Miami kuvina

Tässä lupailemani kuvapostaus Miamista. Satunnaisia otoksia ikimuistoisista hetkistä, vailla sen ihmeellisempää logiikkaa. Ei muuta kuin istukaa alas ja asetelkaa aurinkolasit silmille, täältä tulee!

 Jonkun pieni kesäpaikka pilvenpiirtäjien katveessa...

 Merta näkyvissä!

 Biitsi!

 Lisää merta. Ja biitsiä. Ja harsoista yläpilveä.

 Sanoinko jo? Merta!

Key West, the Southernmost Point of U.S.A ja katseet kohti Kuubaa, etäisyys 90 km. 

 Miami by night.

 Pastellitaloja Key Westissä.

Vuokrattiin pyörät ja poljettiin pitkin Miami Beachin rantahuvila-alueita. Taustalla herrasväen kesähuviloita. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että ei kyllä vaihdettais Torppaa näihin. Ihan liian prameaa!

 Jonkun etupihalla kasvaa Sleepy Hollow-puu. Oon vähän kade.

Täysikuu. 

Yours truly. Pitäisköhän alkaa muotibloggaajaksi?

Rantavalvojien maja. Se hymyilee. 

Käytiin juhlistamassa vuosipäivää täällä. The Original DB Burger on kuuleman mukaan niittänyt mainetta jenkkilän parhaita burgereita valittaessa, ja olihan se. Melkoinen. 

Kookos kavereineen.

Key West oli kiva. Paljon upeita, vanhoja puutaloja. Hymyilytti kaksi identtistä keinutuolia kuistilla. Lisää vain heinänkorsi, banjo ja haulikko. 

Kylmästä kylmempään

Talvi oli tullut Torpallekin. Torstai-iltana mittari tipahti ulkona lukemiin -23 C ja sisälläkin oltiin vain hätäisesti plussan puolella, + 5 C. Ilmeisesti ylläpitolämmitykseen + 15 C säädetty ilmalämpöpumppu ei jaksa enää näillä pakkasilla lämmittää ilmaa tarpeeksi. Sähkölämmitystä ei ole lukuunottamatta yhtä irtopatteria (jota ei uskalleta jättää poissaollessa päälle) ja öljylämmitintä, joka ollaan jätetty pienelle lämmölle vesipumpun viereen. Toisaalta, torpan sähkövedot on niin mielenkiintoisen näköisesti tehty, että se sähköpatteri taitaa olla paloturvallisuusriskeistä pienin.
Lienee turhaa edes mainita, että myös vesiputket olivat jäätyneet ja kun kokeilimme käyttää vesipumppua päällä, oli vastauksena vain vaikerrusta ja köhinää. Laskimme hanat tyhjiksi niihin kertyneestä vedestä ja nyt voi vain toivoa, että putket sulavat kevään koittaessa ilman halkeilua.

Hieman kalseissa tunnelmissa siis elettiin pari päivää. Harvemmin sitä tulee nukuttua sormikkaat kädessä. Heti torstai-iltana saavuttuamme aloitimme lämmittämään kaikkia kolmea tulipesää, ja leivinuunin kanssa jatkoimme perjantai-aamuna. Hiustenkuivaajasta oli hyötyä sekä puhaltamaan leivinuunin hormiin lämmintä ilmaa että lämmittämään jäisen viileitä petivaatteita ennen nukkumaan menoa. Kätevää. Jouduimme palaamaan takaisin kaupunkiin jo lauantaina, ja siihen mennessä mittari näytti sisällä + 15 C, pe-iltana taisi käväistä vähän korkeammallakin leivinuunin ahkeran ylläpidon johdosta.

Välillä sitä huomaa, kuinka "untuvikkoja" me miehen kanssa vielä ollaan tämän maalaiselämän kanssa. Että ei sitten tullut mieleen hakea ajoissa lisää polttopuita (lukitusta) ladosta, tai varautua siihen, että ladon riippulukko on yllätys, yllätys, umpijäässä? Lukkosulaa ei tietenkään ollut varastoissa. Viimeisillä polttopuilla saimme keitettyä vettä muovipussiin ja sulatettua näin lukon auki. Tämä menee vähän samaan sarjaan syksyisen Eino-myrskyn kanssa: "Ai sähköt meni? No mut siis onhan meillä onneksi kaksi lämpötuikkua ja yksi paketti tulitikkuja..."

Siperia opettaa ja seuraavaksi se voisi opettaa pari asiaa ennakoinnista ja varautumisesta.

Kylmää mutta kaunista!

Löytyykö teiltä käyttökokemuksia ilmalämpöpumpusta pakkaskeleillä tai käyttökelpoisia vinkkejä vanhan talon lämmitykseen ja vesiputkiin liittyen?

This is where the magic happens

Minulle oli loman aikana heitetty Missä blogini syntyy-haaste kahdelta eri taholta, kiitokset Lauralle ja Punaiselle! Haasteena on siis kuvailla paikkaa, mistä käsin useimmiten blogitekstit syntyvät. Tämä on helppoa, koska kuten etätyöt, myös bloggaushommat hoituvat aina keittiön pöydän äärellä. Työhuoneesta huolimatta. Keittiön pöytä on läppärityöskentelyyn liian korkea (ainakin tällaiselle 158-senttiselle hukkapätkälle) ja puinen tuoli epämukava. Pers puutuu ja niskat on jumissa, mistä huolimatta en vaan osaa olla muuallakaan. Tälle vuodelle olen asettanutkin tavoitteeksi raivata ja sisustaa työhuoneemme siihen kuntoon, että siellä olisi oikeasti viihtyisää tehdä töitä.

Ylläolevat kuvat ovat blogissa jo joskus muinoin julkaistuja. Keittiön pöytä ja tuolit akaasiapuuta, ja hauska sattuma oli, että torppakauppojen mukana tullut tuvan pöytä tuoleineen on täsmälleen samanlainen, mutta pienempi. Tältä mä haluaisin meillä aina näyttävän...

 ... mutta tältä meillä todellisuudessa yleensä näyttää. 

Sisustusblogien ikuisuuskeskustelu tuntuu olevan julkaistavien kuvien "stailaus" ja se, onko bloggaajilla oikeasti aina yhtä kroonisen siistiä, kuin minkä vaikutelman blogista saa. Omasta puolestani voin todeta, että ei todellakaan. Todellista taitoa on saada rajattua kuvat niin, että rojukasat ja leivänmurut jäävät ulkopuolelle. Yleensä se kuvassa näkyvä nurkkaus onkin sitten talouden ainoa siisti kohta. Ja kerta toisensa jälkeen hämmästyn siitä, kuinka paljon sotkua kaksi aikuista ihmistä voi saada aikaiseksi. Pieni reality-check on toisinaan ihan piristävää, mutta visuaalisena ihmisenä mieluiten kuitenkin katselen (muidenkin blogeissa) harkittuja, inspiroivia kuvia, joiden eteen on nähty vähän vaivaa. Kohtuuden rajoissa toki, ei kaiken tarvitse kuitenkaan aina näyttää kuin suoraan sisustuslehden sivuilta ja liika kliinisyys ja asettelu on suorastaan puuduttavaa, tästä syystä on parikin blogia tipahtanut lukulistalta pois.

Torpalla viihdyn yleensä myös edellämainitun tuvan pöydän ääressä. Toinen vakkaripaikka on kammarin sohva ja tutiseva sohvapöytä, josta tätäkin postausta kirjoitan (kylmästä tutisevan karvapuustin vieressä) leivinuunin lämmittäessä vasenta kylkeä, ikkunanraoista puskevan kylmän ilman jäädyttäessä toista.

 Omaa bloggauspaikkaansa haastan esittelemään seuraavat neljä bloggaajaa:

Jovelan Johanna

Villa Idurin Pilvi

Kurpitsalaakson Elise

Hjem, Kjære Hjemin Meena

Aiiim bääk.

Olen takaisin omassa pohjoisessa Mordorissamme. Tai siis ainakin mun fyysinen kroppa on Suomessa; keho leijailee jossain Atlantin valtameren yläpuolella aikaerotuksesta sekavana ja mieli, se on vielä vahvasti siellä, missä mun varpaatkin oli hetki sitten. Siellä, minne olisin voinut jäädä helposti vielä viikoksi jos kolmanneksikin.

40 C lämpötilaero yhden vuorokauden aikana toimi tehokkaana shokkihoitona ja vähemmän pehmeänä laskuna arkeen. Toppahousut tuplana on parasta mitä tällä hetkellä tiedän ja mikroshortseja ja bikineitä pesukoneeseen tunkiessani nauroin asteikolla epäuskoinen-epätoivoinen. Niille ei taida olla ihan hetkeen käyttöä? Voisin tiivistää joitakin fiiliksiä ja parhaita kuvia Miamista omaan postaukseensa (jos teitä kiinnostaa?) ihan vaan muistuttamaan (itseäni), ettei kaikkien päivien tarvitse olla niitä loskapaskanakkikeittokoirankakka-päiviä. (Ei sillä, että nakkikeitossa olisi mitään vikaa. Siihen vaan jotenkin kulminoituu kaikki arkinen.)

Tai siis tiivistän heti, kun kykenen ajattelemaan kahta kokonaista lausetta pidemmälle.

Tällä hetkellä keskityn peruselintoimintoihin (syö, nuku, hengitä) ja keksimään tarpeeksi luodinkestävää piilopaikkaa luottokortille sen varalta, että munonpakkopäästätakasaurinkoonnyyyyyt!-kohtauksen vallassa päädyn selaamaan maanisena äkkilähtöjä. Onneksi ajatus tulevasta kattoremontista Torpalla hillitsee pahinta vingutusvimmaa. Ja ajatus siitä, että kohta pääsen ihailemaan Torpan talvimaisemia, saa tämän jäisenniljakkaan alkuviikon tuntumaan astetta siedettävämmältä. Toivottavasti meidän vesipumppu voi hyvin ja ehjästi.

Mitäs teille kuuluu? Saapuiko talvi yhtä shokkina kuin allekirjoittaneelle?

Kerro, kerro kuvastin...

...ken on Torpassa kaunehin!

Ei ainakaan se punatukkainen mörkö, joka sieltä peilistä yleensä aamuisin tuijottaa.

Koristeelliset kultareunuspeilit ovat aina viehättäneet mua. Tämän yksilön löysin antiikkiliikkeestä kohtuulliseen 40 € hintaan, ja tuvan seinällä oli juuri kuin sille tehty paikka, ruuvitkin edellisen omistajan jäljiltä valmiina.

Musta keraaminen sydän löytyi kirpparilta. Musta sydän tuntui... jotenkin omalta.

Haaveilen vielä samantyyppisestä mutta leveämmästä peilistä; mielikuvissani näen sen kruununa kaupunkikodin valmiiksi remontoidussa kylppärissä, musta-valkoisten laattojen ja tumman puun keskellä. Sitten tarvitaan enää se kylppäriremontti. Ja sitä ennen lottovoitto.
Haaveilu, onneksi edes se on ilmaista!

Arki.com

Tällä postauksella ei ole mitään tekemistä sisustamisen tai remppaamisen kanssa. Syystä, että millään asialla mun elämässä viimeisen 1,5 viikon aikana ei ole ollut mitään tekemistä sisustamisen tai remppaamisen kanssa. Itseasiassa mun elämällä on ollut viimeisen 1,5 viikon aikana hyvin vähän, jos ollenkaan, mitään tekemistä elämän kanssa. All work and no play makes Enne a dull girl.

Oikeasti, tykkään kyllä työstäni tosi paljon, mutta välillä on vaan ihan pirun raskasta handlata kymmeniä narunpäitä samaan aikaan ilman umpisolmuja, ja ajatella sen deadlainien ja vedosten rajaaman muodostelman keskellä vielä luovasti ja raikkaasti, tiedättekö, outside the box. Kun pää on täynnä lähinnä räntäsadettanakkikeittoakoirienkusetusta ja edellisten öiden liian vähän nukuttuja tunteja.

Olin viisas, ja vaihdoin muistivihkon A5-koosta A4:een. Vähemmän selaamista, enemmän työlistoja. Tänään näytin vihdoinkin vihreää valoa painolle klo 18:38, kotitoimistolta tosin, ja jo punkkulasi toisessa kädessä. Sen jälkeen poltin yhden tupakan ja tärisin.

MUTTA. Huomisesta alkaen onneksi viikon verran jotain ihan muuta.

Palmuja, valkoisia bleisereitä ja vaaleanpunaisia flamingoja... Joko arvaatte?

Tour de Torppa

Kameralaukun kätköistä löytyi vanha laajakulmalinssi, joka ei ihan toimi täyskennokamerassa toivotulla tavalla, mutta hauskan efektin sillä saa kuviin silti aikaiseksi. Tervetuloa siis "kalansilmä"-kierrokselle Torppaan!

Kylmäkuistilta siirrymme pikkueteiseen, jossa vasemmalla ovi keittiöön...

...missä onkin ruuanvalmistus meneillään ja sotku sen mukaista...

Jääkaapin ja astianpesukoneen välissä ovi "uudelle puolelle" eli 90-luvulla tehtyyn lisäosaan, joka käsittää sisävessan ja yhden huoneen, joka toimii tällä hetkellä varastona/vaatehuoneena. Niistä lisää sitten kun on jotain valmista, mitä kehtaa blogissa esitellä :)

  

 Ruuanvalmistuspartio päivystää.

Tupa toisesta suunnasta. Vasemmalla "kauniin" läikikkääksi ronskilla kädellä maalattu takka. Tekisi mieli irvistää aina ohi kävellessä, se on NIIN ruma. Kuvista saa myös hyvän käsityksen siitä, miksi tuvan ja keittiön katot kaipaisivat aika kipeästi maalia pintaansa ja säädylliset kattolistat paikoilleen.

 Kierros päättyy isoon kammariin, jonka päässä makuu-alkovi. Neliöitä alakerrassa on n. 60, ja ne riittävät kahdelle henkilölle oikein hyvin. Vieraiden saapuessa kaivetaan varastosta sähköpumpulla toimiva tuplailmapatja, tai pedataan pedit kammarin ja tuvan sohville. Kesäksi toivottavasti valmistuva (tai jos vaikka päästäisiin edes aloittamaan ennen kesää...) vinttiremontti tuo lisätilaa ja nukkumapaikkoja vieraille. Kesäisin tulee muutenkin vietettyä aikaa ulkona niin paljon kuin vaan mahdollista, ja siellähän sitä lääniä riittääkin loputtomiin.

Tällainen se meidän Torppa on: vähän keskeneräinen mutta silti ja ehkä juuri siksi täydellinen!

Uusi vuosi, uusi järjestys

Uuden sohvan myötä innostuimme ystäväni kanssa järjestelemään kammaria muiltakin osin uuteen uskoon. Appivanhemmilta saatu kulmakaappi vaihtoi paikkaa vanhan oviaukon kohdalle, jossa se toimii samalla myös seinän korvikkeena ja rajaa tilaa kivasti.

Kaapin takaosa näytti hieman laimealta, joten eikun liitutaulumaalia (kyllä, minäkin brutukseni) avuksi...

Ystävä maalasi, minä istuin vieressä ja join skumppaa. Hyvä diili!

Lopputulos ja vuodenvaihteen menu.

Liitutaulumaalille löytyi muutakin käyttöä kun taannoisen kahvinkeitinepisodin innoittamana askartelin liitutaulun keittiön oveen. Muista kahvinkeitin! Avaimet! Vesipumppu! Ainekset löytyivät ladon jämäpuukasasta. Samainen ystävä taiteili uudenvuoden toivotukset.

Vuosi vaihtui saunomisen, pizzan ja skumpan merkeissä, ystävien kanssa. Maalla ei ilotulituksia näkynyt, joten saivat koiratkin viettää iltansa rauhassa. Mun puolesta voisivat kieltää ilotulitteiden myynnin ihan kokonaan, erityisesti kaupungissa raivostuttaa niin paljon ne idiootit, jotka ampuvat paukkuja jo päiviä ennen (ja jälkeen) varsinaista h-hetkeä. Yritä siinä nyt sitten ulkoiluttaa nurkassa täriseviä koiria! Pakko myöntää, että tekisi mieli nauraa paskaisesti joka kerta, kun joku oman elämänsä sankari ampuu itseltään tai kaveriltaan sormia irti. Tyhmyydestä sakotetaan ja säälipisteitä ei ole jaossa niin kauan, kun itse vapaaehtoisesti raketteja ostaa ja ampuu.

Se siitä avautumisesta. Meillä jäi uuden vuoden tinat jälleen tekemättä, taisi olla sama tinapussi mukana viime uutena vuotenakin. Kivan kynttiläasetelman niistä kuitenkin sai.

Ja yhden uuden vuoden lupauksenkin muistin tehdä: vuonna 2014 aion opetella keittämään ihan poikkeuksellisen hyvää pannukahvia.

 Loman jälkeen on ollut kiva pehmeä lasku takaisin töihin ja pitkä viikonloppu taas edessä, oi onnea!

Mitenkäs teillä on elämä käynnistynyt vuonna 2014?