Pystyn haistamaan vanhan talon omaleimaisen tuoksun ovesta sisään astuessa. (Se ei toivottavasti ole homeen tuoksu.) Muistan, miten valo laskeutui kuistille syyskuussa, miten varjot taittuvat nyt talven edetessä.
Seuraaviksi öiksi on luvattu kylmää. Kunpa olisin siellä kuulemassa, miten pakkanen kovistelee nurkkia. Huolehtimassa, että vesipumppu ei pääse jäätymään. Neljä päivää vielä.
Kyllä me suurin piirtein tiesimme, mihin Torppaa ostaessa ryhdyimme. Tiesimme kulut, lämmitykset, remontit ja etäisyydet. Tiesimme, keneltä pyytää aurausapua talven tullessa, minne kasata polttopuut.
Sitä en tiennyt, että palanen sydämestäni tulee olemaan jatkossa aina toisaalla.
Sepä se onkin jännä tunne, kun on aina palanen sydämestä jossain muualla kuin itse on. Minä joskus koen sitä samaa tunnetta jopa mökillä, etenkin jos olen jättänyt kissat kaupunkikotiin niin kuin yleensä. Olin siitä tunteesta tosi yllättynyt silloin kun muutama vuosi sitten lunastin Ryötönperän itselleni, varsinkin ensimmäisenä vuotena tuli ahdistus ja huoli, juuri näin talven kynnyksellä... Vuosi vuodelta sitä onneksi kuitenkin rauhoittuu ja tottuu (ei kai suomalaiset niin mökkeilevää kansaa olisikaan, jos se olisi jatkuvasti sitä että on vajaa olo ja pala sydämestä muualla). Löytyy lopulta sellainen hyvä balanssi myös tunteille. Hyvä, en siis ollutkaan/olekaan kamalan vajaa ihmisenä, kun sinulla on samansuuntaisia kokemuksia tuon Pala sydämestä -tunteen kanssa. Kiitos ja ihanaa viikkoa sinne!
VastaaPoistaTorpalla ollessa en kyllä kaipaa kaupunkiin, meillä kun kulkee koko karvaretkue aina mukana. Tiedä sitten, jos siellä viettäisi pidempiä aikoja putkeen? Tai no, suihkua tulee joskus ikävä, niin kivaa kun saunominen onkin! Tiedostan kyllä, että tämä on vielä vähän balanssin hakemista ja uomiin asettumista. Me ollaan Torpan kanssa kuitenkin vielä kuin vastarakastuneita, joten tunnemyrskyt kuuluvat kai asiaan :) Kiitos Saara ja erinomaista viikkoa myös sinulle!
PoistaNiin suloinen on tuo teidän Torppanne, että eipä ihme lainkaan, jos sinne on ikävä♥
VastaaPoistaVoi kiitos kaunis!
PoistaTästäpä tuli hyvä mieli :) Tekstiäsi on todella mukava lukea ja koska jaan samansuuntaisia tuntemuksia omaa tönöä kohtaan, niin ihan tuli kaiho omaankin mieleen.
VastaaPoistaKiitokset Vaahteramäen emännälle!
PoistaVoi, mä niin tiedän tuon tunteen. Ennen muuttoamme, ajattelin, että nyt on taitanut tämä rouva pyörähtää päästänsä ihan lopullisesti, kun teki mieli silitellä taloa ja supatella seinille söpöyksiä. Ja voi sitä huolen määrää, kun ei voinut olla jatkuvasti vahtimassa, että kukaan ei vaan tule ja kiusaa vanhusta. Mä olen myös ihan varma siitä, että tämä meidän talo on sukupuoleltaan nainen.
VastaaPoista:D
Meidän Torppa on taatusti sellainen charmantisti harmaantunut herrasmies, pinnastaan työn kovettama mutta sisältä lämmin, viisas maalaisisäntä. )
PoistaJuuri tuosta syystä en ikinä ole ymmärtänyt kesämökkeilyä. En pysty olemaan kotona monessa paikassa ja en siedä ikävää. Yhden kesän sitä kokeilin ja pää hajosi. Onneksi enää ei tarvitse haikailla muualle.
VastaaPoistaMeillä mennään toistaiseksi kompromissiratkaisulla :) Talviasuttava oli kyllä yksi ehdoton kriteeri Torppaa ostaessa, onneksi tajuttiin jo silloin, että mikään muu ei ole vaihtoehto. Toisaalta, mitään muuta ei kyllä ehditty katsomaankaan kun oli hieman vahinko-ostos tämä :D
PoistaTiedän tunteen :)
VastaaPoistaKaunista on!
Mä niin jo odottelen josko mut huolittaisi joskus talkooavuksi = ajan kanssa koluamaan joka kulma.
Jos ei huolita, tulen kuokkimaan. Tiedoksi.
Tiedän, että sinä varmastikin tiedät! :)
PoistaAvoin kutsu on esitetty ja se on voimassa hamaan ikuisuuteen :D Viimeistään sitten keväällä, kun lumet sulaa ja on aika pystyttää koira-aitaus ja tehdä vähän kattoremppaa, deal?
Deal! Tulemme kaksin kappalein :)
PoistaHeheee :D Janne alkoi heti tuolta huudella, että vaihtokauppana on sit Tyynelässä kuusiaidan leikkausta ;)
PoistaVoi mikä fiilis kuvissa... Aikas mahtavaa että torppa saa uden elämän :)
VastaaPoista