Ullakkounelmia

Kattorempan (joka on siis edelleen puoliksi kesken...) yhteydessä varmistui, että lisätilan rakentaminen kylmävinttiin on todellakin mahdollista. Vanhoihin taloihin erikoistuneen remppamiehen kanssa sovittiin jo alustavasti ullakkoprojektista keväälle 2016. Vintille tulee kaksi pientä makuukammaria ja lisäsäilytystilaa seinustoille. Haaveissani näen jo makuukammarit valmiina vastaanottamaan ensi kesän vieraat. Mutta kuten näiden remppajuttujen kanssa on kantapään kautta opittu, en usko enkä toivo enää mitään, ennen kuin omin silmin näen. Siihen asti jatkan siis vaan haaveilua Pinterestin parissa. Tässä muutamia inspiraatiokuvia unelmieni ullakkokammarista:

Kammarit tulevat talon päätyihin ja ne erottavat toisistaan talon keskeltä kulkeva tiilirapattu hormi ja jonkinlainen rakennettava seinärakenne. Kapeat portaat alakerrasta nousevat keskelle, kuistin yläosan ja hormin väliseen tilaan.  

Molempien kammareiden päädyssä on kuusiruutuinen ikkuna. Harjakaton linja on hyvin jyrkkä, joten kammaritilat jäävät melko pieniksi. Se ei haittaa, koska ne rakennetaankin lähinnä vaan majoituskäyttöön. Kattoa tukevat hirsiparrut saavat jäädä näkyviin. 

Myös sisustus tulee olemaan hyvin simppeliä; ikkunan alle patjoista koottu parisänky, sen eteen itämainen matto, pari jakkaraa/puulaatikkoa yöpöydiksi ja kenties puuarkku petivaatteiden ja vilttien säilytystä varten. That´s it. Pari pientä kohdevaloa ja valosarjaa tunnelmanluojaksi, ikkunoihin bambukaihtimet. Boheemihenkeä, paljon luonnonmateriaaleja ja -sävyjä.

Lattiamateriaaliksi haluaisin vanhaa patinoitunutta lankkua, yritän metsästää sitä purkutavarakirppiksiltä vielä ennen kevättä. Jos kuulette myynnissä olevista lankuista, niin saa vinkata!

(Kaikki kuvat kerätty Pinterest-tililtäni)

Torpan nurkalla

Ystävä rakensi asetelman torpan edustalle. Itse en olisi osannut (nähdä), tai ehkä tajunnut. En kai koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten eri vinkkeleistä asioita voi tarkastella. Miten jotkut näkevät mahdollisuuksia siellä, missä toiset uhkakuvia. Jollekin maassa makaavat kattotiilenpalaset ovat ärsyttävää romua, toiselle taas juuri ne oleellisesti asetelmasta puuttuvat palaset. Molemmissa tapauksissa yhtä todellisia.

On myös virkistävää päästä näkemään tutut nurkat ikään kuin toisen silmin. Ehkä pitäisi joskus pyytää ystäviäni kuvaamaan torppaa, miltä meillä näyttää heidän silmiensä kautta?

Tämä kuva kiteyttää mielestäni jotain oleellista marraskuusta.

KUKKAMANDALA

Lauantaina piti olla järkevä; poimia marjoja, raivata pihaa, kirjoittaa juttu valmiiksi.

Sen sijaan korkkasin skumpan ja tein kukkamandalan. 

Aloittaessani minulla ei ollut pienintä aavistustakaan lopputuloksesta, seurasin vain vierestä kun intuitio ohjasi käsiäni, poimi oikeat kukat ja terälehdet, asetteli ne muotoonsa.

Mandalan valmistuttua havahduin, kuin harsoisesta unesta, en tiennyt mitä sille tekisin. 

Järkiminä astui esiin: "mitäaiotnytsilletehdämiksetkäyttänytliimaaolisitsuunnitellutajoissaeihänsullaoleoikeitakehyksiäkään...!"

Hymyilin sille vaiti, otin mandalasta valokuvan ja annoin tuulen rikkoa kuvion, puhaltaa hentoiset terälehdet eri suuntiin. Se tuntui hyvältä. 

Se tuntui paremmalta kuin mikään pitkään aikaan.

Luutarhassa

Vuohen kallo taitaa olla tämän kevään ainoita sisutushankintoja, josta en vaan voinut kieltäytyä.
Minä ja mun kallot. En osaa edes selittää, mikä niissä niin kovin kiehtoo. On aina kiehtonut.
Tarvitsen näille kohta oman erillisen huoneen tai puutarhan. Vai pitäisikö puhua luutarhasta?

(Mielenkiintoista muuten huomata, että on asioita, joita pidän ihan itsestäänselvänä ja itselleni hyvin tyypillisenä ja merkitsevänä piirteenä kuten nyt esimerkiksi tämä kallorakkauteni, mutta kun selaan blogia taaksepäin, huomaan niiden puuttuvan täältä tyystin. Ja sitten vielä joskus ihmettelen, mistä seuraavaksi kirjoittaisin.)

(Lähes yhtä mielenkiintoista on se, miksi blogin kirjoittaminen tuntuu ihan hirmuisen tärkeältä ja ajankohtaiselta juuri silloin, kuin taistelee muiden kirjoitushommien kanssa kohti juoksevia deadlineja vastaan?)

Olen tällä viikolla haravoinut kirjaimia kokoon ja kasaan niin hengästyttävällä vauhdilla, että sanoja ei ole riittänyt enää omaan blogiin asti. Lainataan siis muualta, ihastuneena ja hieman kateellisena siitä, että joku saakin ne noin kauniiseen järjestykseen. Tämä tekstinpätkä pyöri päässä kallokuvia ottaessani, rakastan joka ikistä riviä siinä. 

" I am a Gatherer

of stories & bones

filling my nest

with sticks & stones

My language is Nature

my map the stars

My journey a river

flowing near & far "

(Laura Mazurek/www.rootsandfeathers.com)

Viherkuumetta ilmassa!

Jos eilen juotiinkin kahvia ihan antaumuksella, niin tänään kahvi vaihtui vihreään teehen ja hunajaan, kun kaktus kurkussa ilmoitti olemassaolostaan. Värjöttelin aamun täkkien alla sohvalla satunnaisen kanavasurffailun merkeissä, ja jäin tuijottamaan Liviltä tulevaa Eden-ohjelmaa.

Ja voi apua mikä viherinnostus ja kevään kaipu iski päälle! Voisiko joku kelata aikaa eteenpäin, esimerkiksi huhtikuun puoliväli kelpaisi nyt oikein hyvin. Kaivoin esille viikonloppulukemiseksi ostamani Viherpiha-lehden ja ruutuvihkon pihasuunnitelmia varten. Yritän muistella kesää ja syksyä; mitä kaikkea tuolla lumen alla kasvoikaan? Sen tiedän, että ihan hirveästi on hommia edessä: villiksi päästetty puutarhamme kun ei ole kooltaan ihan sieltä pienimmästä päästä. Melkein tekisi mieli pyytää jonkun vihersuunnittelijan konsultointia, eihän mulla ole hajuakaan siitä, mitkä kasvit viihtyvät auringossa, mitkä varjossa, mitä on järkevää istuttaa ja mitä ei? Miten perunapelto raivataan? Mitä tehdään kymmenille viinimarjapensaille? Millaista meidän tontin maaperä on: hapanta, emäksistä, savi- vai multapohjaista? Onneksi anoppini on varsin päteväksi itseoppinut puutarhuri, hänen avullaan pääsen toivottavasti ainakin alkuun. Samalla selviää, kuinka keskellä kämmentä se meikäläisen viherpeukalo oikeasti onkaan.

Peltinen kukkakulho kirpparilta, nämä kukka-aiheet ovat tosiaan tulleet jäädäkseen. 

Orastavasta flunssasta huolimatta fiilis on siis innostunut ja muutenkin muikea, koska a) päätettiin jäädä Torpalle vielä yhdeksi yöksi ja b) Ruotsi otti turpaansa jääkiekossa, se oli niille ihan oikein c) mies lupasi lähteä kauppaan joten tämä nainen painelee takaisin sohvalle ja Torpan jäämistöstä löytyneiden viimevuotisten siemenkuvastojen kimppuun.

Letkeää sunnuntain jatkoa!

Tiny houses

Eräs linkki osui eteen tuolla sosiaalisessa mediassa rämpiessäni.

11 Tiny Houses That Will Make You Want To Live A Simpler Life 

Tämän mukaan pienet talot edustavat monille askelta kohti yksinkertaisempaa ja ympäristöystävällisempää elämäntyyliä. Ja tottahan se on, jos miettii vaikka energiankulutusta, materiaaliratkaisuja ja tietenkin sitä taloon mahtuvaa tavaran määrää. Jos asiaa ajattelee puhtaasti ekologian kannalta, alkaa olla jo hankalampaa perustella, miksi esimerkiksi lapseton pariskunta asuisi kymmeniä, jopa satoja neliöitä yli tarvitsemiensa todellisten neliöiden määrän? Ja mikä sitten on se neliömäärä, mikä kattaa yhdelle ihmiselle riittävän perusasumismukavuuden? Mitä mieltä olette?

Olen asunut ahtaimmillani 21 neliön yksiössä, jossa suihkun virkaa toimitti bidee ja keittiötä ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua edes komeroksi. Talo-yhtiön saunatilat, parvi ja huonekorkeus pelastivat paljon. Rikkinäiselle ja yksinäiselle ihmiselle neliöt olivat tuolloin ihan tarpeeksi, koin kai jonkinlaista turvaa siitä, että sain kasata itseni ja omaisuuteni tiiviiseen pakettiin, lähelle ja käden ulottuviin. Sittemmin neliöt ovat tuosta kasvaneet, toki niitä on jo pidempään ollut toinen ihminen jakamassa. (Ja siitä rikkinäisestäkin on tullut ihan ehjä ja onnellinen.)

Monista linkin takaa löytyvistä taloista tulee ekana mieleen, että ne ovat irtonaisia ja ympäristöönsä kuulumattomia. Siksi omaksi suosikikseni valikoituukin numero 8. Sehän näyttää jotenkin kovin tutulta?

Tiny houses. Meillä niitä kai kutsutaan kesämökeiksi. Ja mökeillehän ihmiset tuntuvat kovasti kaipaavan samoista syistä; simppelimmän elämänrytmin ja ulkohuussien pariin.

Ei se, millä kuvaat...

...vaan se, mitä näet. Löysin yhden todella inspiroivan kuvasarjan,  joten tässä linkki, olkaat hyvät!

TO SEE vs TO WATCH

Välillä sitä huomaa kulkevansa arjessa niin "autopilotilla" ja rutiineihin uppoutuneena, että tulee vähän sokeaksi sille, miltä ympärillä oikeasti näyttää. Ja miten niitä jokapäiväisiä asioitakin voi tarkastella uusista ja erilaisista näkökulmista.

Tällä viikolla lupaan yrittää joka päivä rikkoa rutiinin ja pysähtyä hetkeksi, katsoa ja nähdä erilailla kuin eilen. Tallentaa oivallukset kuviksi. Yrittäkää tekin?

Inspiroivaa maanantaita! Be creative!