tiistai 30. syyskuuta 2014

Uskomuksia & Entisöintiä

"If you can dream it, you can do it" -Walt Disney

Monia vuosia olin jumissa sellaisen uskomuksen kanssa, että minähän en ole käsityöihmisiä laisinkaan. Toki minua myös ulkopuolelta auliisti tästä asiasta muistutettiin. Kerran erehdyin kertomaan eräälle läheiselle (käsityö)ihmiselle haaveestani opiskella puusepäksi. Vastaukseksi sain alentuvaa naurua, ai sinäkö muka? Ethän sä saanut edes sitä yhtä pallogrilliä koottua vuonna 2008.

Tämä pinttynyt uskomus esti vuosien mittaan tekemästä kaikenlaista, oikeastaan se esti edes kokeilemasta kaikenlaista, koska pään sisäinen juontajani kertoi, että tota sä et nyt ainakaan osaa tai pysty tai opi. Jossain kohtaa (kiitos NLP-opintojen) minulle valkeni, että minä en ole sama asia kuin uskomukseni ja olettamukseni; Minä en ole se juontaja. Valkeni myös, että voin olla kaikkea sitä, mitä kuvittelen olevani. Enää en suostunut hyväksymään sitä, että yksi epäonninen pallogrilli tai joku sisäsyntyinen geenijono estäisi minua oppimasta erilaisia käden taitoja tai mitään muutakaan.

(Se, miten syvältä tai kaukaa menneisyydestä ne uskomukset usein kumpuavat, onkin sitten ihan oma tarinansa.)

Taidot, joihin tarvitaan (pelkästään) puhdasta lahjakkuutta, ovat lopultakin aika harvassa. Mitä tahansa voi oppia, jos oikeasti haluaa. Pitää vaan määritellä oikeat mittasuhteet asialle; motiivi, tarkoitus ja päämäärä. Paljonko on valmis panostamaan aikaa, rahaa ja vaivannäköä? Tarkistaa, että tekeminen, haluaminen ja tavoitetta kohti pyrkiminen on linjassa omien arvojen kanssa ja ottaa huomioon myös lähellä olevat ihmiset, esim. perheenjäsenet.

Viime lauantaina ravistelin viimeisetkin uskomuksenrippeet mielestäni ja aloitin huonekalujen entisöinti- ja verhoilukurssilla, kun sellainen sopivasti "kylillä" järjestettiin paikallisen kansalaisopiston toimesta.





Kuvittelin aloittavani "pehmeästi" ottamalla ensimmäiseksi työn alle valkoisen puutuolin, jonka pelastin romukuormasta ja esittelin teille tässä postauksessa. Jo pienen ajan päästä oli selvää, että tuoli ei valmistuisi ihan saman päivän aikana. Aluksi purin sen osiin ja aloitin pintojen käsittelyn. Teknisiä töitä olen tehnyt viimeksi ala-asteella, joten höyläpenkin ja siklin käyttö vaati hieman totuttelua. Hiljalleen oikea hiontatekniikka kuitenkin tarttui sormiin ja homma alkoi luistaa. Lopulta olin niin keskittynyt tekemiseen, että viisi tuntia kului ihan hujauksessa, enkä malttanut käydä välissä edes syömässä. Tuolin kunnostamiseen uppoaa taatusti vielä tunti jos toinenkin, mutta pääasia on, että saan oppia ja tehdä itse, ja lopulta sitten palkintona ihailla oman käden jälkeä.

Iltapäivällä puukässäluokasta käveli ulos onnellinen ja innostunut nainen tuolinrippeet sylissään. Melkein teki mieli laittaa sille pallogrillikyynikolle kuittaus kuvaviestillä: Kokeilepa itse tehdä perässä!

maanantai 29. syyskuuta 2014

Terveisiä työleiriltä

Loppuviikosta käytettiin hyväksemme syksyn kenties viimeiset lämpimät päivät ja laitettiin isompaa vaihdetta silmään keskeneräisten pihahommien kanssa. Lihaksia kolottaa kroonisesti ja iltaisin ei ole tarvinnut kauaa unta odotella.


 Kyllästyin talon seinustojen epäsiisteyteen ja seinää pitkin nouseviin rikkaruohoihin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen: talikolla maa auki ja sileäksi, harsoa alle ja soraa päälle. Useamman tunnin sain tämän kanssa äheltää, mutta lopputulos palkitsee!




Tästä hommasta voimaantuneena päätin pistää samalla säryllä myös kaaoksena lainehtineen ulkovaraston kuriin ja järjestykseen. Raahasin kaikki tavarat ulos ja jaoin kolmeen kasaan: säilytettävät, poltettavat, kaatopaikalle. Lopputuloksesta en muistanut tietenkään ottaa kuvia, mutta nyt on jokaiselle höylälle ja mutterille oma paikkansa. Aarteitakin löytyi, muun muassa vanhat ruosteiset kuolaimet ja 50-luvun Hämeen Sanomia silloisen omistajan nimitiedoilla. Taas tarkentui palanen Torpan historiaa. 


Joku kyseli kommenttiboxissa kattorempan edistymisestä: no edistyyhän se, hitaasti mutta varmasti. Aikaa on kulunut kattomestarina toimivan isäpuoleni omien töiden ja meidän yhteisten aikataulujen sovittelussa. Vanha talo ei tietenkään säästä myös "yllätyksiltä", vaan rempan edetessä kävi ilmi, että katto on notkahtanut ja suurin osa vasemman puolen alusrakenteista pitää uusia. Parin viikon päästä on suunnitteilla päästä itse peltien asennushommiin. (Kop.kop, puinen pöytä.)

 Meanwhile, mies on ahertanut keväällä valmistuneen piha-aitauksen tuki- ja katelautojen parissa, sekä rakentanut viimeisen puuttuvan portin, josta kuljetaan talon taakse jätekaivoille. Ei mikään pikkuhomma tämäkään, aitaa on pihan ympärillä liki 100 metriä ja portteja yhteensä neljä.


Kuvassa puretun kattorakenteen alta pilkottaa Torpan alkuperäinen (?), vuosikymmenelle hyvin tyypillinen okrankeltainen sävy.
Tärkeitä asioita elämässä: talon värimaailmaan mätsäävä rautalapio.

Päivän päätteeksi pakattiin kamat, siivottiin Torppa ja suunnattiin kohti kaupunkia. Haikein mielin, mutta tyytyväisenä lomaviikon aikaansaannoksiin. 

Kurkkua kuristaa aina pihatieltä käännyttäessä ja hetkeen ei tee mieli puhua sanaakaan. Pieni kuolema lähdön hetkellä, ehkä tähän joskus tottuu?

torstai 25. syyskuuta 2014

Taikoja keittiössä: Chia-sämpylät (leivinuunissa)

Tein eräänä iltana pulled pork-annosta varten niin järjettömän maukkaita sämpylöitä, että kirjoitanpa reseptin tänne blogiin talteen vastaisuuden varalle.


Ennen astetta rouheammat sämpylät (n. 15 kpl)

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 dl chia-siemeniä
1 dl pellavansiemeniä
8 dl sämpyläjauhoja
reilusti hyvälaatuista oliiviöljyä
suolaa
tujaus tummaa siirappia
1 kananmuna

Sekoita hiiva veteen, lisää suola, siirappi, jauhot, öljy ja siemenet. Alusta ja anna nousta liinan alla ainakin tunnin verran. Pyörittele taikinasta kevyesti sämpylöitä ja anna nousta liinan alla vielä ainakin puoli tuntia. Voitele sämpylöiden pinta kananmunalla ja paista n. 200 asteisessa (leivin)uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja rapsakka. 


Sämpylät toimivat alustana niin pulled porkille (coleslawn kanssa), hampurilaispihville kuin aamiaiskinkunviipaleelle. Parhaimmillaan ne ovat kuitenkin juuri uunista tulleina: sipaus voita, viipale juustoa ja eikun ääntä kohti. Valmistaudu taistelemaan viimeisestä!

(Tiesittekö muuten, että luontaistuotekauppojen hyllyillä notkivia super(kalliita)foodeja kuten esimerkiksi chia-siemenet ja msm-jauhe, syötetään sellaisenaan myös hevosille ja niitä myydään rehukaupoissa isompina erinä huomattavasti trendikkäitä ekomarketteja edullisempaan hintaan? Suosittelen kokeilemaan esim. Agrimarkettia. Me vedellään koirien kanssa msm-jauhetta tyytyväisenä samasta purkista.)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Satunnainen päivä maalla (kuvapäiväkirja)

Luen aina mielenkiinnolla muiden bloggaajien "päivä kuvina" -postauksia, en tiedä mikä siinä on, mutta arkiset ja pienet yksityiskohdat viehättävät. Päätin tehdä omani joten Casa-X proudly presents: Päivä maalla Ennen kanssa, olkaat hyvät! (Tämä päivä on lomaviikkoni keskiviikko, mutta se voisi olla yhtä hyvin mikä tahansa lauantai.)

8.30 Lomamoodi on ottanut vallan. Herään sikeiden 8,5 h yöunien jälkeen ilman kelloa. Nukkumamoniongelmaiselle todellinen saavutus. Selailen kännykällä hetken uutisia ja säätiedotuksia ja tietty vähän facebuukkia.

Moi. Ois vähän nälkä.
9.00 Villatakki niskaan ja keittiöön. Rutiini on aamuisin sama: kahvit valumaan, sitten koirille safkaa ja itselle 0,5 l vettä, johon on puristettu puolikas sitruuna. En tiedä, tekeekö se ihostani yhtään sen hehkeämpää tai minusta millään tavalla parempaa ihmistä, mutta lähes poikkeuksetta juon tämän joka aamu. Perheen pienimmät löntystävät aamupalan jälkeen possujunassa takaisin alkoviin vällyjen väliin. Allekirjoittanut parkkeeraa aamiaissetin kanssa koneelle blogikierrokselle ja vastailemaan kommentteihin. Mies heräilee jossain välissä.

Aamiaiseksi kahvia, itsetehtyjä sämpylöitä kaikilla täytteillä ja luonnonjugurttia oman omenatehtaan hillolla ja chia-siemenillä.
10.00 Koko komppanja ulos ja lenkille. Meidät vastaanottaa aurinkoinen mutta kirpakka syysaamu. Pipo ja hanskat eivät ole yhtään liioittelua. Lenkin aikana löytyy marjaisa puolukka-apaja, joten noin tunnin päästä kotiin palattuamme nappaan pari kippoa ja pyörän ja lähden takaisin kohteeseen.


12.00 Takaisin kotona parin puolukkarasian kanssa. Kompastuin myös (kirjaimellisesti) yhteen oppikirjamalliseen herkkutattiin, joka päätyy illalla mun pizzan päälle. Syksyn sienestykset, done! (Olen aina ollut enemmän suppisnaisia, ja niiden aika ei ole ihan vielä.) Mies on aloittanut sillä välin projektin nimeltä piha-aita ja sen katelaudat. Sirkkeli soi.


12.05 Tilanne vaatii lisää kahvia ja pari palaa tummaa suklaata.

12.30 Syyskukkailua pihalla. Oven pielen isoon betoniruukkuun pystyynkuolleet orvokit saavat kyytiä ja vaihtuvat koristekaaliin ja callunoihin. Unohdettujen kanssa asuneet mehikasvit saavat uudet mullat ja isomman ruukun. Siirrän ne kuistille, koska haluan yrittää myös jatkossa olla jäädyttämättä/hukuttamatta niitä hengiltä. Olen jo viittä vaille istuttamassa kukkasipuleita (eka tietenkin googlesta tarkastettuani, että miten helvetin päin ne pitää sinne maahan tunkea, käyttöohjeet eivät kertoneet... ) kunnes aurinkoiselta taivaalta tipahtanut raekuuro evää suunnitelmani. Mitä hittoa täällä tapahtuu??




14.30 Valmistelen lounaaksi itsetehtyjen sämpylöiden väliin eilistä pulled porkia ja coleslawta. Maistuu. Itseasiassa on jo niin nälkä, että kuvien ottaminen unohtuu tyystin. Sen sijaan saatte kuvan mun jälkiruuasta.


Maistuiskos frouvalle pieni portviini? (Emännän lasista, jonka olen saanut joskus synttärilahjaksi. Kuulemma tiettyinä aamuina ihan näköinen...) No mikä jottei. Olenhan kuitenkin lomalla.


15.00 Intoudun rymistelemään sisällä. Pistän imurin laulamaan, järjestelen paikkoja ja ravistelen kaikki Torpan matot ulkona. Kannan polttopuita keittiöön. Tällä välin mies jatkaa aitalautojen kimpussa ja suunnittelee saunan sytyttämistä. Koirat hengaavat milloin ulkona, milloin sisällä.

17.00 Sauna on valmis! Kerrankin päiväsaikaan, yleensä meillä tuppaa tuo saunominen (ja sen myötä syöminenkin) venähtämään myöhään iltaan. Saunassa suunnitellaan, haaveillaan ja puheenaiheet poukkoilevat kakkahuumorista puunkaadon teknisten yksityiskohtien kautta 70-luvun bändien bassokuvioihin, perussettiä meillä. Saunan erätauolla puhun puhelimessa äidin kanssa.

19-21.00 Multitaskaan puuhellan sytyttämisen, pizzataikinan, maailman parhaan tomaattikastikkeen ja tämän postauksen kirjoittamisen välillä. Avaan myös yhden viime aikojen parhaista punaviinipulloista. Sillä aikaa mies ruokkii ja ulkoiluttaa koirat, tekee tulta leivinuuniin sekä katsoo urheilu-uutiset. Taustalla soi Wo Fat. Ulkona on jo tosi pimeää.


Reseptin salaisuudet näkyvät kuvassa.


21.00 Miten se kello on muka jo noin paljon??! Valmistaudun henkisesti pizzataikinan pyörittämiseen, mitä vihaan enemmän kuin mitään. (Teen sen ainoastaan siksi, koska mieheni vihaa sitä vielä enemmän.)

(Käyn salaa polttamassa yhden tupakan. Olenhan lomalla.)

21.30 Jatkan blogitekstin kirjoittamista ja käsittelen tähän postaukseen tulevia kuvia. Punaviini on herrrkullista.

21.40 Aaarrgh se saatanan pizzataikina ahdistaa mua. Kokeilen mielikuvaharjoittelua.

22.00 Jumankekka, sain sen tehtyä! Eikä ollut ees paha rasti! (Kiitokset oliiviöljylle, jota lorautin taikinan päälle hetkeä ennen työstämistä. This must be it.)

22.40 Loppu-ilta kuluu pizzaähkyn ja Penny Dreadful-sarjan parissa. Eipä ollenkaan hassumpi päivä!

Bon Apetit!



tiistai 23. syyskuuta 2014

Kovalevyjä & heinäpeltoja

Otin "lomaprojektiksi" käydä läpi läppärini massiiviseksi paisuneet tiedostokansiot, siirtää kaikki säilytettävä erilliselle kovalevylle ja kopioida tämä vielä toiselle.

(Unohtakaa ne löpinät sohvalla takkatulen ääressä makoilusta, kyllähän sitä nyt naisella pitää aina projekti jos kaksikin olla työn alla. Toisaalta, tätä projektia voi myös toteuttaa leivinuunin välittömässä läheisyydessä punaviiniä samalla siemaillen.)

Mitä enemmän gigoja siirtyy kovalevylle, sen kevyemmäksi käy mieli myös näppäimistön takana. Kansiot ojennuksessa on hyvä jatkaa loman jälkeen, huojentuneena siitä, että ne rakkaimmat kuvat ja tiedostot on viimeinkin turvassa backup-levyillä.

Koneelta löytyy myös sinne tänne epämääräisiin kansioihin unohtuneita kuvia, joiden olemassaolon olin kokonaan unohtanut. Kun ulkona vihmoo jäätävästi vaakatasossa ja aamupissalenkille on lähdettävä silti (kyllä, pipo ja hanskat pakattiin mukaan), on oiva hetki muistella vähän erilaisia aamulenkkitunnelmia parin viikon takaa.



Naapuri työn touhussa.


Hiljasta pitelee kylän raitilla. 


  Toisellakin naapurilla on jo pellot paketissa.

(Huvittavaa, miten termi "ihan tossa naapurissa" on saanut meidän maalaiselon aikana kokonaan uuden merkityksen. Maalla kun sillä tarkoitetaan kaikkea noin kymmenen kilometrin säteellä.)



Heinäpaaleista tulee nostalgisia muistoja nuorempana talleilla luuhatuista vuosista. Kuinka monesta  jäätyneestä tuollaisesta olenkaan yrittänyt nyrhiä irti syötävää hevosille...


Nämä pellot puitiin kuvista edellisenä iltana. Puimurin apokalyptinen ääni kantautui pitkälle yöhön ja välissä olevan metsän halki aina meidän pihamaalle asti. Sen kirkkaat valonheittimet loistivat kilpaa yötaivaalle kiivenneen  tähtikartaston kanssa.

Puimureissa on jotain kunnioitusta herättävää. Ja erityisesti heissä, jotka istuvat niiden ohjaimissa. 



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Välähdyksiä viikonlopulta

Jäin perjantaina viikon minilomalle - enkä hetkeäkään liian aikaisin. Hengähdystauko tekee epäilemättä hyvää, ja ensi viikolle luvatut koleat kelit ja sateetkaan eivät saa mieltä tummumaan. Oikeastaan olenkin jo vähän kaivannut villapaitoihin kietoutumista ja luvan kanssa sohvalla leivinuunin lämmössä värjöttelyä. (Aurinkoisilla keleillä tulee huono omatunto sohvalla makoilusta ja jopa kirjan lukeminen on "liian vähän" tekemistä. Omituinen on ihmisen mieli.)


Töiden jälkeen kipaisin alkosta pullon kuohuvaa ja lähimetsästä sen jo lähes legendaarisen perjantaikimpun.






Hyvää kesälomaa, minulle!


Viikonloppu kului kaupungissa ja lauantai-iltana suuntasimme Helsingin yöelämään maagisen upean Jex Thothin keikalle. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa pukeutua, laittautua, föönata ja meikata enemmän kuin sen arkisen huulirasva-ripsiväriyhdistelmän verran. Pöndeviikonloppuina kun tulee harvemmin peiliin katsottua.

Maltilliseksi jääneen illanvieton jälkeen sai hyvillä mielin kattaa aamiaispöydän tarjottimelle, sulloutua sohvalle vilttien ja koirien sekaan ja venyttää aamua pitkälle iltapäivään The Killing -sarjaa tuijottaen, samalla kun mielessä välkkyi riemukas ajatus vielä edessä olevasta lomaviikosta.

(Unohdetaan se, että Torpalle lähtö siirtyi maanantaille, koska olin lauantaina jostain itsellekin tuntemattomasta syystä jättänyt autoon valot päälle. Tyhjällä akulla ei kauheasti ajella.)

Nyt vetäydyn takaisin sohvalle tuijottamaan The Killingin päätösjaksoa. Sunnuntai-ilta, eikä ahdista yhtään. Voisin tottua tähän!



torstai 18. syyskuuta 2014

Hei se tuunas!

Muistatteko vielä sen kuistillemme alkukesästä raahatun lasivitriinikaapin, johon muuten niin kovin auvoisa parisuhteemme meinasi ihan vallan hetkellisesti kompastua?

Muutama sunnuntai takaperin sain vihdoinkin inspiksen maalata kaapin puuosat valkoiseksi ja vaihtaa osan vetimistä astetta prameampiin. Yhdestä lähiseudun sisustuskaupasta sokko-ostoksena löytyneet vetimet olivat tismalleen oikean sävyiset joten hieman jäi harmittamaan, etten tajunnut ostaa niitä kahta enempää. Toivotaan, että samanlaisia on vielä jäljellä kun seuraavan kerran ajan ohi!




Maalatessa tuli kuunneltua läpi niin kansanradio, viikon luontoääni kuin merisääkin. Radio Suomi on kyllä sunnuntaisin ihan parasta, mitä pöndellä voi kuunnella.



Lopputulos alkaa olla jo enemmän kuin ihankiva, vai mitä tykkäätte?



(Kymmenen pisteen kysymys: mikä kasvi on vihreä ja säilyy hengissä jopa allekirjoittaneen hellän viherpeukalon huomassa?)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Romu-Ritvan tunnustuksia

("Kirjoita sinne sun blogiin, että ostit peräkärryllisen romua eikä sulla ole hajuakaan, mitä sillä teet.")

No kröhöm. Tapahtuipa eräänä päivänä niin, että lähisukulaiseni oli tekemässä muuttoa mummonmökistä, jossa hän oli asustellut vuokralla. Olin jo aiemmin ihaillut mökissä ja sen saunarakennuksessa majailleita vanhoja huonekaluja ja muita aarteita ("romuja", muistuttaa rakas siippani tähän väliin), kun sattumalta kävi ilmi, että omistaja olisi valmis tyhjennystä vastaan luopumaan niistä erittäin, erittäin sopuisaan hintaan. No niinhän siinä sitten kävi, että peräkärryllinen tavaraa ("romuja", kuuluu jälleen taustalta) vaihtoi omistajaa.

(Mun mielestä olisi ollut suorastaan tyhmää lähteä puolityhjän peräkärryn kanssa pois, kun se kärry kerta tätä varten lainattiin, ja kun täysinäisen sai ns. samaan sopuhintaan. Buuuut maybe it´s just me.)

Tässä tiivistyy jotain olennaista romuharakan vanhan tavaran rakastajan sielunelämästä. Mulla ei todella ole hajuakaan, mitä ostoksillani teen tai mihin ne laitan, mutta ne oli "pelastettava". Äiti Maa anna anteeksi ja aviomiehelle pitkää pinnaa.


Lastissa meille muutti muun muassa vanha turkoosinen allaskaappi, joka oli oikeastaan kuorman ainoa harkittu ja tarpeellinen ostos. Se mahtuu täydellisesti Torpan pikkuvessaan.

(Tai siis täydellisesti sen jälkeen, kun mies näyttää sille vähän sirkkeliä ja piikkisahaa.)


Vanha lipasto on kuuleman mukaan kanta-hämäläistynyt sodan jaloista Karjalasta 40-luvulla. 


Valkoinen puutuoli on vaan niin kauniin muotoinen. Ei muuta kun hiekkapaperia ja pellavaöljymaalia kehiin. Lipasto ja tuoli löysivät väliaikaisen sijoituspaikkansa saunan viereisestä "kesähuoneesta", vanhasta eläinsuojasta/navetasta jota joku päivä myös saunatuvaksi kutsutaan. (Heti kun saamme tehtyä seinään aukon, tasoitettua lattian ja maalattua seinät uudelleen...)


Samassa rytäkässä meille paluumuutti todiste allekirjoittaneen taiteellisesta lahjakkuudesta, eli  kissataulu, jonka olen aikoinaan edesmenneelle mummolleni maalannut. ("Haluisitsä tän takas, muistona mummosta?", kysyi äitini. "No enhelvetissä siis tottakai, ties millaista jälleenmyyntiarvoa tällä nykytaiteen helmellä vielä jonain päivänä on!")

Näiden yllämainittujen lisäksi kuormaan mahtui vanhoja, isoja ruskeita lääkelasipulloja, emalisia pesuvateja ja yksi hyvin säilynyt pieni palju. Ja ehkä jotain muutakin mitä en juuri nyt muista.

("Mainitsit kai myös ne parikymmentä juuttisäkkiä?")

No okei. JA parisenkymmentä juuttisäkkiä, joiden kohdalla myönnän itsekin, että homma saattoi lähteä vähän ns. lapasesta. Tässä kohtaa käytän avioliitollispoliittista veto-oikeuttani ja totean rauhaa rakentavasti, että itsepähän on vaimonsa valinnut.

Jos teillä olisi parisenkymmentä sinällään hyväkuntoista ja osin käyttämätöntäkin juuttisäkkiä, niin mitä niille/niistä tekisitte?

(Myös vinkit romuhamsterin vertaistukiryhmistä otetaan vastaan. Ehkä.)