet tilannetta. Ei tullut minusta porvoolaista.)

Nyt nostan maljan Mandelalle ja itsenäiselle Suomelle! Rauhaisaa (tai ehkä vähemmän sellaista, kuten eräillä saattaa olla edessä...) Itsenäisyyspäivää teille rakkaat lukijat!