Romu-Ritvan tunnustuksia

("Kirjoita sinne sun blogiin, että ostit peräkärryllisen romua eikä sulla ole hajuakaan, mitä sillä teet.")

No kröhöm. Tapahtuipa eräänä päivänä niin, että lähisukulaiseni oli tekemässä muuttoa mummonmökistä, jossa hän oli asustellut vuokralla. Olin jo aiemmin ihaillut mökissä ja sen saunarakennuksessa majailleita vanhoja huonekaluja ja muita aarteita ("romuja", muistuttaa rakas siippani tähän väliin), kun sattumalta kävi ilmi, että omistaja olisi valmis tyhjennystä vastaan luopumaan niistä erittäin, erittäin sopuisaan hintaan. No niinhän siinä sitten kävi, että peräkärryllinen tavaraa ("romuja", kuuluu jälleen taustalta) vaihtoi omistajaa.

(Mun mielestä olisi ollut suorastaan tyhmää lähteä puolityhjän peräkärryn kanssa pois, kun se kärry kerta tätä varten lainattiin, ja kun täysinäisen sai ns. samaan sopuhintaan. Buuuut maybe it´s just me.)

Tässä tiivistyy jotain olennaista romuharakan vanhan tavaran rakastajan sielunelämästä. Mulla ei todella ole hajuakaan, mitä ostoksillani teen tai mihin ne laitan, mutta ne oli "pelastettava". Äiti Maa anna anteeksi ja aviomiehelle pitkää pinnaa.

Lastissa meille muutti muun muassa vanha turkoosinen allaskaappi, joka oli oikeastaan kuorman ainoa harkittu ja tarpeellinen ostos. Se mahtuu täydellisesti Torpan pikkuvessaan.

(Tai siis täydellisesti sen jälkeen, kun mies näyttää sille vähän sirkkeliä ja piikkisahaa.)

Vanha lipasto on kuuleman mukaan kanta-hämäläistynyt sodan jaloista Karjalasta 40-luvulla. 

Valkoinen puutuoli on vaan niin kauniin muotoinen. Ei muuta kun hiekkapaperia ja pellavaöljymaalia kehiin. Lipasto ja tuoli löysivät väliaikaisen sijoituspaikkansa saunan viereisestä "kesähuoneesta", vanhasta eläinsuojasta/navetasta jota joku päivä myös saunatuvaksi kutsutaan. (Heti kun saamme tehtyä seinään aukon, tasoitettua lattian ja maalattua seinät uudelleen...)

Samassa rytäkässä meille paluumuutti todiste allekirjoittaneen taiteellisesta lahjakkuudesta, eli  kissataulu, jonka olen aikoinaan edesmenneelle mummolleni maalannut. ("Haluisitsä tän takas, muistona mummosta?", kysyi äitini. "No enhelvetissä siis tottakai, ties millaista jälleenmyyntiarvoa tällä nykytaiteen helmellä vielä jonain päivänä on!")

Näiden yllämainittujen lisäksi kuormaan mahtui vanhoja, isoja ruskeita lääkelasipulloja, emalisia pesuvateja ja yksi hyvin säilynyt pieni palju. Ja ehkä jotain muutakin mitä en juuri nyt muista.

("Mainitsit kai myös ne parikymmentä juuttisäkkiä?")

No okei. JA parisenkymmentä juuttisäkkiä, joiden kohdalla myönnän itsekin, että homma saattoi lähteä vähän ns. lapasesta. Tässä kohtaa käytän avioliitollispoliittista veto-oikeuttani ja totean rauhaa rakentavasti, että itsepähän on vaimonsa valinnut.

Jos teillä olisi parisenkymmentä sinällään hyväkuntoista ja osin käyttämätöntäkin juuttisäkkiä, niin mitä niille/niistä tekisitte?

(Myös vinkit romuhamsterin vertaistukiryhmistä otetaan vastaan. Ehkä.)