sunnuntai 27. syyskuuta 2015

TYÖHUONE (where the magic happens)

Kaupunkikotimme ei ole vilahtanut blogissa aikoihin. Syykin on ilmeinen - kesäkuukausien ajan kävimme kaupungissa lähinnä kääntymässä ja pesemässä pyykkiä. Oikein hävettää, millaiseen rappioon olemme toisen kotimme päästäneet. Takapiha on suorastaan surullista katsottavaa.

 


Syksyn saapuessa ja opintojen jatkuessa vietämme taas enemmän aikaa kaupungissa. Teen töitä kotoa käsin, joten päätin, että nyt on hyvä hetki panostaa työnurkkaukseni viihtyvyyteen. Jaan työhuoneen mieheni kanssa ja yritän joka päivä ummistaa silmäni huoneen toisella puolella vallitsevalta musiikkivehkeiden ja piuhojen kaaokselta.

(Seuraavassa kodissa minulla on OMA työhuone, siitä ei jousteta.)


 Kirjat, kuvaustarvikkeet, muistivihkot...työpisteeni on hallittu kaaos erikorkuisia paperikasoja, joista – kumma kyllä – yleensä löydän haluamani. 

 


Rottinkituoli ei ole ehkä se ergonomisin, mutta se näyttää hyvältä. Tarpeen vaatiessa otan työpöydän alta satulatuolin käyttöön.  


Sälekaihtimilla varustetut ikkunat ovat hieman kolhot, mutta sopivien verhojen löytäminen on haasteellista valmiiksi jo hämärään huoneeseen. Uff:n myymälästä löytyi toiseen ikkunaan hippirimpsuverhoke tunnelmaa pehmentämään.






Tämän pöydän ääressä on viime aikoina kirjoitettu kunnallispoliittisen päätöksenteon case-esitelmää (yllättävän mielenkiintoista, väittäisin), käsitelty valokuvia, syöty aamiaista, etsitty taustatietoa artikkelikirjoitusta varten, surffattu liian monta tuntia koiranpentuvdeoita katsoen internetin aallonharjoilla ja kirjoitettu blogitekstiä jos toistakin. Tilaa ei ole liikaa, mutta riittävästi. Levittäytymistä vaativat hommat teen keittiön pöydän ääressä. Pieni tila ohjaa ajattelemaan isosti ja toisalta isomassa työhuoneessa voisi helposti tuntua, että ajatukset viuhahtavat ohitse ennenkuin ehdin tarttua niihin.

maanantai 21. syyskuuta 2015

VIIKONLOPPU HYVÄSSÄ SEURASSA

Sain Torpalle mieluisia vieraita, kun Caelia´s cup of tea -blogin Petra saapui viettämään viikonloppua kanssani. (Täytyy sanoa, että bloggaamisen parhaita puolia on ehdottomasti kaikki blogin kautta tai sen myötävaikutuksella tapaamani uudet tuttavuudet. Olette parhaita!)

Söimme hyvin ja paljon, lipitimme viiniä, saunoimme pikkutunneille saakka ja maailmankin pitäisi olla taas asteen verran parempi paikka. Lauantaina kävimme valokuvaamassa lähistön autioitunutta taloa ja napsimme sen pihasta pussillisen luumuja mukaan. Myöhemmin pyöräytin niistä Hylätyn Talon Luumuhillon, joka maistui manchego-juuston kanssa ihan taivaallisen hyvältä.




 Teimme koiran kanssa metsälenkkejä hirvikärpäsiä vastaan taistellen (niitä on ihan HIRVEÄsti). 



Nautiskelimme ruskan värittämistä maalaismaisemista ja sunnuntaina kotimatkalla ihmettelimme molemmat yhteen ääneen, miten ruskan sävyt ovat lisääntyneet ja syventyneet tulomatkaan verrattuna, kahdessa päivässä.

Joka syksy mietin, että tänä vuonna sitten kyllä varmasti taltioin ruskaa kameran muistikortille niin paljon kuin ehdin ja humps, yhtäkkiä havahdun siihen, kun viimeiset lehdet leijailevat maahan ja routa jo hunnuttaa maan pintaa aamuisin.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

IHAN KATOLLA(AN)

Osa teistä ehkä muistaakin, että meillä aloitettiin mittava kattoremppa viime syksynä. Torppamme katto on suloinen hannujakerttu-tiilikatto, sillä eroavaisuudella, että lähes alkuperäiskunnossaan olevassa tiilikatossa ei ole juurikaan mitään suloista kun miettii vedeneristävyyttä ja vuotokohtia.


Noh, asiat harvoin menevät niin kuin on suunniteltu, ja vielä vähemmän ne tekevät niin kattoremontin yhteydessä. Kävi ilmi, että katto on paikoitellen notkollaan useita senttejä. Niitä sitten korjaamaan. Tuli sateet, tuli remppamestarin (lähisukulainen) käsivamma, tuli talvi. Ajateltiin, että ehkä se vielä yhden talven, kun jo kerta 85 edellistä.

Tuli kevät, tuli uusi optimismi ja uudet suunnitelmat. Jos vaikka syksyksi.

(Mainitsinko jo, että asiat harvoin menevät niin kuin on suunniteltu?)

Ajattelimme kattomestarimme olevan ns. poissa pelistä ja pyysimme erään paikallisen tekijän mukaan projektiin. Hetken näytti jo hyvältä, kunnes hän ilmoitti (siinä vaiheessa, kun mitään ei ollut kuulunut_moneen_viikkoon_ja soittelimme perään) ettei ehdikään työmaalle enää tänä syksynä. Oli unohtanut ilmoittaa.

Niiiice.

Pyysimme myös tarjouksen eräältä paikalliselta rakennusfirmalta, mutta se ylitti budjettimme niin korkealentoisesti, ettei eteneminen heidän kanssaan tullut kysymykseenkään.

(Kaikki vähäänkään rakennushommista mitään tietävät tuttavamme ovat tukehtuneet nauruunsa hinnan kuullessaan, joten tämä ylihinnoittelu ei ole pelkästään oma tulkinta asiasta.)


Mutta nyt: siellä se käsi- ja selkävammainen lähisukulainen paiskoo oikomishommia menemään. Kunhan rimoitus on saatu oiottua ja aluskatteet kohdalleen, saamme ehkä peltityöt teetettyä eräällä toisella paikallisella toimijalla. (Siis ehkä ennen kuin sataa koko ajan vettä ja ihan saatanasti.)



Ystäväni, elämme jännittäviä aikoja.  

 Täältä määä tuun ja tonne pitäis päästä.

Samaan aikaan toisaalla: en saanut kyselyistäni huolimatta olla hyödyllinen kattorempan edistymisessä, joten purin turhautuneisuuteni torpan takaseinään. Ystäväni repi sieltä viidakoksi kasvaneet rikkaruohot ja käänsi maan ympäri jo aiemmin kesällä (<3) joten tehtäväkseni jäi tasoittaa maa, laittaa alusharsot paikoilleen ja kärrätä päälle soraa. Ja hitto, kyllähän sitä saikin kärrätä.



Hetkittäin teki mieli lyödä hanskat ns. tiskiin. (Ja myydä koko paska polttopuuksi jollekin hyväuskoiselle.)



Vaan valmista tuli, jumalaare. Nyt ei kuulkaa rikkaruohot enää mädätä meidän torpan takaseinää.

(Vaikka katto vuotaiskin, yyteet veisivät perheen toiselta aikuiselta työt ja maailma heittäis ihan perspyllyä, mitä se näyttää parhaillaan vahvasti tekevän.)


perjantai 11. syyskuuta 2015

LISÄÄ TILAA KOKKAUKSILLE

Paikallinen Romu-Reiska kävi hakemassa keittiön nurkassa astiankuivaustelineen virkaa toimittaneen astianpesukoneen pois. (Se oli rikki jo torppaa ostaessamme, ja romukuormaan päätyi tiluksiltamme "yllättäen" kaikkea muutakin.) Hyvä niin, koneen korjaus ei olisi mielestäni ollutkaan vaivan arvoista - astianpesukone ei vaan kuulu kahden henkilön asuttamaan vanhaan taloon.

Kauaa ei tarvinnut pohtia, millä tyhjän kolon täyttäisi. Idea oli jo valmiina ja maailmankaikkeuden nettikauppa hoiti taas hommansa. Täyspuinen apupöytä löytyi Tori.fistä. Pyörillä liikkuvan aputason voi vetää esiin silloin, kun kokkaukset vaativat lisää laskutasoa. Jännä, kuinka paljon yhden palasen muutos vaikuttaa koko keittiön ilmeeseen. Ja miten se sopii paikoilleen kuin mittatilaustyönä!






Kesävieraiden kestitykset on hoidettu ronskisti paperilautasilta. Kuka jaksaisikaan taistella tiskivuoroista silloin, kun viini on kylmää ja yöt vielä lämpimiä?



Siivosin ja tiivistin astiakaappien sisältöä niin, että pystyimme vaihtamaan tiskialtaan päällä olevan kaapin kaksi hyllylautaa kuivausritilöihin -ja kas, astiankuivausongelma ratkaistu.

 

Keittiötaso - Dogapproved.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

KUISTILLA

Viikonloppuna siivosin kuistilta kesän pois.
Lakaisin kuolleet kärpäset ikkunalaudoilta, vaihdoin pöytäliinat syksyn sävyihin, nostelin pöytätasolle unohtuneet ötökkäsumutteet ja aurinkorasvat kaappiin, niitä ei varmaan enää tarvita.

Kylmäkuisti on välitila monessakin mielessä. Sisä- ja ulkotilan, lämpimän ja viileän. Syksyisin ja talvisin se toimii hyvin varajääkaappina, jopa pakastimena. Pahimmilla pakkasilla pitää nostaa kengätkin pikkueteisen puolelle, muuten on aika jäätävää kyytiä luvassa ulos lähtiessä.


Joskus haaveilen kuistin laajennuksesta. Pyöreästä pöydästä, jonka ääressä istua ja katsella, kuinka sateenropina käy ikkunoihin. Ehkä joskus sitten.


Viime syksynä aloin purkaa jo valmiiksi repsottavia huopalevyjä kauniin hirsiseinän päältä. Kesken jäi sekin. Hyvin aloitettu ei ole lähelläkään valmista, vai miten se nyt meni? Tämän homman voisin saatella valmiiksi vielä syksyn aikana.


Iso messinkitarjotin löytyi kesällä Fida-myymälästä, 
batiikkivärjätty peurakangas kirpparilöytö menneisyydestä. 

 

Ikkunoille on päätynyt roikkumaan epämääräinen röykkiö lyhtyjä ja kaikenlaista muutakin.


Heppatytön täydellinen pitsiverho!





maanantai 7. syyskuuta 2015

SYYS

Pari viikkoa sitten se oli vasta aavistus iltojen kirpeydessä. Nyt, sateen hakatessa ikkunaan, tuntuu kuin kesästä olisi jo pieni ikuisuus.


Syksy on lohdullisella tapaa arkinen ja käytännöllinen, se ikään kuin järjestelee takaisin paikoilleen kaiken, minkä kesä levitteli ja viskoi ympäriinsä. Elokuun herättelemät energiat saavuttavat syyskuun myötä lakipisteensä - joka syksy tuntuu, kuin syntyisin uudelleen. Haukon henkeäni uusien ideoiden ja ajatusten pyörteessä, ne ovat samaan aikaan loistokkaita, pelokkaita, pakokauhuisen ihania, täysin vailla järkeä ja juuri siksi toteuttamiskelpoisia. Rakastan sitä tunnetta, kun saan tasaisesti tihenevään tahtiin raapustaa merkintöjä kalenterin -kyllä, tulisin hulluksi ilman paperikalenteria- vielä tyhjänä ammottaville sivuille. Kolmen viikon päähän kirjattu tapaaminen, olkoonkin hammaslääkäri, luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa siihen, että kaikki menee loppujen lopuksi ihan hyvin.


Ja sitä uskoa tarvitaan tänä syksynä ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Samaan aikaan ympäröivän maailman pahoinvointi tuntuu raskaana painona harteilla ja saa lähes jokaisen blogipostausidean ja kattoremonttihuolen tuntumaan epärelevantilta. Uutistulvan vyöryessä päälle on hetkiä, jolloin haluaisin vain kääriytyä iltojen pimeyteen kuin lämpimään vilttiin ja sulkea - niin verhojeni, blogini kuin ajatustenikin - ulkopuolelle yyteet, pakolaisvirrat, ääriliikkeet ja someraivot. Lienee turha mainita, että aika ristiriitaisten energiavirtojen pyörteessä uiskennellaan.



Sunnuntain lähes helteinen auringonpaiste tuntui ärsyttävältä huijaukselta - mieleni on jo virittäytynyt villasukkien, syyssateiden ja punaviinin taajuudelle. Siivosin kesän pois kuistilta ja kasvihuoneesta ja kuin vihjeestä, flunssa ilmoitteli illalla saapumisestaan. (Punaviiniä ei siihen hätään löytynyt, tilkka elojuhlista jäänyttä valkoviiniä kylläkin. Syksyllä vietetään myös viinipäiväntasausta, jolloin valkoinen vaihtuu virallisesti punaiseen.) Kesämekot ja kepeät hippikauhtanat kulkivat pyykkikassissa takaisin kaupunkiin, vielä aavistuksen savulta tuoksuen. Viikkasin ne pestyinä kaappiin odottamaan seuraavaa - jospa ensi kesänä niille löytyisi enemmän käyttöä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

METSÄPELLON PUOTI - ENEMMÄN KUIN PUOTI

Se näyttää nopeasti vilkaistuna automyymälältä. Jonka pihaan on autorivien ja yhden jumalaisen kauniin Impalan lisäksi parkeerattu rautasängyn runko kynttilälyhdyillä ja kylteillä varustettuna. Silmä hakeutuu vohvelikahvila-mainoksen kautta kirpputori-kylttiin ja lukkiutuu lopulta sisustuskauppa-sanaan. Pakkohan se on mennä katsomaan, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?


Lahti-Tampere-tien varrella, Tuuloksen kohdalla, sijaitsee Metsäpellon Puoti, joka on kaikkea yllä mainittua. Olen poikennut Metsäpellon Puotiin Torpan oston jälkeen säännöllisesti tsekkaamaan uusimmat kirpparipöydät tai haukkaamaan vohvelin pahimpaa kauppareissunälkäkiukkua taltuttamaan. (Nälkä, mikä ihana tekosyy! Niin kiukuttelulle kuin syömisellekin.)



Heinäseipäistä koottu väliseinä - tyylikäs!


Metsäpellon Puoti toimi aiemmin omistajansa Jelenan kotipihassa Lammilla. Jelena pyöritti puodin toimintaa osa-aikaisesti oman päivätyönsä ohessa, lähinnä kesäisin ja joulun alla. Kun aviopuolison pihapiirissä toimivalle automaalaamolle löytyi uudet toimitilat Tuuloksesta, päättivät he yhdistää kaikki palvelut saman katon alle. Samalla syntyi ajatus kirpputorista ja kahvilasta. Jelena vietti aluksi vuoden virkavapaalla ja siirtyi lopulta kokonaan yrittäjäksi. 

Ajat ovat taloudellisesti haastavia kaikille, ja erityisesti pienten paikkakuntien yrittäjät eivät varmasti pääse helpolla. Omien kulutusvalintojeni kautta haluan tukea paikallisia palveluita ja jos kohtaan mielenkiintoisen konseptin ja hyväksi havaitsemaani palvelua, jaan mielelläni kokemuksia ja positiivista palautetta eteenpäin blogini tai sosiaalisen median kanavien kautta. Arvostan suuresti ihmisiä, joilla on näinä aikoina pokkaa lähteä seuraamaan tähteään ja kulkemaan oman unelmansa perässä. (Siihen olen itsekin tämän vuoden aikana pyrkinyt, vaihtelevalla menestyksellä.)

 

Sisustuspuodin valikoima on rappioromanttisesti maalaishenkeen kallellaan, ja vaikka se osittain onkin hieman liian "runsas" omaan nirsoon makuuni, ihastelen silti aina myymälän huolella ja hyvällä silmällä tehtyä somistusta ja esillepanoa. Jelenalla on selvästi oma tyyli, josta pidetään kiinni myös tavaratilauksia tehdessä.

Jelena kertoo seuraavansa paljon sisustuslehtiä ja -blogeja, joista bongaa uusia, silmää miellyttäviä juttuja sekä omaan kotiinsa että sisustuskaupan valikoimiin. Hän tykkää kovasti myös vanhasta tavarasta, ja myymälän yhteydessä toimivalta kirpparilta saattaakin hyvällä tuurilla löytyä talonpoikaishuonekaluja ja muita aarteita. Mahdollisuuksien mukaan myymälään otetaan myös paikallisten käsityöläisten tuotteita myyntiin.


 



Ja voi ne vohvelit. Suosittelen!