Seinällä

Kaupunkikotimme ruokatilan ja olohuoneen välikön (pirusti hukkaneliöitä toim. huom.) tauluseinä sai uuden, kauan odotetun asukkaan. Teetin kuvasuurennoksen jo aiemmin, nyt sain sen vihdoinkin kehyksiin ja tadaa -seinälle! Aplodeja! (Eihän siihen mennyt taas kuin kahdeksan kuukautta. )

 (Tauluseinä taitaa olla myös kodin ainoa paikka, josta meiltä löytyy sinistä väriä.)

Ylimmäksi ripustettu valokuvani Kainuusta Ärjän saarelta on minulle monella tapaa merkityksellinen. Tuolla Ärjän nokassa, jossa rantaviiva huuhtoutui horisonttiin, koin pari kesää sitten niin voimallisen oivalluksen, että se tuli muuttamaan elämäni suuntaa peruuttamattomasti.

Sieltä oikeastaan alkoi meidän ja Torpan yhteinen tarina.

Sunnuntai, jolloin usva kietoi meidät syliinsä

Viime sunnuntaina lähdimme kävelylle ja meidät ympäröi vankka usva, jonka läpi katsottuna maisema näytti asettuvan kuin kerroksiin. 

Kävelimme lähistöllä sijaitsevalle pienelle metsäjärvelle, jonka rannalla tuntui, kuin olisimme saapuneet Avalonin portille. Melkein odotin puisen veneen lipuvan näkyviin hetkenä minä hyvänsä hiljaisten airon loiskeiden saattelemana. 

Tähän maisemaan olisi niin helppo hukata itsensä, siirtyä omien ääriviivojensa ulkopuolelle ja sulautua osaksi usvaista harsoa.

Pienellä kalastajia varten rakennetulla laiturilla seistessäni huimasi. Horisontti ja etäisyydet katosivat usvaan täysin. Tuntui, kun vedestä kauempana nouseva kivi olisi ainoa asia, johon tarttua katseella kiinni ja rauhoittaa itsensä paikoilleen. 

Tänään tuntuu, että sanat ovat hukassa ja ajatukset painautuneet sumun lailla painaviksi kerroksiksi pään sisälle. Ja ehkä juuri siksi tänään on oikea päivä julkaista nämä kuvat, joita olen viikon aikana katsellut läpi kerta toisensa jälkeen, lähes kyyneleet silmissä, yrittäen ymmärtää niiden viestiä. Miksi ja mitä kohtaa minussa ne koskettavat näin paljon? 

Palanen Ärjän rantaviivaa kehyksissä

Päätin vihdoinkin toteuttaa pitkittyneen lupaukseni teettää äidilleni kuvia eri tilaisuuksista ja veljeni lapsista. Tämän piti alunperin olla joululahja, mutta menköön nyt hieman myöhästyneenä äitienpäivälahjana. Olen vähän huono tässä, hääkuvammekin toimitin äidille vain 2,5 vuotta myöhässä...

Samalla teetin pari suurennosta viime kesän reissulta Kainuuseen, Ärjän saarelle. Henkeäsalpaavan kaunis paikka, ikimuistoisia hetkiä. Paluumatkalla junassa löysin ensimmäistä kertaa Torpan myynti-ilmoituksen, ja siitä alkoikin kokonaan uusi aikakausi elämässä.

Kuvat pääsevät teemaseinälle arvoiseensa seuraan. Näitä katsellessa mielen täyttää kupliva ilo siitä, että uusi kesä on jälleen edessä!

Ärjän saaren päässä.

Tästä on kulkenut ihminen ja koira, yhdessä.

Outoja löytöjä.

Kuluneella viikolla eteen osui pari aika hämmentävää löytöä, toinen kirpparilta, toinen vanhan tavaran liikkeestä Porvoosta. 

Vanhat valokuvat ovat kiehtovia: pysäytettyjä, vangittuja hetkiä vuosikymmenien takaa. Sävyjä ja kuvapintaa, jollaista ei nykyajan tekniikoilla ja kuvankäsittelyohjelmilla pysty samalla tavalla toistamaan. Tämä kuva puhutteli niin paljon, että ostin sen omaksi. Olen tuijottanut kuvan yksityiskohtia, kohdannut naisen katseen kerta toisensa jälkeen, yrittänyt avata sen äänetöntä, monitulkintaista viestiä.
En tiedä, miten tähän tulisi suhtautua, mitä tunteita se herättää, mihin kontekstiin se asettuu. Mies naureskeli huvittuneena naisen ilmeelle, mutta en tohdi nauraa. Kuvan hetki on selvästikin ollut vakavamielinen paikka. Jollain tapaa kuvasta tulvii jotain raskasta, suruakin ehkä.

Toisinaan vanhat, hylätyt kuvat tekevät myös vähän surumieliseksi. Mikä onkaan tarina kuvien takana? Keitä nämä ihmiset ovat, miten ja miksi kuvat ovat päätyneet kirppareille ja myytäväksi? Kenties kuolinpesän mukana? Eikö ollut olemassa enää ketään, joka olisi halunnut säilyttää kuvan ja muiston sen henkilöistä?

 Tämä toinen löytö taas...

En ole varma, haluanko edes tietää tarinaa tämän kuvan taustalta. Miten ja miksi Elizabeth Bathory-henkinen rouvashenkilö on päätynyt lasipurkkiin ja glitterisateeseen? Ainakaan en uskalla aio säilyttää sitä makuuhuoneen lipaston päällä tuijottamassa. Tämä menee ehkä kaikkien aikojen oudoimpien kirpparilöytöjen Top vitoseen.
Ps. huomaatteko, "korjasin" sen ympäriinsä levähtäneen hyasintin. Grillaustikuilla.

Marraskuu - Moodboard

Kilometri kilometriltä katulamppujen valo vaihtuu yhä tihenevään pimeyteen kunnes yhtäkkiä tienreunat nousevat valkoisina ympärillä. Kuura. Hiljaisesta sipsuttelusta tanssiaskeliin innostuneet lumihiutaleet saattelevat meidät Torpan pihalle. Talvi on viimeinkin herännyt; nyt se oikoo ja venyttelee puutuneita jäseniään pitkin eteläistä Suomea, aina kanta-hämäläisen hirsitorpan pihan viimeisiin kuusiin saakka ja pidemmällekin.

Vaihdoin alkoviin paksut, raskaat täkit. Nauratti, kun ne nähdessään mies totesi, että NÄIDEN alla ei sitten pieretä.

Näyttää siltä, että huomenna heräämme talven ensimmäiseen aamuun. Minulla on vieressäni takkatuli, jalassani villasukat, polvitaipeessani kaksi koiraa ja edessäni punaviinilasi joten olen valmis. Talvi saa tulla!

Mutta sitä ennen, marraskuun moodboard olkaat hyvät! (Minut löytää myös Pinterestistä)

(Katso myös edellinen, lokakuun moodboard)

Marras.

Siinä missä lokakuu oli kirpeänlämmin, kuulas ja läsnäoleva, marraskuu on jotenkin kopea, sävytön ja etäinen. 

Kuin kerran vuodessa väkinäisesti sukujuhlissa tavattu pikkuserkku. 

Tuolla se sataa alas omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.
Ei tervehdi vastaantullessa,
katsoo vaan ohi.

Ihan kuin jatkuva sade olisi liuottanut maailmasta kaikki värit.

Yksittäiset valonvilahdukset toimiston ikkunaruutujen takana tuntuvat lähinnä vaivaannuttavilta ja saavat melkein toivomaan yhtäjaksoista pimeyttä; siihen on oikeastaan aika lohdullista kietoutua. 

Tekisi mieli käydä halaamassa tuota yksinään nököttävää mökkiparkaa.

.

"Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät."

-Muumilaakson marraskuu-

Lokakuu - Moodboard

Alkusyksyllä innostuin minäkin Pinterestistä.70-luvulla syntyneen oikeudella kuljen intteeernetin ihmemaassa hieman eturintamasta jäljessä. "Hitaasti mutta varmasti", sanoo nainen, jolle vasta pari vuotta sitten selvisi, mitä älypuhelin tarkoittaa.

Tässä kooste kuvista, jotka tarttuivat kuukauden kuluessa mukaan, tuntuivat ja näyttivät ihan lokakuulta.

Tätä kuvaa rakastan jotenkin ihan erityisen paljon, kiitokset alkuperäisestä löydöstä Kummitustalon Stellalle.