Herään haukoittelevan ja jäseniään oikovan Ison Vaalean märkään huomentervehdykseen, kun se kömpii sohvalta alkoviin. Ai sä oletkin jo hereillä täällä tassujeni syleilyssä, miten ihanaa!
Aamiaispöytään katetaan voileipägrillissä paistetut kalkkuna-tomaatti-cheddar-toastit. Hitot hiilareista, kolmen euron kirpparilöytö lunasti paikkansa tuleviinkin sunnuntai-aamuihimme. Ensimmäisen kahvikupillisen aikana toinen ehtii sanoa ääneen sen, mitä toinen vielä pyörittelee mielessään: lähdetäänkö takaisin kaupunkiin vasta huomenna?
Metsälenkillä koirat ovat tohkeissaan, kaikki aistit avoinna. Ilma on kirpeä, vedän syksyisen metsän tuoksua syvälle keuhkoihin. Etäältä kuuluu laukauksia, hirvenmetsästyskausi on alkanut. Iso Vaalee säpsähtää – pidätän hetkeksi hengitystäni – mutta tokenee pian ja jatkaa nuuskuttelua. Henkäisen helpotuksesta, uusin tulokkaamme ei onneksi vaikuta olevan paukkuarka.
Palaamme takaisin kotiin kylän raitin kautta. Osumme kohdakkain vanhemman pariskunnan kanssa, he pakkaavat jo omaa torppaansa talviteloille. Koirille kaivetaan heti nameja auton takaluukusta, ne ovat tietenkin mielinkielin. Vaihdetaan kuulumiset: hiekkakuopan reunalla metsässä on tehty havaintoja karhusta, juuri siellä mistä äsken kierrettiin. Kontio on tallentunut riistakamerallekin. Kuulitteko jo, että kylän vanha kansakoulu on vihdoinkin myyty? (Onnittelut uusille omistajille, se on hieno.) Jokos teillä on näkynyt hiiriä? Tavataan taas, viimeistään ensi keväänä sitten!
Lounasaika. Onnittelen itseäni toimivasta valinnasta korvata lohikeiton kerma kookosmaidolla. Keitto tuntuisi maistuvan koirillekin, heille tarjoillaan kuitenkin omat naudannilkat pihalle.
Lounasaika. Onnittelen itseäni toimivasta valinnasta korvata lohikeiton kerma kookosmaidolla. Keitto tuntuisi maistuvan koirillekin, heille tarjoillaan kuitenkin omat naudannilkat pihalle.
Iltapäivä kuluu pihahommissa. Kannan ladosta halkoja saunalle, kuistin pöydän alle ja keittiöön puuhellan viereen. Nappaan sekapuukuormaan eksyneet koivunklapit erikseen, ne poltetaan leivinuunissa. Silmäilen puutilannetta ja totean miehelle, että pari mottia pitäisi tilata lisää.
Siistin pation ja saunan terassin talvikuntoon. Haravoin talon edustalta pahimmat lehtikasat, onpahan sitten peltimiesten helpompi pystyttää telineet ensi viikonloppuna. Viereeni leijailee yksittäinen lehti ja vilkaisen ylös: taidan olla haravointini kanssa turhan ajoissa. Lehtiä tippuu vielä lisää. Välillä jään hymyillen nojailemaan haravaan ja seuraan hurjaan hippaleikkiin pihamaan ympäri intoutunutta koirakaksikkoa.
Kiikutan kesäistutusten raadot puutarhakompostiin. Harmittaa kun Tokmannin tarjous-callunat olivat loppu. Olin jo miettinyt niille paikatkin valmiiksi. Ehkä ensi viikonloppuna sitten.
Myöhemmin illalla istun voipuneena saunan lauteilla ja puristan jäisenkylmää tölkkiä kädessäni. Saunajuomiksi varattuja siidereitä löytyi vielä kuistilta pari. Aamuiset liki seitsemän kilometriä ja kompostiin kannetut lehtikassit tuntuvat kropassa. Välillä istutaan miehen kanssa terassilla viilentymässä, tuijotellaan kuinka taivaalle syttyy tähtiä yksi toisensa jälkeen.
Pimeys ja hiljaisuus ympäröi meidät.
Nieleskelen kyyneleitä (naamioin ne hikipisaroiksi) kun tajuan, kuinka järjettömän onnellinen olen tässä hetkessä. Elämäni ei taatusti ole täydellistä minkään mittapuun mukaan, mutta minulle se on juuri nyt, tällaisenaan, paras mahdollinen. En oikeastaan keksi, mitä kaipaisin siihen lisää. (No rahaa tietty aina.) Olen niin kiitollinen vastaan tulleista työtilaisuuksista (joiden vuoksi vietin lauantainakin neljä tuntia metsässä, don`t ask), Torpasta ja eritoten miehestä, joka jakaa kanssani metsälenkit, kuraiset piskit, puukuormalaskut, lohikeitonkin.
Pimeyden, hiljaisuuden ja sen tähtitaivaan.
Kirjoitatpas kivasti, melkein haistoin kirpeän syysilman ja nyt tekis mieli lohisoppaa :)
VastaaPoistaVoi kiitokset, tämä lämmittää mieltä! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNoi päivät ja hetket on just niitä parhaita, kun on aikaa ja sellainen sisäinen rauha, että pystyy näkemään kaiken arvon ja ainutlaatuisuuden. Niitä sais olla enemmänkin!
VastaaPoistaJuuri näin! <3
PoistaOn ollut tohinaa, en ole ehtinyt huomaamaan uutta tulokastanne Viipurista. Onnittelut sille, siis hänelle uudesta, ihkaomasta kodista ja laumasta ja teille uudesta jäsenestä laumaanne.
VastaaPoistaMua vähän itketti kun luin tän postauksesi. Liikutuin jotenkin ihan hirveesti ja mieleen tuli asioita, joita en halua koskaan unohtaa. Esimerkiksi juurikin en sunnuntait reilu vuosi sitten, kun isännällä oli edessä iltavuoroviikko ja tuumattiin, että jos lähdetään vasta maanantaina kaupunkiin. Nyt asiat ovat jo toisin, enää ei lähdetä, mutta muistan niin sen tunteen, jonka paluupäivän siirto toi mukanaan.
Ja sitten sanoisin vielä, että mitä ikinä se täydellinen elämä sitten onkaan, niin ainakaan raha (eikä oikeastaan mikään muukaan sellainen tai siihen rinnastettava) olisi tuonut tuohon päivään mitään lisää. Tuo päivä oli kaunis.
Muakin itketti päivän aikana ja tätä postausta kirjoitatessa :) KIITOS. Ja onnittelut toimitetaan eteenpäin, meidän Iso Vaaleesta tulossa vielä oma juttunsa!
PoistaVoi miten ihana postaus <3 Kiitos, välitti todella kaunista tunnelmaa!
VastaaPoistaJa paljon, paljon onnea uuden perheenjäsenen johdosta! Hänellä tulee olemaan onnellinen matka teidän kanssa <3
Voi kiitos Ihananainen! <3
PoistaLähtisitkö uudestaan metsään tai kuvaisitko kenties vain hiustesi väriä? haastoin sinut blogissani syksyiset värit-haasteeseen :)
VastaaPoistaJess, olenkin tätä jo pohtinut pari päivää. Tartun siis haasteeseen!
PoistaAi että kun itsekin muistaisi aina välillä pysähtyä miettimään, miten onnellinen sitä oikeastaan onkaan. Aina vain pyörii kaikki epäkohdat mielessä.
VastaaPoistaIhana postaus <3