MEHU-ENNE

Tämän vuoden herukkasato oli poikkeuksellisen runsas. Muutama uusi puska pihapiirissä on herännyt eloon, viime vuonna niistä ei tullut marjan marjaa.

Anoppilasta peritty Mehu-Maija on käynyt viime aikoina kuumana. Muistin mehustamisen olevan paljon monimutkaisempaa kuin mitä se oikeasti on, siksi kai en ole puuhaan aiemmin ryhtynyt.

(Kaikenlaisten ennakko-odotusten ja -oletusten annammekin elämässämme vaikuttaa, me hassut hölmöt ihmiset.)

Kokeellisessa mehukeittiössä syntyi kahdenlaista sekoitusta. Sekoon tuli punaherukkaa, vadelmia ja pari pussillista viime vuotista raparperia pakkasesta. En tykkää kovin makeista mehuista, joten heitin mukaan vain ohuelti ruskeaa täysruokosokeria.

Black as my Soul syntyi mustaherukasta ja inkivääristä. Yhdistelmän nerokkuus yllätti, aavistus inkivääriä jotenkin viimeistelee maun (ja pitää taatusti flunssan loitolla.)

Vielä olisi muutama litra herukoita jääkaapissa. Olisiko teillä hyviä ehdotuksia ja erikoisempia reseptejä tarjolla? (Kyllä, niitä on jo pakkasessa. Kyllä, syön myös ihan tuoreeltaan kaiken mahdollisen kanssa.)

Puutarhuripäiväkirjat

Ennakko-odotuksista huolimatta en ole vielä(kään!) onnistunut näivettämään puutarhan satoa. Toki säännöllisellä kastelulla (olen viettänyt käytännössä koko alkukesän maalla) ja itseään pihtaavalla helteellä saattaa olla osansa asiassa.

Kasvihuoneessa rescue-tomaatit voivat pulleasti ja niitä on PALJON. (Tai siis paljon ja paljon, ainakin verrattuna viimevuotiseen kolmen tomaatin satoon...)

Kasvihuonekurkkukin kukoistaa. Viisaammat, kertokaa pitääkö tuolle kukinnalle tehdä jotain?

Loppusijoituspaikkaa odottavat kesäkurpitsan taimet sinnittelevät kaikissa keltaisen vihreän sävyissä. Kunhan pääsevät istutuslaatikkoon kunnon multaan niin uskon heidän toipuvan. *kop, kop* Rosmariini porskuttaa menemään onneksi lähes pyhällä hengellä, issekseen.

Mansikka-amppelista olen noukkinut päivittäin marjaa aamujogurtin sekaan. Njams!

Kasvihuoneen vieressä istutuslaatikoissa majailevat ruohosipuli, lehtipersilja, salottisipulit, rucola ja pinaatti, kaksi jälkimmäistä puskevat vasta alkuja pinnalle.

 Ruohosipulin kukinta yllätti puutarhurin. Onko se ihan normaalia?

Lipstikka taas... no ei edes puhuta siitä sen enempää. Lipstikkapensas kasvaa ihan kreisinä. Vaikka söisin koko kesän lipstikkakeittoa, silppuaisin sitä tuoreeltaan jokaiseen tekemääni ruokaan, kuivaisin lehtiä talteen, lahjoittaisin niitä sukulaisille, ystäville ja kylän joutomiehille, niin siitä jää silti todennäköisesti puolet käyttämättä.

Tein vanhoista autonrenkaista lisää istutuslaatikoita toisaalle ja retiiseillä on siellä ihan omat bileet menossa. Jälkimmäinen rengas odottaa vielä asukkaitaan. (Kenties lisää retiisiä?)

Noh, kaikki taimeni eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita. Kuten kuvasta näkyy, meille ei ole tänä vuonna tulossa keräkaalia kuin korkeintaan kaupan hyllystä. 

Hortoillaan!

Olen jo pitkään lukenut kiinnostuneena kohdalle osuneita juttuja villivihanneksista ja luonnon tarjoamista ilmaisista voimaruuista. Villikasveissa väitetään olevan enemmän vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja kuin viljellyissä kasveissa, ja minun logiikkaani tämä ajatus uppoaa helposti. Omat kokemukset eivät kuitenkaan ole vielä yltäneet metsästä ohimennen napsittuja kuusenkerkkiä (nam!) tai salaattiin silputtuja voikukanlehtiä syvemmälle. Pihalla ja metsissä rehottaa kesäisin monenmoista vihreää, mutta epäröin kokeilla, kun en tiedä ihan varmasti mitä olen suuhuni laittamassa. (Olisi ehkä kannattanut paneutua huolellisemmin siihen ala-asteella tehtyyn kasvistoon.)

Kuvassa kuusenkerkkiä viime toukokuulta. Nämä ovat mielestäni jo "ylikypsiä", 

parhaimmillaan kuusenkerkät ovat pieninä naperoina. 

Eräänä päivänä löysin itseni hortoilu.fi-sivustolta ja hetken päästä olinkin jo ilmoittautunut toukokuussa
pidettävälle hortakurssille.

Siis minne?

Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. (Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni/sienestää ja marja/marjastaa.) Villivihannesten keruu eli hortoilu tarkoittaa luonnossa villinä kasvavien syötävien kasvien keräämistä, kokkaamista, säilömistä ja syömistä.

Hortoilun alkeiskurssi pidetään kesän kynnyksellä toukokuussa, kun vastapuhjennut vihreys tarjoaa parastaan.
Kahden tunnin aikana olisi tarkoitus oppia siitä, mitä kannattaa kerätä, millaiset kasviyksilöt ovat hyviä, miten hortakasveja käsitellään ennen syömistä ja miten kasveja voi säilöä.

Olen tosi innoissani kurssista jo nyt! Aiheesta löytyy kyllä paljon hyvää kirjallisuutta, mutta itseni tuntien tiedän ettei kirjoista lukeminen riitä (oppimiseen), vaan mun täytyy päästä itse kokeilemaan, näkemään, tunnustelemaan ja maistelemaan. Haen kurssilta ikään kuin avaimet ihan uuteen, outoon mutta monipuoliseen ruokakellariin enkä malta odottaa, että pääsen hyödyntämään tiluksiemme voimaruokatarjontaa - vain keräämisen vaivan hinnalla.

Alimmat kuvat ovat Lähellä maata-kirjasta (Heikki Ahopelto, Jaani Vaahtera) joka "kertoo tarinoita hyvän ruuan tuottamisesta sekä ruuanlaittajan suhteesta valmistamaansa ruokaan. Kirja haastaa lukijansa ajattelemaan, mikä syömisessä ja herkuttelussa onkaan tärkeää." Kirjassa sivutaan yhden luvun verran myös villikasveja ja tarjolla on muutamia helposti toteutettavia reseptejä yleisimmin käytetyistä villikasveista. Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä teos, suosittelen!

Villivihannekset - löytyykö teiltä kiinnostusta ja/tai kokemuksia?

Idätyksestä apua viherkuumeeseen (ja täytettä salaattiin)

Ituhippi täällä hei! Vaivaako sinuakin jo viherkuume?
Odotatko malttamattomana, että pääset upottamaan sormet taas multaan?

Kevään kasvukautta odotellessa on hyvä hetki verrytellä viherpeukaloitaan idättämispuuhissa. Idättäminen on mainettaan vaivattomampaa, onnistuu vaikka se peukalo keskellä kämmentä (kuten eräillä) ja tuoreen vihertävän lopputuloksen saa salaattikulhoonsa jo muutamassa päivässä.

Valitse laatu ja määrä. Idätykseen sopii harjaantuneemman käsissä jyvä jos toinenkin, itse pelasin varman päälle ja kaivoin kaapista paketillisen mungpapuja. Aloitusmäärä kannattaa miettiä käytön mukaan, esimerkiksi mungpapujen tilavuus kuusinkertaistuu idätyksen aikana, joten jo 1 desistä papuja saa rouskuteltavaa useammaksikin päiväksi, noin kahden perusmarketin hyllystä löytyvän iturasian verran. 

Huuhtele, liota, huuhtele. Aluksi pavut huuhdellaan huolellisesti ja niitä liotetaan 5-12 tuntia, jonka jälkeen vesi kaadetaan pois ja pavut huuhdellaan uudestaan. Idätyksen onnistumisen kannalta on tärkeää huuhtoa ituja pari kertaa päivässä, joten tämä kannattaa huomioida idätysajankohtaa valitsessa.

Idätysastia. Idätysastiaksi sopii esimerkiksi iso, suurisuinen lasipurkki. Riihimäen Lasin keittiötölkit ovat kuin tehtyjä tähän tarkoitukseen. Purkin suulle kiinnitetään tiheä mutta hengittävä verkkokangas kuminauhalla. Sideharson puuttuessa ostin apteekista paketin kertakäyttöisiä suihkumyssyjä ja jälkikäteen taputtelin itseäni olalle tästä kertakaikkisen nerokkaasta oivalluksesta. Saa matkia!

Idätyspaikka ja -aika. Idut viihtyvät parhaiten pimeässä. Idätyspaikaksi sopii hyvin esimerkiksi astiakaappi, jonne purkin saa aseteltua kallelleen niin, että ylimääräinen vesi valuu varmasti pois eivätkä idut pääse homehtumaan. Rapeat, hernemäiset mungpavun idut ovat valmiita syötäväksi jo muutamassa päivässä ja säilyvät jääkaapissa noin viikon.

Miksi idättäminen kannattaa? Iduissa piilee yllättävän paljon voimaa ja energiaa. Idättäminen ikäänkuin herättää siemenen henkiin ja idätysprosessin aikana siemenen/pavun ravinteiden ja vitamiinien määrä moninkertaistuu, esimerkiksi proteiinin määrä saattaa nousta jopa kymmeniä prosentteja. Mungpavun idut sisältävät runsaasti muun muassa proteiinia, kivennäisaineita, E- ja C-vitamiinia sekä rasva-aineenvaihduntaa tukevaa koliinia.

Hinta-laatusuhde on kohdallaan. Siinä missä kaupasta ostetut iturasiat maksavat liki 4 euroa kappaleelta, itse idättäminen maksaa lähinnä vaivan. 500 g paketti mungpapuja maksaa 2,79 €, eli 1 dl 0,56 euroa. 10 kpl paketti harsolakkeja maksaa 3,20 € eli 32 senttiä kappale. Yhden idätyskerran hinnaksi tulee siis 0,88 euroa ja lopputuloksena saat noin kahta kaupan rasiaa vastaavan määrän valmiita ituja.

Idätyksen lyhyt oppimäärä ja kattava luettelo eri itutyyppien sisältämistä ravinto-aineista löytyy
muun muassa ekokauppa Ekolon Idätysoppaasta, suosittelen tutustumaan ja kokeilemaan!

Postaus sisältää LIHAA

Ei kuulkaas mene aina ihan kuin siinä-nimeltämainitsemattomassa-tv-sarjassa nämä lihahommat.

Jokunen aika sitten koneella rötvätessäni tuli ajatus, että tekisi mieleni ostaa jotain pientä kivaa netistä. Ihan vaan itseäni piristääkseni. Ostin kymmenen kiloa luomulihaa.

Labbyn tilan nettikauppa toimi kuin ajatus, ja viisi kiloa jauhelihaa, osso buco ja muutama kilo filettä sekä paistia saapui pian kotiovelle veloituksetta toimitettuna. Pian tämän jälkeen vakuumipakattu liha oli jaettu kahteen eri osoitteeseen ja kahteen eri pakastimeen. Hykertelin korkealentoiselle ajatukselle omavaraistaloudesta, ainakin seuraavien kuukausien liharuokien suhteen.

Torstai-iltana saavuimme Torpalle, joka oli kuin yksi hilettä puskeva jääkaappi. Ei nuo japanialaiset ilmalämpöpumput oikein tahdo selvitä täällä suomalaisessa (anteeksi mutta mitä vittua, ulkona oli kuitenkin vain -4 C??!) tundrassa. Onneksi ajan hermoilla oleva pakastimemme oli päättänyt olla ekologisesti tiedostava ja ottaa osaa ilmastomuutoksen vastaiseen kampanjaan menemällä pois päältä (ilmeisesti sähkökatkoksen vuoksi) määrittelemättömäksi ajaksi. Vastassa oli siis jäisen mökin lisäksi pakastin täynnä mukavasti lämmennyttä ja puolisulaa lihaa. (Sanoinko jo, että luomulaatuista, eikä ihan sitä halvinta mahdollista.)

(Ja huvittavinta tietenkin se, että myöhemmin illalla pakastin oli lähtenyt jäätymään ja toimi ihan moitteetta.)

Tilanne on nyt siis se, että meillä on 1,5 päivää aikaa syödä 3,4 kiloa lihaa. Kaksistaan. En tiedä, kauan lihat ovat pakastimessa sulaneet. Oletus on, että ne saattavat säilyä ensi viikon lounasannoksiin saakka. Siinä vaiheessa, kun teemme vuoronumerojärjestelmää torpan ainoaan vessaan (tai, pahimmassa tapauksessa, toinen juoksee mettään ns. riuku-sille-itselleen) saanemme lisätietoa lihojen säilyvyydestä.

Niitä ei kai voi laittaa uudestaankaan pakkaseen?

Kertokaapa nyt sitten vinkkejä, mitä eri ruokalajeja ja variaatioita tekisitte tässä tilanteessa, kun raaka-aineena on sekä jauhelihaa, piffiä että paistia? Samaa ruokaa kun ei jaksa syödä paria päivää kauempaa. Ruuan pois heittäminen taas ahdistaa jo ajatuksena nykyisin enemmän kuin mikään. Eksoottisimmatkin ehdotukset ovat tervetulleita!

Torpan apteekista, päivää!

Tuossa yksi päivä juolahti mieleen sellainen ajatus, että lähimpään lekuriin kun on matkaa se 40 km, niin olisi varmaan syytä varautua Torpallakin jonkinlaisella alkeellisella apteekkivarastolla (sen yhden käsilaukusta löytyvän buranan lisäksi). Ettei sitten kenenkään tarvitse moottorisahailun tai sirkkelöinnin jälkeen vuotaa kuiviin taksia/ambulanssia odotellessa ihan vaan siitä syystä, ettei taloudesta löydy tarpeeksi tuppoa ja laastaria. No nyt löytyy, ja ullakolta löytyviin ampiaispesiin ja/tai mahdollisiin luikerteleviin kanssa-asukkeihin on myös varauduttu. Kaupungissa tällaiset asiat tulevat harvemmin edes mieleen kun apteekkiin on matkaa 2 km ja lähisairaalaankin saman verran. Tässä siis katsaus Torpan lääkekaappiin.

Torpan pikkuvessassa sijaitseva lääkekaappi saatiin kaupantekijäisenä. Buddha-patsas kirpparilta. Juliste Miamista, tykkään sen sävymaailmasta vaikka en mikään oopperan ystävä olekaan. 

- burana 400 mg. Paljon.
- kyypakkaus x 2
- punkki/mäkäräispyyhkeitä
- laastareita eri kokoisena ja kaikissa sateenkaaren väreissä
- sideharsoa, idealsidettä, kirurgisia siteitä
- Histec
- Betadine haavojen puhdistukseen (sopii niin eläimille kuin ihmisillekin)
- vanulappuja
- kuumemittari
- Finrex (joskus se flunssa iskee kesälläkin)
- kirsikkana kakun päältä vanhasta lääkepussista löytyi Billy-kondomi, jonka päiväys on vanhentunut vuonna 2004. En ehkä laskisi ehkäisyhommia tämän varaan?
- suihkutettava desinfiointiaine, käsidesi
- Imodium
- Canikur koirien vatsavaivoihin
- Rennie. Tätäkin paljon.
- kylmägeeli

Hmm. Jonkinlaista kortisonivoidetta voisi laittaa ostoslistalle. Ja koirille punkkipannat. Aurinkovoiteita löytyy monella vahvuudella, olen aika tarkka hipiästäni. Kosmetiikkalaukusta löytyy kuitenkin aloe vera-voidetta varmuuden vuoksi.

Tuleeko teille mieleen jotain, koiratkin huomioiden, mitä lääkekaappiin olisi hyvä vielä hankkia?

Einon opissa

Lauantaina lähimetsästä kuului laukauksia ja rytinää siihen malliin, että maanomistajina voinemme kai odotella kutsua hirvipeijaisiin. Ja tuli kutsua tai ei, aion kerätä rohkeuteni ja kysellä paikalliselta metsästysyhdistykseltä mahdollisuutta ostaa hirvenlihaa. Hirvenpaisti ja leivinuuni ne yhteen soppii!

Metsässä rytisi sunnuntainakin, tällä kertaa hieman eri syystä. Torpalla vietettiin aikaa hyvin autenttisissa tunnelmissa, kun Eino tuli ja puhalsi meiltä sähköt nurin.

Allekirjoittaneen statuspäivitys facebookissa (hetkeä ennen kuin Eino vei myös puhelin- ja nettiyhteydet):
"Metsä ympärillä heiluu ja nojailee päälle kuin kolmen promillen humalassa oleva lähentelijä baarissa. Sillä erotuksella, että tähän ei taida napakka litsari auttaa. Vähän pelottavaa."

Hetken neuvottelun jälkeen päätimme olla uhmaamatta myrskytuulia maanteillä ja jäädä Torpalle vielä yhdeksi yöksi odottelemaan, josko sähköt palaisivat ja saisimme ylläpitosähkön ja vesipumpun tilanteen tarkastettua. Sähkökatkon mahdollisuutta emme rehellisesti sanottuna olleet edes ajatelleet kuin kevyenä heittona kesä-yössä, joten tilanne tuli jokseenkin puskista. 

Aluksi haimme pari ämpärillistä vettä kaivolta (josta siis normaalisti tulee vesi sisään vesipumpun avulla) ruuanlaittoa, vessan huuhtelua ja käsienpesua varten. Valoa riitti tässä vaiheessa vielä parin tunnin verran, joten haimme myös tuvan täyteen polttopuuta ja ns. sytkyjä. Talouden fikkarit aseteltiin joka huoneeseen käden ulottuviin. Pakastimessa oli pari kiloa lohta, katkarapuja, piirakkapohja ja jääkaapissa reilusti kermaa, juustoa ja juureksia, joten illan menu oli sillä selvä. Pilkoin juurekset valmiiksi, kun vielä päivänvaloa riitti, ja sytytimme puuhellaan tulen. Jossain vaiheessa siirsimme jääkaapista herkemmät ruoka-aineet muovikassissa kuistille, jossa ne säilyisivät hyvin +3 C lämmössä. 

Tässä kohtaa totesimme, että Torpan kynttilävarastot kaipaavat akuutisti täydennystä. Ja että joulupukin lahjalistalle voisi lisätä yhden aggregaatin.

Pimeyden laskeutuminen jännitti ihan uudella tavalla; nyt olisi sitten oikeasti ihan tosi pimeää muutaman hassun kynttilän varassa. Hain kuistilta pari lyhtyä ja kaikkien paloturvallisuussääntöjen vastaisesti poltettiin ulkokäyttöön tarkoitettuja lyhtykynttilöitä sisätiloissa. Lohikeitto valmistui puuhellalla kynttilänvalossa. Äiti soitteli tilannetietoja kunnes kännykän akku piippasi henkihieverissä. Sen olisi toki voinut käydä autossa lataamassa mutta en uskaltanut jaksanut. Jatkossa voisi olla viisasta pitää känny latauksessa, kaiken varalta.

Olen aika touhukas luonne, enkä oikein osaa olla paikoillani tai tekemättä mitään. Siksi vastoin tahtoa pimenevä tupa tuntuikin aluksi aika ahdistavalta ajatukselta; eihän täällä näe tehdä mitään! Koirien ulkoilutusta varten Torpalle on ostettu otsalamppu, jonka valossa sitten makoilimme alkovissa ja luimme miehen lapsuudenkodista raahattuja vanhoja sarjakuvalehtiä. Se oli kieltämättä jotenkin herttaista koirien kuorsatessa jaloissa, ja lopulta kävi niin, että minä, joka en koskaan nuku päiväunia, vetelin sikeästi zetaa parin tunnin ajan. Elimistö ilmeisesti kuvitteli yön saapuneen. Käytettiin koirat pissalenkillä, ja täysikuu valaisi tiet niin, ettei otsalamppua edes tarvittu.

Sähköt palasivat n. klo 20 yli kuuden tunnin katkoksen jälkeen. Niin tunnelmallista kuin alkeellinen sähkötön maalaiselo voi ollakin, kaadoimme kuitenkin lasit punaviiniä sen kunniaksi, että voimme loppuillan tuijottaa läppäriltä Walking Deadia ja surffata facebuukissa ja uutissivustoilla lukemassa uutisia -niin, Einosta ja myrskytuhoista. 

Muina minttuina

Jo elokuusta asti olin istuskellut siinä samassa kohtaa, haaveilemassa ja tuijottelemassa puutarhapöydän ääressä. Vasta eilen havahduin: edessänihän kasvaa villinä levittäytyvä minttuviidakko.

Haistelu ja maistelu varmisti asian; minttuahan se! Syksy oli ollut kasvunnolle lempeä; lähes puolitoistametrisistä varsista puski sinnikkäästi vielä uutta pienempää lehteä. Ei siis muuta kuin sisältä pari keräilyastiaa ja sakset. En tiedä (vielä) yrttien kuivattamisesta juuri mitään, joten päätin kokeilla kahta eri tapaa.

Nypin yksittäisiä lehtiä ja asettelin ne ohuelti parille uunipellille ja leivinuuninpankon päälle kuivumaan. Osan varsista leikkasin n. 30 cm pituisiksi pätkiksi, sidoin nipuiksi ja ripustin roikkumaan hellan luukun varteen. Keräsin myös yhden ison kipollisen lehtiä vesiämpäriin, jossa annoin niiden muhia muutaman tunnin ennen saunomista. Ihanan tuoksuista vettä tuli!

En tiennytkään, että yrtitkin voivat tällä tavalla villiintyä ja kasvaa holtittoman kokoiseksi puskaksi. Meillä on kyllä todella sanan mukaisesti villi puutarha, anoppikin epäili sen olleen oman onnensa nojassa jo vuosia.

Ps. Aloin miettimään, että olisiko tuo sittenkin sitruunamelissaa? Mausta en osannut päätellä.
Kuka tunnistaa?

Akuutit Top 5

Jo torppaa ostaessa tiesimme, että muutama akuutimpi asia tulee hoitaa ennen talvea.

Pitäis...
... korjata palanut sauna saunottavaan kuntoon. Reikä seinässä ei lämmitä, vaikka ilmastointi toimiikin.
(Ja tästä aloitettiinkin, koska voitte kuvitella miten miellyttävää on peseytyä iltaisin niin, että saniteettitiloina toimii pelkkä ämpärillinen lämmintä vettä. Joka onneksi, tosin, tulee omasta kaivosta putkia pitkin sisälle.)

...tilata nuohooja siivoamaan hormit ja kolme tulipesää. Edellisestä kerrasta kun on kuulemma ainakin yli neljä vuotta aikaa.

Ja niitä polttopuita. Jo muutaman viikon aikana olen oppinut niin paljon uusia asioita, että huimaa. Kuten sen, että vaikka sitä omaa metsää on lähes hehtaari, ja vaikka se on täynnä niin paksuja kuusia, että yhdestä saa polttopuut vuodeksi, niin homma ei mene sillä tavoin että kävelet metsään moottorisahan kanssa, kaadat puun, pilkot sen ja kannat poltettavaksi. Ne pitää, kuvitelkaa, antaa kuivua ainakin vuoden verran ennen kuin ovat polttokelpoisia. Aina sitä ihminen oppii uutta (ja siinä ohessa voi tuntea itsensä hitusen tyhmäksi...)

Viisi mottia halkoja laskeutui pihamaallemme kaatosateisena maanantai-aamuna. Onneksi olin itse juurikin lähdössä strategiapalaveriin Vierumäelle (ja saunaan, oi onnea!). Viikonloppuna on tulossa ensimmäinen joukkio talkooväkeä kylään, joten halkosulkeiset it is. Onneksi heistä kukaan ei lue tätä blogia, niin eivät raukat vielä tiedä, mitä edessä odottaa. Muaha.

...se sato korjata talteen. Tässä osa sunnuntain ahkeroinnista. Vuosikausia villinä rehottaneista marjapensaista ei kovin paljon saa irti, mutta jotain kuitenkin. Torpalle johtavan hiekkatien varresta poiminkin jo pari litraa vadelmaa parempiin suihin. Pihaa raivatessa estradin valloitti myös yksi ikiaikainen omenapuu!

...ja sitten pitäis kaikkien näiden edellämainittujen jälkeen muistaa, että mikään ei tapahdu hetkessä eikä tarvitsekaan. Onhan tässä loppuelämä aikaa. Viikonloppuna pitäisi siis muistaa kölliä aurinkotuolissa hyvän kirjan ja kylmän oluen kanssa vielä kun ilmoja pitelee eikä vaan kulkea ruutuvihko kädessä pitkin pitäjää kirjaamassa ylös kaikkea, mitä PITÄISI tehdä. Hulluksihan siitä ihminen vaan tulee.