Näytetään tekstit, joissa on tunniste lampaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lampaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

Onnea on oma lampi (ja mies, joka rakentaa sinne laiturin)

Kesän ulkotyöt keskittyivät, jälleen kerran, raivaushommiin. Vesuri ja viikate on heilunut erityisesti ladon takana niityllä, jonka reunalla sijaitsevan pienen lähdepohjaisen lampemme ranta- ja reuna-alueita on siistitty ihan urakalla.


Lammen rantaan kaivettiin juhannuksena kuoppa rosvopaistia varten. Saimme idean reunustaa kuopan kivillä ja tasata kuopan ympäristö soralla. Leirinuotion ääreen tulee vielä viisi koivunpölkkypenkkiä ja kas; tunnelmallinen leirinuotiopaikka on valmis alkusyksyn pimeneviä öitä varten.



Suurin ponnistus oli kuitenkin kahden pontonin varaan rakennettu laituri, joka valmistui juuri sopivasti ennen uimakelejä, jos niitä niiksi nyt voi edes kutsua. (Kaiholla muistelen sitä elokuun ensimmäistä yötä viime vuonna, kun lilluimme lammessa ystäväni kanssa tähtitaivasta tuijotellen. )

Laituritikkaat löytyivät onnekkaasti tori.fin kautta ja vieläpä naapuripitäjästä. Nyt kelpaa pulahtaa suoraan saunasta vilvoittelemaan ilman, että tarvitsee tasapainoilla mutaisilla rantakivillä.  



Ensi kesänä joutomaalle jätetty niitty pääseekin toteuttamaan ominta tarkoitustaan, kun sinne muuttavat tulevat kesälampaamme. Niiden nimiksi on päätetty Jorma, Korma ja Karma, muusta en vielä tiedä. (Onneksi on monta kuukautta aikaa opetella.)