Herään haukoittelevan ja jäseniään oikovan Ison Vaalean märkään huomentervehdykseen, kun se kömpii sohvalta alkoviin. Ai sä oletkin jo hereillä täällä tassujeni syleilyssä, miten ihanaa!
Aamiaispöytään katetaan voileipägrillissä paistetut kalkkuna-tomaatti-cheddar-toastit. Hitot hiilareista, kolmen euron kirpparilöytö lunasti paikkansa tuleviinkin sunnuntai-aamuihimme. Ensimmäisen kahvikupillisen aikana toinen ehtii sanoa ääneen sen, mitä toinen vielä pyörittelee mielessään: lähdetäänkö takaisin kaupunkiin vasta huomenna?
Metsälenkillä koirat ovat tohkeissaan, kaikki aistit avoinna. Ilma on kirpeä, vedän syksyisen metsän tuoksua syvälle keuhkoihin. Etäältä kuuluu laukauksia, hirvenmetsästyskausi on alkanut. Iso Vaalee säpsähtää – pidätän hetkeksi hengitystäni – mutta tokenee pian ja jatkaa nuuskuttelua. Henkäisen helpotuksesta, uusin tulokkaamme ei onneksi vaikuta olevan paukkuarka.
Palaamme takaisin kotiin kylän raitin kautta. Osumme kohdakkain vanhemman pariskunnan kanssa, he pakkaavat jo omaa torppaansa talviteloille. Koirille kaivetaan heti nameja auton takaluukusta, ne ovat tietenkin mielinkielin. Vaihdetaan kuulumiset: hiekkakuopan reunalla metsässä on tehty havaintoja karhusta, juuri siellä mistä äsken kierrettiin. Kontio on tallentunut riistakamerallekin. Kuulitteko jo, että kylän vanha kansakoulu on vihdoinkin myyty? (Onnittelut uusille omistajille, se on hieno.) Jokos teillä on näkynyt hiiriä? Tavataan taas, viimeistään ensi keväänä sitten!
Lounasaika. Onnittelen itseäni toimivasta valinnasta korvata lohikeiton kerma kookosmaidolla. Keitto tuntuisi maistuvan koirillekin, heille tarjoillaan kuitenkin omat naudannilkat pihalle.
Iltapäivä kuluu pihahommissa. Kannan ladosta halkoja saunalle, kuistin pöydän alle ja keittiöön puuhellan viereen. Nappaan sekapuukuormaan eksyneet koivunklapit erikseen, ne poltetaan leivinuunissa. Silmäilen puutilannetta ja totean miehelle, että pari mottia pitäisi tilata lisää.
Siistin pation ja saunan terassin talvikuntoon. Haravoin talon edustalta pahimmat lehtikasat, onpahan sitten peltimiesten helpompi pystyttää telineet ensi viikonloppuna. Viereeni leijailee yksittäinen lehti ja vilkaisen ylös: taidan olla haravointini kanssa turhan ajoissa. Lehtiä tippuu vielä lisää. Välillä jään hymyillen nojailemaan haravaan ja seuraan hurjaan hippaleikkiin pihamaan ympäri intoutunutta koirakaksikkoa.
Kiikutan kesäistutusten raadot puutarhakompostiin. Harmittaa kun Tokmannin tarjous-callunat olivat loppu. Olin jo miettinyt niille paikatkin valmiiksi. Ehkä ensi viikonloppuna sitten.
Myöhemmin illalla istun voipuneena saunan lauteilla ja puristan jäisenkylmää tölkkiä kädessäni. Saunajuomiksi varattuja siidereitä löytyi vielä kuistilta pari. Aamuiset liki seitsemän kilometriä ja kompostiin kannetut lehtikassit tuntuvat kropassa. Välillä istutaan miehen kanssa terassilla viilentymässä, tuijotellaan kuinka taivaalle syttyy tähtiä yksi toisensa jälkeen.
Pimeys ja hiljaisuus ympäröi meidät.
Nieleskelen kyyneleitä (naamioin ne hikipisaroiksi) kun tajuan, kuinka järjettömän onnellinen olen tässä hetkessä. Elämäni ei taatusti ole täydellistä minkään mittapuun mukaan, mutta minulle se on juuri nyt, tällaisenaan, paras mahdollinen. En oikeastaan keksi, mitä kaipaisin siihen lisää. (No rahaa tietty aina.) Olen niin kiitollinen vastaan tulleista työtilaisuuksista (joiden vuoksi vietin lauantainakin neljä tuntia metsässä, don`t ask), Torpasta ja eritoten miehestä, joka jakaa kanssani metsälenkit, kuraiset piskit, puukuormalaskut, lohikeitonkin.
Pimeyden, hiljaisuuden ja sen tähtitaivaan.