Marraskuu - Moodboard

Kilometri kilometriltä katulamppujen valo vaihtuu yhä tihenevään pimeyteen kunnes yhtäkkiä tienreunat nousevat valkoisina ympärillä. Kuura. Hiljaisesta sipsuttelusta tanssiaskeliin innostuneet lumihiutaleet saattelevat meidät Torpan pihalle. Talvi on viimeinkin herännyt; nyt se oikoo ja venyttelee puutuneita jäseniään pitkin eteläistä Suomea, aina kanta-hämäläisen hirsitorpan pihan viimeisiin kuusiin saakka ja pidemmällekin.

Vaihdoin alkoviin paksut, raskaat täkit. Nauratti, kun ne nähdessään mies totesi, että NÄIDEN alla ei sitten pieretä.

Näyttää siltä, että huomenna heräämme talven ensimmäiseen aamuun. Minulla on vieressäni takkatuli, jalassani villasukat, polvitaipeessani kaksi koiraa ja edessäni punaviinilasi joten olen valmis. Talvi saa tulla!

Mutta sitä ennen, marraskuun moodboard olkaat hyvät! (Minut löytää myös Pinterestistä)

(Katso myös edellinen, lokakuun moodboard)

Värjäyshommia & pettymyksiä

Meillä on viime aikoina värjätty vähän muutakin kuin hiuksia. Jonkun itse virkkaama kaunis päiväpeite löytyi erittäin edullisesti huuto.netistä, mutta sen alkuperäinen, vihreänkeltainen värisävy ei oikein miellyttänyt. Päätin siis kokeilla tekstiilivärjäystä.

Ostin Citymarketista Nitorin tekstiilivärin sävyssä oliivi, ja paketin saman valmistajan tekstiilivärisuolaa, jota vaadittiin käytettäväksi yhdessä väriaineen kanssa. Itselle jäi epäselväksi, miten tekstiilivärisuola eroaa tavallisesta suolasta (paitsi "suolaisella" hinnalla) mutta ostin koska halusin pelata värjäyksen kanssa ns. varman päälle. Nitorin tekstiiliväri sopii paketin mukaan luonnonmateriaalien ja selluloosakuitujen, kuten puuvillan, pellavan, viskoosin, modaalin, raionin, kupron ja juutin värjäämiseen. 

Joskus kannattaisi uskoa, kun käyttöohjeessa kehoitetaan käyttämään muovikäsineitä. (Toisaalta positiivista kai, että ylipäänsä luin ne käyttöohjeet...) Paketin avaaminen oli hieman hankalaa; en ymmärrä, miten sen saa auki ilman, että puolet värilitkusta loiskuu sormille? (Toki siis sormien värjäytymisestä voin syyttää tässä kohtaa ihan vain itseäni.)

Noin seitsemännen pesukerran jälkeen...

Homma toimii niin, että avatut väri- ja kiinnikeainepaketit laiteen pesukoneeseen värjättävän tekstiilin kanssa (Huom! Ei kaadeta päälle, vaan asetetaan rasiat avattuina pesukoneeseen) ja päälle kaadetaan tekstiilivärisuola. Sitten vain kone pyörimään! 40 C konepesu vaatii 500g (eli yksi paketti) suolaa, 60 C tuplasti enemmän. Se, miten eri asteiset pesut vaikuttavat lopputulokseen, jäi hieman epäselväksi.

Lopputulos oli sävyltään juuri sellainen kuin halusinkin, mutta...

Mistä nämä tummat tahrat ovat ilmaantuneet?? Peitto oli pesty ennen värjäystä, ja katsoin sen läpi mahdollisten sävymuutosten varalta mutta mitään ei osunut silmiin. Epäilenkin siis tahrojen syntyneen siinä vaiheessa, kun asettelin avatun värirasian koneeseen kostutetun kankaan päälle, ja sitä läikkyi sormien lisäksi myös itse kankaalle. Olisiko kangas ehtinyt imemään väriä jo tuossa vaiheessa itseensä niin, että lopputuloksessa tämä kohta näkyy tummempana tahrana? Tahrakohta on molemminpuolinen ja tietenkin just keskellä peitettä...Damn! Harmittaa, kun kaunis virkattu päiväpeite olisi ollut ihan täydellinen kammarin puusohvalle. En uskalla lähteä kokeilemaan tahranpoistajia, todennäköisesti saan niillä vaan pahempaa jälkeä aikaiseksi. Voisin tietenkin kokeilla värjätä koko peitteen uudestaan tummemmaksi ja näin häivyttää sävyeroa, tällä hetkellä olen vaan niin kyllästynyt koko värisotkuun, että taitaa siirtyä sinne projektipinon alimmaiseksi...

Löytyykö teiltä kokemuksia, hyviä tai huonja, tekstiiliväreistä? 

Klapihommia ja putoamisen pelkoa

Torpalla kävi pari viikkoa sitten metsuri. Leppoisa paikallinen poltteli piippua pihamaalla, kertoi pari kullanarvoista neuvoa aina polttopuiden oikeaoppisesta säilyttämisestä moottorisahan toiminnallisuuteen (me stadilaiset kuunneltiin tietty huuli pyöreänä) ja totesi lopulta, että mennääs sitte pistää koivu pötkölleen.

Ja sinnehän se kiipesi, monen kymmenen metrin korkeuteen. Puihin, joiden korkeutta ja haasteellista sijaintia ihan seinän vieressä olimme katselleet ja kauhistelleet. Ei aristellut hän, ei pudistellut päätään haastavalle työtehtävälle. Apupoika köysineen teki työtä käskystä maan tasalla.

Tuli siinä sivusta seuratessa mieleen, että paljon olisi opittavaa tältä oman työnsä taitajalta: rohkeutta, pelottomuutta, taitoa ja kokemuksen ohjaamia varmoja otteita. Konstailematonta tekemisen meininkiä, joka ei kaipaa jatkuvia vakuutteluja ja oman osaamisen alleviivaamista. Tajusin hämärästi samalla, kuinka suuren osan arjestani, sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässä, vietän huolestuneena tai epävarmana itsestäni ja osaamisestani tai muuten vaan epämääräisen pelon vallassa. Milloin mistäkin syystä. 

Entä jos kokeilisin entistä enemmän luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa; puita kaatuu mutta ne on mahdollista ohjata oikeaan suuntaan? 

Että joskus pitääkin kaataa vanhaa jotta uusi pääsee kasvamaan tilalle. 

Että vaikka jalka saattaa lipsahtaa, köysi kyllä pitää ja alhaalta löytyy aina kaveri toisesta päästä varmistamasta.

Harrastan lajeja, joissa putoamisen pelko on jatkuvasti läsnä. Silti joka kerta selätän uudestaan pelkoni ja kiipeän hevosen selkään tai valjaiden varassa seinälle. En muista tai ehdi pelätä, koska se tekeminen on niin palkitsevaa, että se menee pelkäämisestä ohi. Putoamisen pelko on oikeastaan aika turhaa ajanhukkaa. Mutta miten saisin tuon fiiliksen lavennettua harrastusten ulkopuolelle, elämään ylipäänsä? Miten muistaisin sen sitten, kun seuraavan kerran taas päästän pelon jäytämään ajatuksissa, heräilen keskellä yötä huolista huokaillen, menneitä tai tulevia tapahtumia ja keskusteluja murehtien?

Se rauhallisen itsevarma mennääs sitte pistää koivu pötkölleen. Kuulen lausahduksen päässäni, ja hetki hetkeltä pystyn jo paremmin kuvittelemaan itseni sinne puuhun: taitavana, arvostettuna, pelottomana.

Kahden suora ja yksi tunnustus

Ensinnäkin: olen suorastaan pettynyt, miten vähällä selvisin perjantain baarihumputtelusta. Tosin, tulin Eerikin Pippurin (<3) kautta ajoissa kotiin ja olin jo kahden aikaan onnellisesti nukkumassa omassa sängyssä. Muistin jopa juoda ison lasin vettä ennen nukkumaanmenoa. Mutta silti; astetta tummempia silmänalusia lukuunottamatta, ei merkkiäkään krapulasta! Mihin tämä maailma on oikein mennyt?? (Ei sillä, että kaipaisin päiviä, jolloin krapulassa aluksi pelkää, että kuolee, ja tuntien kuluessa ja olon pahentuessa alkaa hiljalleen pelkäämään, ettei kuolekaan. Ja jolloin ainoa kommunikaation muoto johon kykenee, ovat säännölliset puhelut norjaan vessanpytyn välityksellä.) Mutta hyvä näin, tein eilen heti aamusta pitkän kävelylenkin metsissä pienemmän koiran kanssa ja ehdin vielä kirpparikierroksellekin.

Toiseksi: jos joku olisi vielä pari vuotta sitten väittänyt, että eräänä marraskuisena sunnuntaina armon vuonna 2013 olen onnellisena kasaamassa jouluasetelmia metsästä itse keräämistäni aineksista, olisin ehkä saattanut kuolla nauruun. Little did I know. Hyasintit ja noi toiset rehut (en nyt just muista mitä olivat) hankin heräteostoksena, kun keskiviikkona lähdin ratsastustunnille hyvin ajoissa ja matkan varrella oli Plantagen. Loput ainekset lähimetsästä ja ulkovarastosta. Vähän noi mun rakkauslapset on kutikutoisen näköisiä mutta so not.

Ja kolmanneksi: olen erittäin otettu Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogin Lauralta saamastani Unikkotunnustuksesta. Sen lisäksi, että Laura on ihana ja ansaitsee saman tunnustuksen itsekin, olen edelleen aika hämillisen yllättynyt jokaisesta uudesta lukijasta + koko ajan kasvavista lukijamääristä ja kiitollinen jokaikisestä kommentista, jonka tänne olette jättäneet. Kiitos! <3 On kiva, ettei tarvitse täällä virtuaalitodellisuudessa ihan yksinään huuella!

Laitan tunnustuksen siis eteenpäin seuraaville blogeille, joista jokaisen postauksia odotan aina innolla. 

You make my day!

Vanha matkalaukku

Vihervaara

Kummitustalon kuvakirja

Kirjeitä kartanonrouvalta

Punainen pihlaja

Cosy home

Hei, diary (Voisit kyllä kirjoitella vähän useemmin, senkin <3!)

Jovelan talopäiväkirja

Caelia`s cup of tea

Tää on vielä kesken

Hippa-Perjantai!

Tämän perjantain villi kortti on lähteä pitkästä aikaa Helsingin yöelämään ja Looseen keikalle kuuntelemaan psykedeelisen raskaita soundeja. Viikonloput ovat kuluneet niin tiiviisti Torpalla, että tätä voisi sanoa jo lähes poikkeukselliseksi perjantaiksi!

(Melkoinen kontrasti AeT. (Ajanlaskuun ennen Torppaa) jolloin tuli viipotettua keikoilla ja baareissa harva se viikonloppu. Ei sillä, että kaipaisin sitä aikaa juuri ollenkaan. Jotkut tekee lapsia, toiset ostaa vanhan hirsitönön pöndeltä.)

Välillä tekee ihan hyvää vetää lantsareitten ja verkkareitten sijasta hippamekko päälle, sipaista punaa huuliin ja käydä muistuttamassa itseään mistä kaikesta en todellakaan ole jäänyt paitsi Torpalla aikaa viettäessä ;)

Ja toki ystäviäkin on kiva nähdä, vaikkakin osa heistä onkin ahkerasti Torpalla syksyn mittaan vieraillut.

Aikaisin aloitettu etätyöpäivä mahdollistaa jo viikkoja välttelemäni hiusten hennauksen ennen ulos lähtöä. Oli jo aikakin! sanoisi peilikuva jos osaisi puhua. Ulkona on onneksi niin pimeä, että voin pissattaa koirat ihan hyvin muovihattu päässä.

Kylmä olut ja lähtöbiisi soimaan. Rakastan tätä naista ja tätä biisiä! Ja varmasti naapuritkin tietävät sen, koska tätä kappaletta ei vaan ole laillista soittaa muuta kuin volumet kaakossa.

Anna Calvi - Desire

Onnellista perjantaita kaikille! Monilla tuntuu olevan tänään pikkujouluperjantai, joten juhlikaahan kohtuudella ja ajoissa sitten kotiin. Huom, omaan kotiin! :)

Kyllä mä olen sitten lahjakas ottamaan kuvia itsestäni...

...ja kerta kiellon päälle; vielä toinenkin lähtöbiisi. Volumet eivät laske kyllä tämänkään kohdalla, päinvastoin! Love it!

Deap Vally - End of the world

Hit or Miss?

Blogiani pidempään seuranneet saattavatkin jo tietää viehtymykseni kalloihin ja luihin. Siispä en voinut vastustaa, kun pikapyrähdyksellä lähi-Fidaan eteen osui tämmöinen... miten tätä nyt kuvailisi... kynttilätelineasia.

Siis eka mä olin ihan sillai, et omg ompa hirrvee! Mut sit mä olinkin jo ihan, et on muuten oikeestaan aika hirrveenmakee!

Kevyen koputtelun perusteella uskaltaisin väittää hänen olevan ihan sitä ehtaa itseään, eli luuta. Tai sitten joku on onnistunut loihtimaan ihan hemmetin hyvän kopion! 

(Kuvissa tahattomana rekvisiittana meikkipussini täynnä meikkejä, joita en koskaan käytä. Ja korurasia täynnä koruja, joita en koskaan käytä. Ja alusvaatehatturasia täynnä alusvaatteita, joita...niin, noh)

Mitäs sanoo lukijaraati mun kynttilätelineestä?

(Tai no sanoitte mitä tahansa, niin meitsi diggaa!)

Toisen romu on Ennen aarre!

Tiedättekö sen fiiliksen, kun olet juuri keksinyt haluavasi tarvitsevasi jotain tiettyä; oikean väristä vaatekappaletta, just sitä 8 kg kahvakuulaa, punaista pippurimyllyä tai paimentolaismattoa? Ja sit menet seuraavan kerran kirpparille ja siellähän se jo odottaakin. "Energy goes where attention flows", sanoi joku viisas, ja se pitää niin paikkansa.

Noh, mä suunnittelin haluavani pari puuarkkua tuunattavaksi ja myöhemmin säilytystilaksi/mataliksi pöydiksi ensi vuonna (toivottavasti) kunnostettavaan vinttitilaan. Ja sit mä ajelin lähikirpparille. 

Vanhoja retronvärisiä matkalaukkuja nyt ei koskaan voi olla liikaa! Varsinkin jos ne maksaa 5 €. 

Puuarkuista maksoin yhteensä 30 €. 

Nämä aarteet ilahduttivat niin paljon, että hymyilin vaan voitonriemuisesti miehen mitäshelvetinromujaseakkataastänneraahaa-ilmeelle auton kaartaessa pihaan. Taidan kuitenkin odottaa rauhassa ensi kevääseen, ennen kuin käyn puuarkkuihin käsiksi. Ehkäpä siihen mennessä visio niiden uudesta ulkonäöstä on muhinut ja kypsynyt päässä tarpeeksi pitkään. Valkoiseksi, tummanruskeaksi vai harmaaksi? Maalaten, vahaten vai petsaten?

(Tällä hetkellä tekee mieli vaan maalata kaikki mustaksi. Sysimustaksi! Syytän marraskuuta.)

Maalaiskirpparit on Pop!

Einon opissa

Lauantaina lähimetsästä kuului laukauksia ja rytinää siihen malliin, että maanomistajina voinemme kai odotella kutsua hirvipeijaisiin. Ja tuli kutsua tai ei, aion kerätä rohkeuteni ja kysellä paikalliselta metsästysyhdistykseltä mahdollisuutta ostaa hirvenlihaa. Hirvenpaisti ja leivinuuni ne yhteen soppii!

Metsässä rytisi sunnuntainakin, tällä kertaa hieman eri syystä. Torpalla vietettiin aikaa hyvin autenttisissa tunnelmissa, kun Eino tuli ja puhalsi meiltä sähköt nurin.

Allekirjoittaneen statuspäivitys facebookissa (hetkeä ennen kuin Eino vei myös puhelin- ja nettiyhteydet):
"Metsä ympärillä heiluu ja nojailee päälle kuin kolmen promillen humalassa oleva lähentelijä baarissa. Sillä erotuksella, että tähän ei taida napakka litsari auttaa. Vähän pelottavaa."

Hetken neuvottelun jälkeen päätimme olla uhmaamatta myrskytuulia maanteillä ja jäädä Torpalle vielä yhdeksi yöksi odottelemaan, josko sähköt palaisivat ja saisimme ylläpitosähkön ja vesipumpun tilanteen tarkastettua. Sähkökatkon mahdollisuutta emme rehellisesti sanottuna olleet edes ajatelleet kuin kevyenä heittona kesä-yössä, joten tilanne tuli jokseenkin puskista. 

Aluksi haimme pari ämpärillistä vettä kaivolta (josta siis normaalisti tulee vesi sisään vesipumpun avulla) ruuanlaittoa, vessan huuhtelua ja käsienpesua varten. Valoa riitti tässä vaiheessa vielä parin tunnin verran, joten haimme myös tuvan täyteen polttopuuta ja ns. sytkyjä. Talouden fikkarit aseteltiin joka huoneeseen käden ulottuviin. Pakastimessa oli pari kiloa lohta, katkarapuja, piirakkapohja ja jääkaapissa reilusti kermaa, juustoa ja juureksia, joten illan menu oli sillä selvä. Pilkoin juurekset valmiiksi, kun vielä päivänvaloa riitti, ja sytytimme puuhellaan tulen. Jossain vaiheessa siirsimme jääkaapista herkemmät ruoka-aineet muovikassissa kuistille, jossa ne säilyisivät hyvin +3 C lämmössä. 

Tässä kohtaa totesimme, että Torpan kynttilävarastot kaipaavat akuutisti täydennystä. Ja että joulupukin lahjalistalle voisi lisätä yhden aggregaatin.

Pimeyden laskeutuminen jännitti ihan uudella tavalla; nyt olisi sitten oikeasti ihan tosi pimeää muutaman hassun kynttilän varassa. Hain kuistilta pari lyhtyä ja kaikkien paloturvallisuussääntöjen vastaisesti poltettiin ulkokäyttöön tarkoitettuja lyhtykynttilöitä sisätiloissa. Lohikeitto valmistui puuhellalla kynttilänvalossa. Äiti soitteli tilannetietoja kunnes kännykän akku piippasi henkihieverissä. Sen olisi toki voinut käydä autossa lataamassa mutta en uskaltanut jaksanut. Jatkossa voisi olla viisasta pitää känny latauksessa, kaiken varalta.

Olen aika touhukas luonne, enkä oikein osaa olla paikoillani tai tekemättä mitään. Siksi vastoin tahtoa pimenevä tupa tuntuikin aluksi aika ahdistavalta ajatukselta; eihän täällä näe tehdä mitään! Koirien ulkoilutusta varten Torpalle on ostettu otsalamppu, jonka valossa sitten makoilimme alkovissa ja luimme miehen lapsuudenkodista raahattuja vanhoja sarjakuvalehtiä. Se oli kieltämättä jotenkin herttaista koirien kuorsatessa jaloissa, ja lopulta kävi niin, että minä, joka en koskaan nuku päiväunia, vetelin sikeästi zetaa parin tunnin ajan. Elimistö ilmeisesti kuvitteli yön saapuneen. Käytettiin koirat pissalenkillä, ja täysikuu valaisi tiet niin, ettei otsalamppua edes tarvittu.

Sähköt palasivat n. klo 20 yli kuuden tunnin katkoksen jälkeen. Niin tunnelmallista kuin alkeellinen sähkötön maalaiselo voi ollakin, kaadoimme kuitenkin lasit punaviiniä sen kunniaksi, että voimme loppuillan tuijottaa läppäriltä Walking Deadia ja surffata facebuukissa ja uutissivustoilla lukemassa uutisia -niin, Einosta ja myrskytuhoista. 

Valo-ovi

Kammarin leivinuunin viereen jäävä nurkkaus tuntui hieman autiolta. Tänään kaivoin aarre-aitaksi osoittautuneesta ladostamme kuvan vanhan, hieman mintunvihreään taittavan oven ja kannoin sen perusteellisen puhdistuksen jälkeen sisälle. Sopii mielestäni aika kivasti vaaleanharmaaksi rapattuun takaseinään, vai mitä olette mieltä? Oveen ripustin trendisisustuskauppojen mekasta, eli Tarjoustalosta, ostamani (9,90 €) pallovalosarjan.

 Leivinuunin vierestä on selvästikin aikoinaan purettu seinää ja oviaukkoa laajennettu. Jälki on viimeistelemätöntä, mutta ei anneta sen haitata. Tykkään!

Hirsiin on taltioitunut yksityiskohtia talon historiasta ja menneiltä vuosikymmeniltä. En raaski raaputtaa näitä irti, vaan annan olla ihan tuollaisenaan. Ei kait kaiken tarvitse aina olla niin viimeisteltyä ja kiillotettua?

Ruosteiset ovenkahvat ja rupuiset maalipinnat <3