torstai 28. elokuuta 2014

Cathrineholm - emalia parhaimmillaan

Finelin arvoonsa nousseet emaliastiat lienevät kaikille tuttuja, mutta kuinka moni teistä on törmännyt saman aikakauden norjalaisiin Cathrineholm -emaliastioihin? Löysin nämä jollain satunnaisella googlettelureissulla ja rakastuin Grete Prytz Kittelsenin suunnittelemiin astioihin välittömästi, erityisesti Arne Clausenin suunnittelemalla Lotus-kuviolla varustettuihin.  


Suomessa en muista Cathrineholmeja missään nähneeni myynnissä, mutta ainakin ebayssa näitä on tarjolla, tosin aika pitkän pennin saa pulittaa saadakseen haluamansa. 

Minulle kelpaisi pari kulhoa keltaisena...


...oranssina...




...vihreänä...




...ja aivan erityisesti ne kelpaisivat mustana!



Hot or Not?

(Kaikki kuvat Pinterest)

tiistai 26. elokuuta 2014

Keijukaisvaloja

Löysin lempikaupastani, paikallisesta Maaseutu & Raudasta, aurinkokennoilla toimivat pihavalot. Niille löytyi paikka syreenipensaan alle istuttamieni kuunliljojen seasta. Kuunliljat ovat ehkä kauneimpia (ja ainoita) perennoja, mitä tiedän.




Parin viikon ajan ehdin jo sadatella miehelle notta ei toimi, sekundaa on ja paskan möivät.

Sitten tajusin poistaa kennojen suojakalvot. 



Illan hämärtyessä pihanurkkaus muuttuu kuin keijujen tanssiaisareenaksi. 
Hassua, miten muutamalla valolla voi saada jotain hengästyttävän kaunista aikaan. 
Voin melkein kuvitella löytäväni aamulla kuunliljan lehdeltä tanssikengän, pienen ja lasisen.





 Toivottavasti aurinkoa riittää näiden ihastelemiseen vielä moneksi viikonlopuksi eteenpäin. 

maanantai 25. elokuuta 2014

Elojuhlia & latotansseja & haikeutta

Torpalla vietettiin viikonloppuna elojuhlia. Ja kuten yleensä käy aina silloin, kun tajuaa jo alku-illasta viettävänsä niitä ikimuistoisempia hetkiä vähään aikaan, kamera ei käynyt mielessä kertaakaan illan aikana. Lauantai-iltana lähdettiin käymään kyläyhdistyksen järjestämissä latotansseissa. Pukukoodi oli selkeä; pojille puvut, tytöille kukkamekot. En tiedä oliko se se ladon nurkan taakse jemmattu neuvoa antava vai päivällä kirpparilta löydettyjen teryleenipukujen ja lakerikenkien tuoma itsevarmuus, mutta seurueemme raskaaseen musiikkiin kallellaan olevan miesväenkin askel nousi ja lanteet keinuivat valssin tahtiin kuin eivät olisi koskaan muuta tehneetkään. Latotanssit kruunasi letkajenkka ja jatkot Torpan pihamaalla (teemana mahdollisimman huono musiikki ja tanssiminen paljain jaloin kirpeän kosteassa nurmikossa) taisivat jatkua aina aamun sarastukseen saakka. Ihana, täydellinen ilta!


Parhaimpienkin bileiden ja viikonloppujen jälkeen koittaa silti aina se seuraava päivä, sunnuntai, lähdön hetki. Aamusta mieli oli vielä kepeä ja brunssi pihamaalla jatkui kunnes raju sadekuuro pakotti sisätiloihin. Iltapäivästä iskee alakuloinen haikeus; vieraat pakkaavat tavaroitaan ja vaikka edessä on vielä yksi yö (niin monena sunnuntaina olemme pyörtäneet päätöksen kotiinlähdöstä ja jääneet maanantai-aamuun, että se on jo sanomaton sääntö), arki häämöttää taas vääjäämättä edessä. Ja hitusen raskassuotuisemmalta sen saa tuntumaan vasta kahden viikon päässä odottava seuraava viikonloppu maalla.


Tuulenpuuska tiputti puutarhatuolille nipun kellastuneita lehtiä ja iltapissalla koirien kanssa syksyinen usva tuntui kiemurtelevan villatakin hihansuista sisään niin kalseasti, että paksumpi maiharitakki ei olisi ollut yhtään liioittelua. Taisimme juuri viettää kesän viimeistä viikonloppua.




torstai 21. elokuuta 2014

Pa(i)t(s)ion paikka

Kuka hullu lähtee rakentamaan pihalleen patiota kesän kultahetkien jo livuttua viikkoja sitten ohitse? No me tietty. Siel on sit kiva istua ja fiilistellä räntäsateessa.

Jälleen kerran allekirjoitan sen jonkun viisaan ajatuksen, että vanhassa talossa (ja sen pihapiirissä) pitää asua vähintään vuosi ennenkuin lähtee tekemään mitään radikaaleja uudistuksia.

Se jos joku on niin elämän tosi ettei mikään.

Viime vuonna piha muistutti lähinnä viidakkoa, jonne oli vaikea sovittaa minkäänlaista logiikkaa, oleskelualueista puhumattakaan. Nyt kun on yhden vuodenkierron tuijotellut ja fiilistellyt paikkoja, kulmia ja neliöitä, tietää jo, missä kohtaa tiluksia aamukahvi maistuu maukkaimmalta ja minne ilta-aurinko helottaa koko arsenaalillaan. Piha-alue sai selkeämmät mittasuhteet aitaamisen jälkeen ja viidakon alta paljastui sammalpohjaista joutomaata, jossa ei viihdy kuin rikkaruohot ja nokkoset. Nurmikon kasvattaminen vaatisi koko alueen kääntämisen ylösalaisin (ja sit jotain istutushommia, joiden kohdalla käytän Punaisen Pihlajan toukokuussa lanseeraamaa termiä SIY (Screw It Yourself) joten päädyimme helpompaan: pihalle, omenapuun oksien alle, nousee patio.

Kyllä, just tohon se tulee. Huomatkaa myös nerokas cocktailpöytä, joka rakennettiin kaadetun kuusen kantoon, jonka keskelle porattiin aurinkovarjon mentävä reikä. 

Viime viikonloppuna aloitettiin maan tasoitushommat, ja mitä syvemmälle lapio kaivautui, sitä enemmän eristevillaa ja puolimätää kuitulevyä nousi päivänvaloon. Oikeasti, mitä hittoa?? Mikä jäätävä ajatus onkaan ollut aikoinaan kaivaa ne maahan? Poissa silmistä, poissa mielestä? En enää ylläty, vaikka sieltä seuraavaksi nousisi luita ja pääkalloja...(Ja mielellään, jos saa toivoa, tukkukaupalla jotain verirahoja, kiitos. Tässä konkurssissa kolikotkin käy.)

Tulevan pation paikalla on ollut juhannuspippaloista lähtien hätäpaviljonki (Biltemasta, 40 €) koska todettiin, että kymmenen henkilöä mahtuu melko heikosti vesisateella kolmen neliön kasvihuoneeseen istumaan. (Toukokuussa vietettiin ensimmäiset pihajuhlat pienemmällä porukalla, kaatosateen pakoittamana viihtyisästi kasvihuoneessa. Tulipahan sillekin jotain hyötykäyttöä.)


Paviljongissa majailee pihakirpparilta kesällä raahaamani rottinkiset kalusteet. Ja yleensä myös pari nelijalkaista, joille auki kaivettu savimaa on ollut mieluisan viileä lepuutuspaikka helteillä. (Josta ne sitten multaisina ja pölyisinä siirtyvät yleensä suoraan meidän alkovin lakanoihin jatkamaan uniaan.)


Jos mä oikein viritän mielikuvitukseni äärimmilleen, niin näen jo miten hieno siitä tulee!

(Ja älkää edes kysykö, miten se kattoremppa etenee. Katsokaa ulos ikkunasta, ei etene. Paitsio. Kiitos vaan Murphy ja Esteri ja sen ahteri.)

tiistai 19. elokuuta 2014

Kuistilla & välitiloissa.

Sunnuntaina kesä viipyili kuistilla, teki lähtöään. Auringon laskeutuessa metsän reunan alle se otti olkihatun pois päästään, kääntyi vielä oven suulla ja nyökkäsi pienesti. "Tavataan taas", se kuiskasi. Katosi kulman taakse illan viileään hämärään.









Maanantaina saapui syksy.

Elokuu on outoa vuodenajan vaihtumisen rajamaastoa. Arki ja ajatukset jo kovasti syksyn mallisia, mielen sopukoissa puhaltelee silti vielä leuto kesätuuli.



Hieman haikeana pakkasin kesämekot ja shortsit pyykkikassiin, varvassandaalit kaapin hyllylle.
Olkihatun jätin kuitenkin kuistin naulakkoon roikkumaan. Odottakoon siellä seuraavaa.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kattoremppa part. 1

Viikonlopppuna se alkoi; kauan suunniteltu, odotettu ja vähän pelättykin kattoremontti. Torpan jokseenkin alkuperäinen tiilikatto on, kuten kuntotarkastaja viime kesänä asian kauniisti ilmaisi, vahvasti teknisen käyttöikänsä loppusuoralla. Kattoremonttiin tiedettiin siis varautua ostohetkestä lähtien.



Käytännön syistä valitsimme materiaaliksi lompakkoystävällisemmän peltikaton. Tiilikatto on toki kaunis, ja hieman haikein mielin katselenkin nyt viimeisiä kertoja suloisesti sammaloitunutta kattoamme - muistaen, että juuri se sammal on syynä mm. keittiön ja kuistin nurkkauksen vuotokohtiin. (Runsaamman sadejakson aikana meillä tulee keittiöstä vedet katosta läpi ja nurkkaa onkin paikkailtu mitä mielikuvituksellisemmilla DIY-ratkaisuilla...) Emme halunneet muuttaa liikaa talon ilmettä, joten valintamme oli "peltinen tiilikatto", eli tiilijäljitelmäkuvioitu pelti.


Ennen varsinaisen katon asentamista joudumme uusimaan ainakin osan aluskatteista. Kattorempan työnjohtajana toimiva isäpuoleni kiipesi tekemään tilannearvion reunalautojen alta, ja pienen tarkastelun jälkeen kävi ilmi, että talon etupuolen aluskatteet ovat ok-kunnossa, mutta talon takana, metsän reunan varjossa, epäilyttävän pehmeitä ja osittain ihan lahonneita. Viime marraskuussa vaarallisen läheltä taloa kaadettu koivu on omalta osaltaan rasittanut katon rakenteita jokasyksyisellä lehtisateellaan. Rempan yhteydessä aiomme myös tilata peltisepältä aiemmin puuttuneet räystäät ja savupiipulle oman huppunsa.

Nyt sitten toivotaan sateettomia viikkoja jotta hommaa päästään edistämään aikataulussa ja saadaan valmista ennen syyssateita.




torstai 14. elokuuta 2014

Taikoja keittiössä: Fenkolin ja appelsiinin loimuava liitto

Onnistuin elämään 35 vuotta ennenkuin ymmärsin, miten suurenmoinen on vihannes nimeltä Fenkoli.

Jos appelsiini ja fenkoli menisivät naimisiin...


...olisi se todellinen rakkausliitto...

Fenkoli-appelsiinisalaatti
 1 appelsiini "fileeksi" pilkottuna
1 ohueksi siivutettu fenkoli
1 viipaloitu avocado
(punasipulisilppua)
lehtipersiljaa kourallinen
korianteria
1/2 limen mehu puristettuna
mustapippuria, ripaus hyvää suolaa

Tarjoillaan loimulohen ja jugurtti-minttukastikkeen kanssa.

...ja loimulohi toimisi täydellisesti niiden lemmenpesänä!




(Tänä kesänä opeteltiin loimuttamaan lohta. Ensi kesänä opetellaan savustamaan lohta. Sitä seuraavana kesänä loimutetaan ja savustetaan itse pyydettyä kalaa. It´s a plan!)

tiistai 12. elokuuta 2014

Torppa, Akka ja sen Rakit

Vaikka koirat ovat suosikkikuvauskohteeni, havahduin eräänä päivänä siihen tosiasiaan, että minulla on todella vähän kuvia itsestäni ja koirista, yhdessä. Vanha mamma vetelee jo eläkeiässä (9v.) joten päätin, että tilanteeseen on tultava muutos ennenkuin on liian myöhäistä. (Eipä sillä, tuo vanha vihtahousu, kuten häntä rakastavasti välillä kutsumme, elää ihan kiusallaankin varmaan viistoistavuotiaaksi.)

Se on poikkeuksellinen koira. Kovapäinen ja omapäinen. Älykäs kuin perkele ja tietää sen itsekin. Tekee mitä lystää ja joskus ei sitäkään. Pitää vain harvoista ja valituista. Suostuu ulkoilemaan kaupungissa kerran päivässä, koska hihnalenkkeily on hänen mielestään ihan yliarvostettua toimintaa. Mielummin makoilee vapaana pihalla tiluksia vahtimassa ja huutamassa metsän eläimille (tai kaupungissa takapihalla naapureille, jotka, kehtaavatkin, tulla hänen mailleen). Parhaimmillaan kuitenkin kaivautuu kainaloon nukkumaan ja pussaa vaivihkaa. Sen korvat on pehmeintä samettia ja tassut tuoksuu aina popcornille.

Pienempi taas (7 v.)  on vastakohta isosiskolleen. Lenkkeilyfanaatikko. Kohtelias herrasmies, joka ei osaa haukkua, piippailee vaan. Jatkuvasti hieman huolestunut ilme pienillä viisailla kasvoillaan. Kun on tuo venäjän tilannekin tuollainen ja budjettiriihi voi huoh ja puuh...Pyllyrapsutus saa kuitenkin herran tanssijalat  vispaamaan, sitten hurhutetaan.

Joskus nauretaan, että jos meidän koirat laittaisi yhteen ja sekoittaisi, niin niistä tulisi yksi normaali koira.

Ihanista ihanin Katja tarttui kameraan ja ikuisti koko poppoon. Casa-X proudly presents: Enne & Pölvästit.