Kaaos nimeltä kaupunkikoti &ajatuksia ostamisesta

Terveisiä kaaoksen keskeltä! Lauantai-aamuna heräsin ja muistelin nähneeni, että kaiken tämän sotkun ja rojun alla olisi joskus ollut meidän koti. (Tähän sunnuntai-iltaan mennessä, armottoman raivauksen ja imuroinnin jälkeen, olen löytänyt jo osia siitä.) Kahdessa kodissa asumisen varjopuoli on se, että toinen niistä jää aina väkisinkin paitsioon. Meillä se on kaupunkikoti, joka toki palvelee arjen kiintopisteenä, tankkaus-, lepo- ja huoltopaikkana, mutta samalla myös saapuvien ja lähtevien (ihmisten, koirien, pyykkien, ostosten, younameit) loputtomana vaihtoasemana ja maksullisena säilytyslokerona. Lähin sisustamista muistuttava asia on viime aikoina ollut se, kun kerään pyykkiin menossa olevat vaatteet lattialta matkalla makuuhuoneesta kylppäriin tai mies ehtii vihdoinkin avata viikkoja huonosti vetäneen kylpyhuoneen viemärin.

Siis KENEN ja MITÄ nämä roinat ovat ja MIKSI ne ovat päätyneet keittiön lipaston päälle?

Kuluneen syksyn ajan olen ahdistunut yhä enemmän tavaran määrästä ja uuden ostamisesta. Tuntuu, että minne tahansa katsonkin ympärilläni, kotona tai työpaikalla, näen vaan tavaraa, romua ja roinaa. Blogien ja lehtien selailu tarjoaa loputtomasti yllykkeitä ostaa ja hankkia lisää. (Eipä sillä, siivousrätti on heilunut myös lukulistan puolella.)

Ollaanpa nyt rehellisiä: todennäköisesti en tule seuraavan(kaan) vuoden aikana laihtumaan niin paljon, että mahtuisin pieneksi jääneisiin kesämekkoihin ja farkkuihin, joita kassit sisältävät. Ei jatkoon!

Olen viikonlopun aikana tietoisesti raivannut tilaa ympärilleni, kolunnut läpi vaateläjät ja lehtipinot, keittiön kaappien perimmäiset hyllyt ja ruokapurnukat. Meikkipussinkin, sillä kuka tarvitsee viisi vuotta vanhoja huulipunia? (Ei ainakaan ihminen, joka ei koskaan edes käytä huulipunaa.)
Olen kuskaillut pusseja, laatikoita ja kasseja UFF:n vaatekeräykseen, lahjoituksiin, lajitteluasemalle tai roskikseen, naputellut tavaraa myyntiin huuto.nettiin ja erinäisiin FB-ryhmiin. (Ja silti meillä näyttää edelleen tältä.)

JOKU sotkee työhuonetta meidän poissaollessa...

Olen yrittänyt miettiä käyttötarkoitusta, alkuperäistä tai uutta, jokaisen kaapissa pyörivän yksittäisen tavaran kohdalla ja tarkastella sitä ikään kuin uusin silmin; tarvitsenko tätä, tykkäänkö tästä todella? 

Olen yrittänyt piirtää esiin viivaa tarvitsemisen ja haluamisen välille. Kumman puolelle ostoskäyttäytymiseni kallistuu?

Epämääräisiä kasoja ja laatikoita pyörii nurkissa edelleen, mutta tavara tavaralta olo kuitenkin kevenee ja mieli kirkastuu. Ajattelukin sujuu sitä soljuvammin, mitä väljempää ympärillä on. Jospa jatkossa olisi haluamisen ja asioista haaveilun sijaan helpompi keskittyä kaikkeen siihen mitä ON, nyt ja tässä.

"Todellinen vauraus ei synny siitä, mitä olet hankkinut, vaan siitä, mitä olet antanut pois." - David Wolfe

Kaffekippoi

Torpalla on eletty pula-ajan tunnelmissa kahvikuppien suhteen. Omaa silmää miellyttäviä kuppeja ei ole löytynyt tarpeeksi, joten ollaan yritetty pärjätä niillä muutamalla kriteerit täyttävällä. Myönnän, olen tosi nirso ja samaan aikaan en halua hankkia mitään väliaikaista ja vähän sinne päin olevaa. Toisaalta taas en halua myöskään ostaa Torpalle mitään uutena, vaan olen mielummin ilman niin kauan kunnes kirpparilla osuu oikeat asiat kohdalle. (Ja yleensä osuu, ajan kanssa.) Vieraamme ovatkin vinoilleet siitä, kuinka aamuisin pitää olla nopea kahvikuppia varatessaan ja kuinka isäntäväellä on tapana jemmata itselleen ne parhaimmat. Kröhöm, en tunnusta mitään.

No enää ei tarvitse vieraidenkaan räksyttää vaan kuppia ja kippoa löytyy nyt moneen tarpeeseen. Lienee tarpeetonta edes mainita, että kirppariltahan nämä, 2 € per muki. Emalikupeista tulee viehko mummolafiilis ja kahvikin säilyy niissä lämpimänä pidempään. Löytämäni kupit ovat kaikki myös tosi hyvässä kunnossa ilman ruosteensyömiä reikiä.

Katosta roikkuva takorautainen pannuteline löytyi keväällä huuto.netistä melkoisena onnen kantamoisena. Olin jo ajatellut teettää vastaavanlaisen sepällä kun tuntuivat olevan niin kiven alla. Maitokellon viisarit ovat irronneet jo ajat sitten mutta sinnikkäästi se käy edelleen. Kuvaa hyvin ajankulkua maalla, vilkaisu ikkunasta kertoo enemmän kuin kellon viisarit...

Kumi palaa!

Tai sitten ei.
Saunarakennuksen takaa löytyi melkoinen käytettyjen kumirenkaiden hautausmaa. Polttaminen ei luonnollisestikaan ole vaihtoehto, ja karsastan myös ajatusta renkaiden raahaamisesta kaatopaikalle.

Nyt kysynkin teiltä, arvoisat lukijat, vinkkejä kumirenkaiden uusiokäyttömahdollisuuksista: mitä käyttöä näille keksisit? Miten autonrenkaita saisi hyödynnettyä sisustuksessa, pihalla, varastossa...? Tiedätkö jonkun tahon, kierrätystaiteilijan, käsityöläisen, romunkerääjän, yhteisön tai järjestön, joka kaipaisi autonrenkaita raakamateriaaliksi tai johonkin tiettyyn tarkoitukseen?

Kuvissa vain murto-osa renkaista, oikeasti niitä on ihan hemmetisti. Enemmän tai vähemmän käytettyjä, käyttämättömiäkin. Parasta olisi tietty, jos löytäisivät uuden kodin ennen lumien tuloa tai viimeistään keväällä, muuten edessä on kaatisreissu.