Syyslomalla

Vietämme kuluvan viikon Torpalla syyslomaa. Miehellä on pitämättömiä vapaita ja itsekin järjestelin työkuviot niin, että viikon työlistalla on vain muutama pikkujuttu. Tarvitsen hengähdystauon; aikaa keräillä kesästä saakka mukana kulkeneita ajatuksen riekaleita ja muotoilla niistä kenties jotain uutta. Get my shit together, niin sanotusti. Vanha tuttavani Sirpa-Leenakin ollut taas melko äänekkäänä.

(Mitä tekee nainen, joka haluaa päästä elämässään kartalle, saada ajatuksensa järjestykseen ja keskittyä uuden ideoimiseen? Varaa mukaan muistikirjat, mindmapit, omanelämänaarrekartat ja tarot-kortit – ja aloittaa sen jälkeen kuivaruokakaapeista. Vieläkö vuonna 2014 parasta ennen-päivätty tonnikala on ihmisvatsalle kelvollista?)

Aamulla kompastelin toppatakkiin kääriytyneenä kahvikupin kanssa pihamaalle ja ensimmäisenä silmiini osui terveiset Storaensolta.

Kiitos universumi, vihje vastaanotettu ja ymmärretty.
(Pressun alla makaa yläkerran tuleva lattia.)

 

Päänsisäisten lisäksi on ollut vihdoinkin aikaa siivota myös pihamaata. Tyhjentää kasvihuone, kärrätä kuihtuneet kesäkukat kompostiin, kasata remonttijätteistä kaatiskuormaa ja leikkiä ihmistä, joka haravoi syksyisin. 

 Joskus parhaat ideat ovat ilmaisia. Pihasiivouksen yhteydessä keräilin ympäri tonttia pyörivät lyhdyt ja ulos sateeseen unohtuneet ruosteiset asiat yhteen vanhalle puupenkille pihan kukkapenkin (tai siis "kukkapenkin") päätyyn. Pelastin kompostikuormasta samettiruusun jäänteet ja lisäsin joukkoon kanervia. Olkoon tämä nyt sitten se Vuoden Virallinen Syysasetelma. (Dekadentisti rapistuneet samettiruusut sopinevat myös parin viikon päästä juhlittavan Halloweenin tunnelmaan.) 

Ystäväni koira saapui meille myös syysloman viettoon. Aslak aka Kakkalakki, Kakkanakki, Kakkelson, Kakkis ja joskus ihan vaan Paskis. Nuorisokoirilla on karuselli päällä 24/7 ja parin päivän aikana juostuja kilometrejä taatusti yli sata. Vieraileva tähti on lempinimiensä vertainen pieni koira; mikään ei palauta läsnäolon hetkeen ja flow-tilaan yhtä tehokkaasti, kuin kuistin eteen väännetty mehevä jöötti sitä itseään kengänpohjassa. 

IHAN KATOLLA(AN)

Osa teistä ehkä muistaakin, että meillä aloitettiin mittava kattoremppa viime syksynä. Torppamme katto on suloinen hannujakerttu-tiilikatto, sillä eroavaisuudella, että lähes alkuperäiskunnossaan olevassa tiilikatossa ei ole juurikaan mitään suloista kun miettii vedeneristävyyttä ja vuotokohtia.

Noh, asiat harvoin menevät niin kuin on suunniteltu, ja vielä vähemmän ne tekevät niin kattoremontin yhteydessä. Kävi ilmi, että katto on paikoitellen notkollaan useita senttejä. Niitä sitten korjaamaan. Tuli sateet, tuli remppamestarin (lähisukulainen) käsivamma, tuli talvi. Ajateltiin, että ehkä se vielä yhden talven, kun jo kerta 85 edellistä.

Tuli kevät, tuli uusi optimismi ja uudet suunnitelmat. Jos vaikka syksyksi.

(Mainitsinko jo, että asiat harvoin menevät niin kuin on suunniteltu?)

Ajattelimme kattomestarimme olevan ns. poissa pelistä ja pyysimme erään paikallisen tekijän mukaan projektiin. Hetken näytti jo hyvältä, kunnes hän ilmoitti (siinä vaiheessa, kun mitään ei ollut kuulunut_moneen_viikkoon_ja soittelimme perään) ettei ehdikään työmaalle enää tänä syksynä. Oli unohtanut ilmoittaa.

Niiiice.

Pyysimme myös tarjouksen eräältä paikalliselta rakennusfirmalta, mutta se ylitti budjettimme niin korkealentoisesti, ettei eteneminen heidän kanssaan tullut kysymykseenkään.

(Kaikki vähäänkään rakennushommista mitään tietävät tuttavamme ovat tukehtuneet nauruunsa hinnan kuullessaan, joten tämä ylihinnoittelu ei ole pelkästään oma tulkinta asiasta.)

Mutta nyt: siellä se käsi- ja selkävammainen lähisukulainen paiskoo oikomishommia menemään. Kunhan rimoitus on saatu oiottua ja aluskatteet kohdalleen, saamme ehkä peltityöt teetettyä eräällä toisella paikallisella toimijalla. (Siis ehkä ennen kuin sataa koko ajan vettä ja ihan saatanasti.)

Ystäväni, elämme jännittäviä aikoja.  

 Täältä määä tuun ja tonne pitäis päästä.

Samaan aikaan toisaalla: en saanut kyselyistäni huolimatta olla hyödyllinen kattorempan edistymisessä, joten purin turhautuneisuuteni torpan takaseinään. Ystäväni repi sieltä viidakoksi kasvaneet rikkaruohot ja käänsi maan ympäri jo aiemmin kesällä (<3) joten tehtäväkseni jäi tasoittaa maa, laittaa alusharsot paikoilleen ja kärrätä päälle soraa. Ja hitto, kyllähän sitä saikin kärrätä.

Hetkittäin teki mieli lyödä hanskat ns. tiskiin. (Ja myydä koko paska polttopuuksi jollekin hyväuskoiselle.)

Vaan valmista tuli, jumalaare. Nyt ei kuulkaa rikkaruohot enää mädätä meidän torpan takaseinää.

(Vaikka katto vuotaiskin, yyteet veisivät perheen toiselta aikuiselta työt ja maailma heittäis ihan perspyllyä, mitä se näyttää parhaillaan vahvasti tekevän.)

Onnea on oma lampi (ja mies, joka rakentaa sinne laiturin)

Kesän ulkotyöt keskittyivät, jälleen kerran, raivaushommiin. Vesuri ja viikate on heilunut erityisesti ladon takana niityllä, jonka reunalla sijaitsevan pienen lähdepohjaisen lampemme ranta- ja reuna-alueita on siistitty ihan urakalla.

Lammen rantaan kaivettiin juhannuksena kuoppa rosvopaistia varten. Saimme idean reunustaa kuopan kivillä ja tasata kuopan ympäristö soralla. Leirinuotion ääreen tulee vielä viisi koivunpölkkypenkkiä ja kas; tunnelmallinen leirinuotiopaikka on valmis alkusyksyn pimeneviä öitä varten.

Suurin ponnistus oli kuitenkin kahden pontonin varaan rakennettu laituri, joka valmistui juuri sopivasti ennen uimakelejä, jos niitä niiksi nyt voi edes kutsua. (Kaiholla muistelen sitä elokuun ensimmäistä yötä viime vuonna, kun lilluimme lammessa ystäväni kanssa tähtitaivasta tuijotellen. )

Laituritikkaat löytyivät onnekkaasti tori.fin kautta ja vieläpä naapuripitäjästä. Nyt kelpaa pulahtaa suoraan saunasta vilvoittelemaan ilman, että tarvitsee tasapainoilla mutaisilla rantakivillä.  

Ensi kesänä joutomaalle jätetty niitty pääseekin toteuttamaan ominta tarkoitustaan, kun sinne muuttavat tulevat kesälampaamme. Niiden nimiksi on päätetty Jorma, Korma ja Karma, muusta en vielä tiedä. (Onneksi on monta kuukautta aikaa opetella.)

Kasvihuoneesta viinisalongiksi

En ole kadonnut mihinkään, vaikka sellaista kuitenkin salaa olette toivoneet. Elämä vie, elämä tuo ja viime aikoina se on tehnyt lähinnä tuota ensimmäistä. Työstressi, rahastressi, koulustressi ja terveysstressi. Koiranlopetusstressi. Enosaanauttiavehreästäkeväästästressi.

(Ja nyt kun kirjoitin ne tähän jonoksi, en enää ihmettele niin paljoa mistä kaikki epämääräiset kiputilat, kuristuksentunteet ja ihottumat johtuvat.)

Murhetarhasta puutarhaan, jossa projekti kasvihuone nytkähti vihdoinkin eteenpäin. Muistatte varmaan, miltä kasvihuoneessa näytti vielä kuukausi sitten?

 Jep.

Aloitin urakan kiskomalla raksahanskat käteen ja tyhjentämällä surullisen näköisen kasvihuoneen kaikesta pjaskasta ja rikkaruohoista. Mylläsin pohjan lapiolla (mullan seasta löytyi mm. yksi tennissukka), tasoitus, päälle harsoa ja useampi kottikärryllinen soraa.

Olin jo pitkään haaveillut tiililattiasta. Kuin tilauksesta lähisukulaisen kätköistä löytyi pakettiautollinen raksamaalta purettua valkoista tiiltä joten ei muuta kuin latomaan kierrätyslattiaa paikoilleen. Pienen palikkatestin, parin viinipullollisen ja ystäväni avustuksella lattia asettui paikoilleen ja viimeistelimme sen saumaushiekalla. Samaan aikaan syntyi todellinen kuningasidea:

Kasvihuoneesta tulee viinisalonki. Siis kyllähän sinne niitä rehujakin mahtuu, mutta viinisalonki! Kyltteineen, valoineen, lyhtyineen ja pitsiverhoineen päivineen. Pesin vielä seinät kauttaaltaan ja tältä siellä nyt näyttää.

Kyltti on ystäväni askartelema, nimi aukeaa heille, jotka osaavat sen oikein (tai väärin?) lukea. Vanha, viime kesänä romukuormaan mahdutettu palju asettui pöydäksi paremmin kuin hyvin. Kannen alle saa piilotettua vaikka viinipulloja vilttejä kylmempiä iltoja varten. Tuoleihin etsin uudet pyöreät istuintyynyt ja jotain muutakin pientä hienosäätöä vielä tehdään, mutta jo nyt olen lopputulokseen niin tyytyväinen! Maailman paras viinisalonki!

Lattian ja seinän välinen tila päällystettiin valkoisilla koristekivillä.

Ja ensimmäiset kasviasukkaatkin sinne jo muuttivat. 

Kannattaa olla hyvissä väleissä paikallisen taimimyyjän kanssa; pelastin kahdeksan myyntiin liian pitkäksi venähtänyttä tomaatintaimea kaatopaikkakuormasta pilkkahinnalla.

Osaa seinistä kiertää aurinkokennolla toimiva valosarja, ja kun illan hämärtyessä sytyttää vielä kynttilät lyhtyihin niin viinisalonkimme näyttää ihan kerrassaan tunnelmalliselta. "Girls in action"-kuvia voi käydä ihailemassa (?) instagram-tilini puolelta. Nyt vaan sateisia kesä-iltoja odottamaan!

Lisää juttuja pihamaalla tapahtuneista muutoksista tulossa pian, nyt palaan taas stressipesieni pariin. Adios!

Puutarha part 1: tästä se alkaa

Pientä yhteenvetoa pääsiäisen pihahommista. Ruopsuttelin haravalla (lehtien haravoiminen syksyisin on ihan yliarvostettua), keräilin talven taittamia oksia ja siivosin erinäisiä kasoja epämääräistä tavaraa (käsite pitää sisällään myös koiranpa*kan.) Muutama läntti lunta jäi vielä, en kuitenkaan lähtenyt niitä sulattamaan vaikka mieli teki.

Jotain sieltä on tulossa.

Epäilen, että grillillä istuimina toimineet koivupöllit kaipaavat hieman hiekkapaperia ja lakkaa pintaansa. 

Tai sitten ihan vaan kirveen hellää kosketusta.

En oikeasti tiedä mitään marjapensaiden leikkaamisesta, mutta leikkasin ne silti. Villiintyneet, maahan saakka retkottavat mustaherukkapensaat eivät ole tuottaneet juurikaan satoa, joten jotainhan niille oli tehtävä. Viime vuonna tein saman punaherukalle, ja ilmeisesti en onnistunut niitä tappamaan, koska puskivat loppukesästä vahvaa, tummanvihreää lehteä. Nyt ovat ilahduttavasti nupuillaan, josko tänä vuonna marjoja.

Kasvihuoneen ovella kävin vaan kääntymässä. Palataan asiaan toisessa elämässä toukokuussa.

Pihapiirin seuraamisessa eri vuodenaikojen läpi on jotain maagista. Pitkäperjantain räntäkuurojen aikana pidättelimme vielä henkeä, minä ja piha. Sunnuntain aurinkokylpy herätti sen talviunesta, tuntui kuin se olisi haukotellut, maiskutellut ja oikonut jäseniään ympärilläni. Raukeana hyvin nukutun talven jäljiltä. Well hello there!

Pääsiäistunnelmia

Pääsiäinen vetelee jo loppusuoralla.

Viime vuonna pääsiäistä vietettiin isolla porukalla ja t-paitakeleissä. Tänä vuonna olemme (ystäväni eilistä pikavisiittiä lukuunottamatta) kaksistaan (anteeksi, nelistään) pääsiäisvieraiden suunnitelmien ja aikatalujen peruunnuttua yksi toisensa jälkeen.

Viime pääsiäisenä aurinko loimotti lähes hellelukemia, tällä kertaa lähinnä vihmoi räntää. T-paidassa ei tarkene edes sisätiloissa.

Kaikessa on puolensa. Ison seurueen emännöinti, aurinko ja skumppa on ihanaa mutta ei välttämättä edesauta asioiden etenemistä esimerkiksi työ- ja kirjoitusrintamilla. Nyt olen voinut istua hyvällä omallatunnolla koneen ääressä miehen lukiessa alkovissa kirjaa ja koirien kuorsatessa taustalla. Olen ollut hiljaa, toisinaan taas antanut päänsisäisen puheen täyttää mielen (olemme päässeet Sirpa-Leenan kanssa jo jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.) Yksin, yhdessä, mutta en yksinäinen.

Pitkäperjantaina kävin ulkona leikkimässä; noukin talvituiskujen tielle heittämiä risuja, haravoin, sen sellaista. Molemmilla kerroilla sain niskaani räntäkuuron. Ilmiselvä merkki maailmankaikkeudelta: anna pihahommien olla ja keskity olennaiseen eli punaviiniin olemiseen.

Tänään aurinko vei viimeinkin voiton raskaana roikkuneista pilvistä ja lämpötilakin hivuttautuu sinnikkäästi ylöspäin. Kuinka onnelliseksi voikaan ihminen tulla pihan haravoimisesta ilman takkia, kun haravanvetojen alta paljastuu aluillaan olevat vihreät ja mullan ja heräilevän maan tuoksu leijailee sieraimiin.

Pääsiäisen kohokohta taitaa olla kuitenkin huomenna, kun naapurin isäntä kippaa pari motillista halkoja pihaan. Kirjoittamisen vastapainoksi tekeekin jo mieli tehdä jotain fyysistä, jotain likaista ja jotain hikistä. Tosin laskimme juuri istuneemme viime päivien aikana n. 12 tuntia saunassa, joten hikisyyden kriteerit täyttynevät ihan ilman puusavottaakin.

Vanha talo on voimailulaji

Vanhaa taloa ostaessa tarvitaan järkeä, rahaa, aikaa ja hermoja. Kauppakirjojen jälkeen elämä tulee olemaan yhtä tetristä, jossa näitä edellä mainittuja palikoita yritetään sovittaa paikoilleen parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja fyysistä voimaa ja kuntoa, no niitä vasta tarvitaankin.

Vanhaa taloa ostaessa mukana tulee usein pihamaata ja, kuten eräillä, tiluksia vähän isomminkin.

Talvisin sinne pihamaalle sataa lunta. Niin ihanalta, kuin ajatus viikonlopusta maalla kuulostaakin, sinne olisi kiva päästä perille myös ihan fyysisesti. Kun on pari kertaa aurannut 300 m hiekkatietä nelikätisesti yhden lumikolan ja muovisen paskalapion kanssa, ei enää unohda lisätä ostoslistaan toista lumikolaa ja alumiinilapiota seuraavaa kauppareissua varten. Tai soittaa ajoissa naapurin isäntää auraamaan tietä auki traktorilla. (Paino sanalla ajoissa, naapurin isännillä saattaa usein olla vähän muutakin tekemistä.)

Lunta sataa myös sen ihanan idyllisen harjakaton päälle. Ja se, mikä menee ylös, tulee sieltä myös alas, ajan ja painovoiman myötä. Tällöin on syytä pysytellä poissa alta, muutama sata kiloa lumimassaa ei taatusti tunnu kivalta kenenkään niskassa.

Ja siihen perustusten viereenhän se lumimassa hujahtaa. Sitten voidaan vaan arvailla, että mihin se sulaa, jos sitä ei lapioi ajoissa pois. 

Ja kun on saanut pihatien hiellä ja itkua niellen auki, olisi toki kiva päästä lämmittämään saunaa. Ensin sinne saunalle pitäisi vaan raivata polku, jota pitkin kulkea. Tai ylipäänsä lapioida lunta pois pihasta sen verran, että saisi kuistin oven auki.

Ja mikä helvetin järki oli tehdä aitaan portit, joiden alaosa on maan tasalla??! (No ei mikään, totesin siinä umpijäisiä portteja potkiessani.)

Lallallaaaa.

No onhan tota pihaa.
Ostohetkellä olin vielä ihan liekeissä, koska piha on niin ihanan villiintynyt ja ISO.
Hah! Little did I knew.

 Voin kertoa, että näillä muovilapioilla ei tee hevon paskaakaan. Eikä varsinkaan sitä. 

Tällä tekee jo vähän enemmän.
Kuvassa hyvin todentava esimerkki saunarakennuksesta ja fysiikan laeista.  Lämpö kulkee ylöspäin, ja peltikatolla ollut lumi alaspäin. Jep.

Liikunta- ja virkistyskeskuksemme tarjoamalla ilmaisella Kolates-tunnilla. (Tai noh, ilmaisella ja "ilmaisella"...)

Nalle-pirtelö, tuo janoisten lumityöläisnaisten sankari. (Huomatkaa, kuinka ketterästi kiertäen en mainosta täällä alkoholia.)

Tässä mitään crossfit-saleja kaivata.

 Nainen ja hanki.

En ihan tarkalleen tiedä, mitä tässä kuvassa tapahtuu, mutta tulispa jo se kevät, saatana.