Ensimmäinen

Olen jo pitkään miettinyt, miten aloittaisin kertomuksen uudesta kodista, uudessa kaupungissa. Voisin kertoa raastavista kesäkuukausista, kun möimme yhtä, ostimme toista ja remontoimme kolmatta. Kun pakkasimme, siivosimme, purimme ja ajoimme Helsingin ja Hämeenlinnan väliä valehtelematta kymmeniä kertoja parissa viikossa. Kun punnersimme pesukoneen muuttoautoon ylimääräisen lihasvoiman avulla vain huomataksemme 100 kilometriä myöhemmin, että se on 1,5 cm liian leveä uuteen kylpyhuoneeseen.

Kun ensimmäinen kuorma oli vihdoinkin uudessa kodissa ja vanhan ovi suljettu viimeistä kertaa.

Siitä hetkestä, kun poistin kännykän kirjanmerkeistä HSL:n reittisovelluksen, astuin uuden kodin pihaportista ulos koirien kanssa ja käännyin kaikista vastaantulevista risteyksistä ensimmäistä kertaa.

Hiljalleen alamme sopeutumaan taloon ja mahtumaan uuden kodin mittasuhteisiin. Tiedän, mihin keittiön kaapinoveen suurimmalla varmuudella lyön pääni. (Hitto ne on korkealla aiempaan verrattuna!) Muistan pimeässä reitin yläkerran aulan läpi vessaan. Olen jo tottunut makuuhuoneen ikkunan alta kulkevan kadun satunnaisiin ääniin ja tapaan, jolla vanha talo natisee ja huokailee.



Keskeneräistä on edelleen paljon; makuuhuoneessa lainehtii pyykki- ja vaatemeri, koska sopivaa liinavaatekaappia ja lipastoa ei ole vielä löytynyt. Jo asuntoa ostaessa päätimme, että tähän kotiin ei tule väliaikaisratkaisuja tai mitään "ihan kivaa". Maltan kärsivällisesti vaikka vuoden, että juuri oikean kokoinen, vanha ja puinen liinavaatekaappi löytyy. Kenties se odottaa meitä jo seuraavalla kirpparilla.

Ensimmäiset viikot olimme kuin turisteja uudessa kaupungissa. Miehen kesäloman vuoksi raivasin itsekin kalenteriin muutamia päiviä ylimääräistä aikaa, ja kävimme ulkona lounaalla, kaupungilla kävelemässä ja nähtävyyksiä katsomassa. Tiedättehän, kaikkea sitä, mitä vieraassa kaupungissa tehdään.

(Minulle Hämeenlinna oli toki entuudestaan tuttu, joskin hyvin erilainen kuin 90-luvulla, jolloin viimeksi täällä vietin aikaani. Pidän hurjasti siitä, millaiseksi kaupungin profiili on muuttunut.)

Muutto kaupunkiin, josta ei tunne ketään, tuntuu samaan aikaan jännittävältä, virkistävältä ja vapauttavalta. Tuntuu, kuin voisin määritellä uudelleen sen, kuka olen, mitä teen ja mitä haluan. Toki sopeutuminen hieman jännittää; miten arki asettuu aloilleen, tulevatko ystävät kylään, tapaammeko kenties uusia? Milloin astumme ulkopuolisuuden rajan yli, milloin sanon ensi kertaa olevani hämeenlinnalainen, sivulauseessa huolettoman luontevasti?

Tämä kaupunki on jo piirtänyt monia muistijälkiä minuun.
Hiljalleen, kortteli korttelilta, olen itsekin levitellyt omaa karttaani sen kaduille. 

Tätä puistorinnettä pitkin nousemme aamuisin koirien kanssa; katsomme korkealta kaupungin yli, linnan tornien läpi aina sen toiselle laidalle saakka. 

Tuon kulmauksen takaa löytyvät kaupungin mehevimmät korvapuustit. 

Tuota rantaa pitkin kulkee nopein ja kaunein reitti joogatunnille. 

Ja tuon vaahteran takaa häämöttää se eräs keltainen talo; kotimme. 

Koiranpentuterapiaa

Olen ollut jo parin kuukauden ajan vapaa maanantai-perjantai klo 9-17 työrytmistä (mikä rehellisesti sanottuna ei koskaan oikein sopinut minulle, olen parhaimmillani aikaisin aamulla ja myöhään illalla, tunnit lounaan jälkeen voidaan työskentelyn kannalta unohtaa ihan suosiolla.) Vapaasta rytmistä huolimatta sunnuntai-illat tuntuvat edelleen hieman ahdistavilta  ja maanantait ovat aina maanantaita, tympeitä ja kankeita. Ihan kuin maanantaiangsti olisi jokin meihin sisäänrakennettu ominaisuus, josta mielen on hankala päästää irti? Oikeastihan se on vaan yksi päivä muiden joukossa ja aloitus yleensä ihan siedettävälle ja monia mukavia asioita sisältävälle viikolle.

Tämä maanantai alkoi harmaana ja synkeänä eikä työtehokkuuttani varsinaisesti edistänyt hoitoon tullut teinihirviö, jollaista ei sovi päästää silmistään hetkeksikään. (Tai jos päästät, se imuroi silmänräpäyksessä sohvatyynyjen välistä kolikot ja juoksee ne suussa ähäkuttimaisesti sinua karkuun tai muotoilee eteisessä uusiksi rakkaimpia nahkatennareitasi.) Jossain kohtaa aamupäivää luovutin, totesin seuraavaan deadlineen olevan vielä pari päivää ja päätin omistaa maanantain teinarin kanssa peuhaamiselle. Mielialakin nousi, kun ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä huonosta keskittymiskyvystä ja aikaansaamattomuudesta vaan sain keskittyä syömään riiviön kanssa nakkeja.

Ja väsähtäähän se pahinkin riekkupylly lopulta. Keitin teetä, istahdin läppärin kanssa sohvalle ja huokaisimme syvään meidän vanhuskoirien kanssa. Muistin myös, miksi meille EI tule koiranpentua.

Minulla on ratkaisuehdotus Suomen kasvaviin mielialalääketilastoihin. Resepteihin voitaisiin lääkkeiden sijaan/lisäksi kirjata nukkuvan koiranpennun säännöllistä tuijottelua ja tuoksuttelua. Pienilläkin kerta-annoksilla on vahvasti antidepressantinen vaikutus. Tämä hoitomuodon huonona puolena on toki se, että siihen jää helposti koukkuun.

Tyhmäliikuntatunnilla

Aluksi pieni tiedotusluontoinen asia: päivitin hieman blogin ulkönäköä ja samalla onnistuin sorvaamaan osoiteasetuksia. Sellainen perinteinen "hmmm mitäköhän tapahtuu jos painan tästä napista?" -tilanne. (No ei kovin hyvin.) Mikäli siis blogia ei löydy/se ei päivity lukulistalta tai linkit ei toimi, niin ilmoitathan siitä vaikka kommenttiboxiin. Tai siis. (Asian pitäisi olla nyt kunnossa?)

Väärin toimivan AaTeeKoon turhauttamana päätin antaa bittipölyn laskeutua hetken ja lähdin (ensimmäistä kertaa ikinä) Rasvanpoltto-tunnille. VIRHE. Pitäisihän sitä jo tähän ikään mennessä muistaa, että haara-perushyppelyä vaativammat koreografiat ei meikäläiseltä luonnistu. Sätkin kuin kala kuivalla maalla vääriä liikkeitä, väärässä tahdissa muiden kanssa.

Kävin tiistaina myös elämäni ensimmäisellä crossfit-tunnilla. Sanotaanko näin, että blogissa jos toisessakin nyt kovin trendikkään lajin lumo ei ihan auennut siinä viimeisten punnerrusten aikana suuhun pyrkiviä vatsanesteitä nieleskellessä. Vuosia ratsastusta harrastaneena olen kuitenkin tottunut itseni nöyryyttämiseen siinä määrin, että annan tunnille uuden mahdollisuden. Hehkuvan eteerisiä ja hyväntuulisen tarmokkaita treenipostauksia kannattaa kuitenkin jatkossakin etsiä jostain ihan muualta.

Rasvanpolton (hah) jälkeen ärsytyskäyrä oli jo niin korkealla, että asialle piti tehdä jotain.

Yksi lempivuodenajoistani on ajanjakso runebergintortun ja laskiaispullan välissä, kun voi hyvällä omallatunnolla syödä molempia.

Päivän polttava kysymys teille armon lukijat: 

Laskiaispulla - hillolla vai mantelimassalla? 

(Minulle kelpaa molemmat, kunhan täytettä on riittävästi.)

(Loppuviikon ohjelmassa on onneksi jooga-tunti. Siitä mä tykkään. Tehokasta ja sopivan hidastempoista, jotta aivot pysyvät liikkeen mukana.)

Jouluräyhän julistus

Ja tapahtui niinä päivinä, että äitihahmolta kävi käsky: tytär, lääkäriin on sinun nyt mentävä. 

Ja niin lähti Enne Corolla-ratsullaan kohti lääkäriasemaa. Ahtaassa parkkihallissa toisen auton kanssa kohtasivat ja parkkeerasivat, kumpikin omaan vierekkäiseen ruutuunsa. 

Ja kävi niin, että Ennen parkkikiekkoa esiin kaivaessa naapuriautoilija syntiinlankesi, 

ja sivupeili edellä päin betonipylvästä peruutti.

Nousi Enne ylös autosta, astui pois parkkiruudusta ja huomasi ruutuja erottavan viivan 

päälle toisen takarenkaan jättäneensä. 

Ja yhtäkkiä edessään seisoi Kaljupää, ja Kaljupään raivo ympäröi heidät. 

Ja Kaljupää huusi tälle: "Sinun vikasi on, että päin pylvästä peruutin ja autoni näin tälläsin! 

Vi*un puunhalaajahippi!" 

(Ja kaikki, jotka kuulivat Kaljupään sanat, olivat ihmeissään.) 

Lääkärikäynnin aikana Enne kätki hämmentyneenä sydämeensä kaiken, 

mitä oli tapahtunut,

 ja tutkisteli sitä.

Ja lopulta astui hän kolmannesta kerroksesta alas parkkihalliin, 

istui etupenkin pehmeään syleilyyn, 

kirjoitti kuitin taakse lempeän viestin "opettele mulkku ajamaan" 

ja jätti tervehdyksensä Kaljupään tuulilasiin. 

Sillä niin ovat puunhalaajahipit ulkonäköään vittumaisempia kun niitä tarpeeksi ärsytetään. 

Kun hän oli tehnyt kaiken, mitä Viidakon laki vaati, 

palasi hän kotiinsa kaupunkilähiöön

ja on sieltä käsin ikuisesti tuleva tuomitsemaan ne,

jotka sivupeilinsä rikkovat

ja kanssa-ihmisilleen syyttä suotta huutavat.

Olkaa kilttejä toisillenne niin maan päällä kuin parkkihallissa, älkääkä turhaan räyhätkö, tai muutoin toisianne sopimattomalla tavalla häiritkö, kauppajonossa, jouluruuhkaliikenteessä tai muuallakaan elämässä <3

Kuvat: Pinterest

Köyhiä ritareita ja tuhlailevia bloggareita

Kevyt liioittelu ja överiys on selkeästikin ollut viikonlopun teema. Kaksoisarvontavoitoista iloitsemisen lisäksi ehdin koluamaan ystäväni kanssa kirppareita menestyksekkäästi ja hieman hövelillä otteella. Mukaan lähti monenlaisia pyöreitä asioita... 

 ...kuten esimerkiksi metallisia tarjottimia kahdessa eri koossa...

Englantilaisia Jade-sarjan vihreäsävyisiä leipälautasia, jotka ovat niin kauniita, että meinasin pyörtyä ne nähdessäni...

...ja metallinhohtoinen seinäkello, joka kaiken lisäksi jopa toimii. Myös takana näkyvä punottu kori on viikonlopun saalislistalta. (joka siis on kaikkineen huomattavasti pidempi, kun mitä kuvat kertovat. Muutama herkullinen löytö ansaitsee ihan oman postauksensa.) 

 Kevytmielisen tuhlailun jälkeen sunnuntailounaaksi valmistetut Köyhät Ritarit eivät tuntuneet enää yhtään liioittelulta. Varsinkin kun ne nautittiin pizza-aamiaisen jälkeen. Sanoinko jo, vähän överiksi meni tälläkin saralla. Viikonlopun aikana syödyt kalorit ja kirppareilla tuhlatut eurot takuulla jotenkin kompensoivat toisensa. Todistakaa vaan vääräksi, en aio uskoa. 

Ennen Köyhät Tuhlaajaritarit

8 siivua pullaa (myös kuiva/vanhaksi menevä vaalea leipä käy)

1 kananmuna

2 dl maitoa

1 tl kanelia

1 tl ruususuolaa

vanilijasokeria/vanilijauutetta

nokare voita

2 dl vanilijakastiketta

Paljon omenahilloa

Sekoita maito, kananmuna ja mausteet. Viipaloi pulla/leipä n. 3 cm paksuisiksi siivuiksi. Uita pullaviipaleet molemmin puolin munamaitoseoksessa niin, että neste imeytyy kunnolla. Paista reilussa voissa kullanruskeiksi kummaltakin puolelta. Lataa päälle ylilyöntiä lähentelevä annos omenahilloa ja vaahdotettua vanilijakastiketta. Kieriskele itsetyytyväisyydessä ja lisää Miksi on kivaa olla aikuinen-listaan kohta "aikuisena voi syödä köyhiä ritareita lounaaksi jos huvittaa."

Ps. Ei suosinut arpaonni enää kolmatta kertaa, eilisessä lotossa vain yksi numero oikein. Ehkä se olisikin ollut jo vähän too much. 

Ps2. Pieni 2 kg iltapalapaisti on parhaillaan uunissa. 

Välähdyksiä viikonlopulta

Jäin perjantaina viikon minilomalle - enkä hetkeäkään liian aikaisin. Hengähdystauko tekee epäilemättä hyvää, ja ensi viikolle luvatut koleat kelit ja sateetkaan eivät saa mieltä tummumaan. Oikeastaan olenkin jo vähän kaivannut villapaitoihin kietoutumista ja luvan kanssa sohvalla leivinuunin lämmössä värjöttelyä. (Aurinkoisilla keleillä tulee huono omatunto sohvalla makoilusta ja jopa kirjan lukeminen on "liian vähän" tekemistä. Omituinen on ihmisen mieli.)

Töiden jälkeen kipaisin alkosta pullon kuohuvaa ja lähimetsästä sen jo lähes legendaarisen perjantaikimpun.

Hyvää kesälomaa, minulle!

Viikonloppu kului kaupungissa ja lauantai-iltana suuntasimme Helsingin yöelämään maagisen upean Jex Thothin keikalle. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa pukeutua, laittautua, föönata ja meikata enemmän kuin sen arkisen huulirasva-ripsiväriyhdistelmän verran. Pöndeviikonloppuina kun tulee harvemmin peiliin katsottua.

Maltilliseksi jääneen illanvieton jälkeen sai hyvillä mielin kattaa aamiaispöydän tarjottimelle, sulloutua sohvalle vilttien ja koirien sekaan ja venyttää aamua pitkälle iltapäivään The Killing -sarjaa tuijottaen, samalla kun mielessä välkkyi riemukas ajatus vielä edessä olevasta lomaviikosta.

(Unohdetaan se, että Torpalle lähtö siirtyi maanantaille, koska olin lauantaina jostain itsellekin tuntemattomasta syystä jättänyt autoon valot päälle. Tyhjällä akulla ei kauheasti ajella.)

Nyt vetäydyn takaisin sohvalle tuijottamaan The Killingin päätösjaksoa. Sunnuntai-ilta, eikä ahdista yhtään. Voisin tottua tähän!

Kaupunkikodin pihalla

Erehdyin pitkästä aikaa vilkaisemaan kaupunkikodin takapihalle. Ruohosipuli porskuttaa oikein hyvinvoinvana talven jäljiltä, muilta osin pieni kasvimaani kaipaakin sitten ryhtiliikettä ja kuokan hellää kosketusta. Pakko kai viimeinkin uskoa, ettei ne kuolleet lehdet sieltä itsekseen roskikseen kävele. Tänä vuonna en aio stressata kaupunkikasvimaan kohtalosta, vaan istuttelen siihen fiilispohjalla jotain helppoa ja kestävää, lähinnä salaatteja ja yrttejä, koska puutarhuroinnin painopiste on kuitenkin Torpan tilauksilla.

Tänään en kuitenkaan jaksanut tarttua toimeen, vaan tyydyin haahuilemaan pitkin pihaa ja tuijottelemaan ihastuneesti ympärilleni levittäytyvää, päivä päivältä kylläisempää vihreää sekä miettimään universaalilla tasolla merkittäviä kysymyksiä kuten onkohan Torpalla omenapuu puhjennut jo kukkaan, mitä hilloa sulattaisin illan köyhien ritareiden seuraksi ja miksei Makuunilla ole irtokarkkien kotiinkuljetuspalvelua? Viikonloppu on ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen täyteläinen pitäen sisällään niin ruokaa & valokuvausta ruokakuvauskurssilla, paljon naurua ja satunnaisia kohtaamisia ja riehakasta tanssimista ystävän keikalla sekä hyppimistä vesilätäköissä Kallion kaduilla, reippasti yli minkään säädyllisen nukkumaanmenoajan. Jos viikonloppu pitää viettää kaupungissa, niin se tulee tehdä juuri tällä kaavalla!

Arki.com

Tällä postauksella ei ole mitään tekemistä sisustamisen tai remppaamisen kanssa. Syystä, että millään asialla mun elämässä viimeisen 1,5 viikon aikana ei ole ollut mitään tekemistä sisustamisen tai remppaamisen kanssa. Itseasiassa mun elämällä on ollut viimeisen 1,5 viikon aikana hyvin vähän, jos ollenkaan, mitään tekemistä elämän kanssa. All work and no play makes Enne a dull girl.

Oikeasti, tykkään kyllä työstäni tosi paljon, mutta välillä on vaan ihan pirun raskasta handlata kymmeniä narunpäitä samaan aikaan ilman umpisolmuja, ja ajatella sen deadlainien ja vedosten rajaaman muodostelman keskellä vielä luovasti ja raikkaasti, tiedättekö, outside the box. Kun pää on täynnä lähinnä räntäsadettanakkikeittoakoirienkusetusta ja edellisten öiden liian vähän nukuttuja tunteja.

Olin viisas, ja vaihdoin muistivihkon A5-koosta A4:een. Vähemmän selaamista, enemmän työlistoja. Tänään näytin vihdoinkin vihreää valoa painolle klo 18:38, kotitoimistolta tosin, ja jo punkkulasi toisessa kädessä. Sen jälkeen poltin yhden tupakan ja tärisin.

MUTTA. Huomisesta alkaen onneksi viikon verran jotain ihan muuta.

Palmuja, valkoisia bleisereitä ja vaaleanpunaisia flamingoja... Joko arvaatte?

Kahden suora ja yksi tunnustus

Ensinnäkin: olen suorastaan pettynyt, miten vähällä selvisin perjantain baarihumputtelusta. Tosin, tulin Eerikin Pippurin (<3) kautta ajoissa kotiin ja olin jo kahden aikaan onnellisesti nukkumassa omassa sängyssä. Muistin jopa juoda ison lasin vettä ennen nukkumaanmenoa. Mutta silti; astetta tummempia silmänalusia lukuunottamatta, ei merkkiäkään krapulasta! Mihin tämä maailma on oikein mennyt?? (Ei sillä, että kaipaisin päiviä, jolloin krapulassa aluksi pelkää, että kuolee, ja tuntien kuluessa ja olon pahentuessa alkaa hiljalleen pelkäämään, ettei kuolekaan. Ja jolloin ainoa kommunikaation muoto johon kykenee, ovat säännölliset puhelut norjaan vessanpytyn välityksellä.) Mutta hyvä näin, tein eilen heti aamusta pitkän kävelylenkin metsissä pienemmän koiran kanssa ja ehdin vielä kirpparikierroksellekin.

Toiseksi: jos joku olisi vielä pari vuotta sitten väittänyt, että eräänä marraskuisena sunnuntaina armon vuonna 2013 olen onnellisena kasaamassa jouluasetelmia metsästä itse keräämistäni aineksista, olisin ehkä saattanut kuolla nauruun. Little did I know. Hyasintit ja noi toiset rehut (en nyt just muista mitä olivat) hankin heräteostoksena, kun keskiviikkona lähdin ratsastustunnille hyvin ajoissa ja matkan varrella oli Plantagen. Loput ainekset lähimetsästä ja ulkovarastosta. Vähän noi mun rakkauslapset on kutikutoisen näköisiä mutta so not.

Ja kolmanneksi: olen erittäin otettu Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogin Lauralta saamastani Unikkotunnustuksesta. Sen lisäksi, että Laura on ihana ja ansaitsee saman tunnustuksen itsekin, olen edelleen aika hämillisen yllättynyt jokaisesta uudesta lukijasta + koko ajan kasvavista lukijamääristä ja kiitollinen jokaikisestä kommentista, jonka tänne olette jättäneet. Kiitos! <3 On kiva, ettei tarvitse täällä virtuaalitodellisuudessa ihan yksinään huuella!

Laitan tunnustuksen siis eteenpäin seuraaville blogeille, joista jokaisen postauksia odotan aina innolla. 

You make my day!

Vanha matkalaukku

Vihervaara

Kummitustalon kuvakirja

Kirjeitä kartanonrouvalta

Punainen pihlaja

Cosy home

Hei, diary (Voisit kyllä kirjoitella vähän useemmin, senkin <3!)

Jovelan talopäiväkirja

Caelia`s cup of tea

Tää on vielä kesken

Hippa-Perjantai!

Tämän perjantain villi kortti on lähteä pitkästä aikaa Helsingin yöelämään ja Looseen keikalle kuuntelemaan psykedeelisen raskaita soundeja. Viikonloput ovat kuluneet niin tiiviisti Torpalla, että tätä voisi sanoa jo lähes poikkeukselliseksi perjantaiksi!

(Melkoinen kontrasti AeT. (Ajanlaskuun ennen Torppaa) jolloin tuli viipotettua keikoilla ja baareissa harva se viikonloppu. Ei sillä, että kaipaisin sitä aikaa juuri ollenkaan. Jotkut tekee lapsia, toiset ostaa vanhan hirsitönön pöndeltä.)

Välillä tekee ihan hyvää vetää lantsareitten ja verkkareitten sijasta hippamekko päälle, sipaista punaa huuliin ja käydä muistuttamassa itseään mistä kaikesta en todellakaan ole jäänyt paitsi Torpalla aikaa viettäessä ;)

Ja toki ystäviäkin on kiva nähdä, vaikkakin osa heistä onkin ahkerasti Torpalla syksyn mittaan vieraillut.

Aikaisin aloitettu etätyöpäivä mahdollistaa jo viikkoja välttelemäni hiusten hennauksen ennen ulos lähtöä. Oli jo aikakin! sanoisi peilikuva jos osaisi puhua. Ulkona on onneksi niin pimeä, että voin pissattaa koirat ihan hyvin muovihattu päässä.

Kylmä olut ja lähtöbiisi soimaan. Rakastan tätä naista ja tätä biisiä! Ja varmasti naapuritkin tietävät sen, koska tätä kappaletta ei vaan ole laillista soittaa muuta kuin volumet kaakossa.

Anna Calvi - Desire

Onnellista perjantaita kaikille! Monilla tuntuu olevan tänään pikkujouluperjantai, joten juhlikaahan kohtuudella ja ajoissa sitten kotiin. Huom, omaan kotiin! :)

Kyllä mä olen sitten lahjakas ottamaan kuvia itsestäni...

...ja kerta kiellon päälle; vielä toinenkin lähtöbiisi. Volumet eivät laske kyllä tämänkään kohdalla, päinvastoin! Love it!

Deap Vally - End of the world

Viikonloppu kaupungissa

 Jos on kerta pakko viettää viikonloppu kaupungissa, niin kai sen voi tehdä hyvinkin. Esim. näin:

Kirppareilla kierrellen.

 Jamie Oliverin maailman parhaat lihapullat. (Ja krapulaisten lähimmäisten ruokkiminen niillä, samalla kun on kiitollinen siitä, että itse tajusi olla edellisenä iltana lähtemättä baariin, vaikka alku-ilta kiva olikin.)

Petsaushommia ja uusi tuleva tv-taso. Kivaa kun on mies, joka naputtelee iltapuhteikseen mitä tahansa huonekaluja ja projekteja vaan keksin pyytää.

Allekirjoittanut ja new hair-do. Ja yhdet valokuvaussessiot lähestyvän 5-vuotishääpäivän kunniaksi. Haasteellinen homma kuvaajalle, me kun ei miehen kanssa oikein osata olla samassa kuvassa ilman naaman vääntelyä, irvistelyä, aasinkorvia tai jotain muuta tyhmäilyä. Veikkaan, että ala-asteikäisten luokkakuvan ottaminenkin on helpompaa kun saada meistä yksi järkevä valokuva.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Rättei.

Eksyin Kiertin sivuille enkä voinut vastustaa kiusausta. Bambuiset, pestävät tiskirätit ovat juuri sitä, mitä olen keinokuituisia ällölimatiskirättejä inhoten käyttäessäni kaivanut.

"Kierti on tarjonnut kestäviä vaihtoehtoja kodin arkeen jo vuodesta 2008. Perusajatuksena on, että tuotteet ovat pestäviä ja uudelleen käytettäviä kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Tuotteen pitkä käyttöikä on aina kestävän kehityksen kannalta järkevää. Käytämme etupäässä ekologisia materiaaleja, kuten bambua, hamppua, luomupuuvillaa, ja pellavaa."

Puna-valkoiset Salmiakit lähtevät torpalle, musta-valkoiset "Sipulikupolit" jäävät kaupunkikotiin. Ihanaa, kun saa sisustaa kahta eri kotia ja kahta eri tyyliä: kaupungissa musta-valkoista, harmaata, modernimpaa ja violettia itämaisin sävyin, Torpalla överiretroa kaikissa maailman kauniissa sävyissä ja tyyleissä. (Niissäkin, joiden olemassaoloa en ole aiemmin uskaltanut edes myöntää.)

Jännä, että varastoista löytyy yhtäkkiä paljon Torpalle sopivaa tavaraa, sellaista, mitä olen ostanut sillä ajatuksella, että kaupunkikotiin ne eivät tule koskaan istumaan, mutta että joskus on vielä joku paikka, johon ne ovat tarkoitettu. Tiedostamattomasti olen sisustanut Torppaa, tai sen kaltaista paikkaa, jo paljon ennen kuin se konkreettisesti tuli elämäämme.

Puoli kaupunkia (ainakin facebook-streamista pääteltynä) katsoo fudista, minä istun takapihalla kynttilänvalossa ja olen jo henkisesti pöndellä. Viisi päivää vielä.

Perjantain parhaat

Viikonloppu kaupunkikodissa, ensi kertaa kuukauteen.  Ja kieltämättä stressaavan kiireviikon jälkeen ajatus tuntuu ihan houkuttelevalta. Siellähän se Torppa odottaa. Siippa karkasi miesmenoihin, ja saan möllöttää yksin (tai siis karvaisten tovereitteni kanssa) kotona koko illan. Parasta.

Kierros monesti hyväksi todetulla lähikirpulla on yksi parhaita keinoja nollata pää hulluustyöviikon jälkeen. Sormet syyhyävät jo ovenkahvaan tarttuessa, ja työasiat jäävät taatusti taka-alalle kun silmiin osuu jokin uusi mahtava löytö. Mitähän hintalappu sanoo? Harvoin olen kyseiseltä kirpparilta lähtenyt tyhjin käsin, eikä niin käynyt tänäänkään.

Löydöt yhteensä 7 €. Lompakko kiittää.

 Kynttilänjalat ruosteenväristä metallia. 2 €. Nämä ovat aika metkat! En vaan osaa vielä päättää, menevätkö Torpalle vai jäävätkö kaupunkikotiin.

Ruskea peltipurkki retroilla lintukuvioilla. 0,5 €. Ehdottomasti Torppakamaa.

Puinen purkki/maljakko, 1,5 €. Puinen tarjotin, 5 €. Hauskaa sinänsä, että vietin edellisen illan huuto.netissä etsien oikeanlaista puutarjotinta. Ja kuinka ollakkaan, löytyi se seuraavana päivänä kirpputorilta. Tietenkin.

Yksin vietettyihin tyttö-iltoihin kai kuuluisi jokin kauniisti laitettu, kevyt salaatti ja kenties lasi valkoviiniä.

Hain Subista kokonaisen Italian BWT:n ja korkkasin sen seuraksi puolikkaan Karhun. Röyh.

Sitten sauna päälle, koirat ulos ja kynttilät palamaan. Onneksi muistin käväistä lempikaupassani Tiimarissa täydentämässä kynttilävarastoja. 

Nick Cave murisee kaijuttimista jotta rakastanko? No rakastan, rakastan! 

Nyt eucalyptusta löylykauhaan ja toinen Karhu kaveriksi saunaan. 

Olen sen todellakin ansainnut. 

Ja huomenna olisi se Siivouspäivä. 

Perjantaita, ihmiset!