Se oli oikeastaan yksi ratkaisevia asioita ostopäätöstä tehdessämme. Molemmille omat työhuoneet. Minulle omalla sisäänkäynnillä, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vaikka millaisten suunnitelmien ja putiikkihaaveiden (Sanoinko sen oikeasti ääneen, iik!) toteuttamisen. Nurkassa kaunis pönttöuuni, jota ei ainakaan toistaiseksi olla ottamassa lämmityskäyttöön. Mieltä se lämmittää kyllä joka kerta, kun katse siihen osuu.
Valtava ikkuna, josta voin vain katsetta hieman nostamalla seurata pihamaan tapahtumia.
Valtava ikkuna, josta voin vain katsetta hieman nostamalla seurata pihamaan tapahtumia.
Kauniisti kulahtanut metallijakkara meillä oli jo Helsingin kodissamme.
Löysin sen tori.fistä, ja samana päivänä sairastuin. Ei auttanut vaikka
jalat melkein pettivät matkalla autoon ja tärisin ostosreissun läpi
kuumehoureissani, jakkara oli saatava! Ja kannattihan se: kuume meni
ohi, ostos ihastuttaa edelleen.
Työhuoneen sisustus asettui paikoilleen kuin itsestään, vaikka pohja onkin kolmen oven takia hieman haastavan mallinen. Mitään uutta ei varsinaisesti hankittu, vaan kaikki huonekalut olivat joko entuudestaan tai saatuja. Vanha, upea työpöytäkin päätyi meille toisen hankinnan yhteydessä, puolivahingossa ja puoli-ilmaiseksi. Tunnelmasta tuli juuri sellainen, kuin olin pitkään haaveillut, mutta mitä en koskaan edellisessä kodissa osannut nähdä.
Ja se sama hohtava valo, joka seuraa läpi asunnon, huoneesta toiseen.
Ja se sama hohtava valo, joka seuraa läpi asunnon, huoneesta toiseen.
Työhuoneen seinälle pystytettiin Vaiennut sotilas-näyttelyni viimeinen näytös. Viime keväänä näyttelyn
aikana päätin, että tämä kuva tulee työhuoneeni seinälle. Silloin en
vielä tiennyt, missä tuo työhuone tulevaisuudessa sijaitsee. Vaarini ei
koskaan ehtinyt kuulemaan päätöksestäni muuttaa takaisin Hämeeseen.
Uskon, että hän olisi ollut tästä tiedosta onnellinen. Näiden käsien
suojeluksessa on hyvä olla ja tehdä töitä. Jos joku, niin ne tietävät,
mitä kova työ on.
30-luvun piironki on mummolan peruja. Ei ehkä huonekaluna maailman
käytännöllisin, mutta se on yksi harvoista asioista, joka minulla on
mummolasta muistona. Tuntuu hykerryttävältä ajatella, että tuohon
peiliin olen katsonut kenties elämäni ihan jokaisena vuotena.
Hieman hävettää myöntää, että olin ehtinyt jo unohtaa työpöydän valaisimen olemassaolon, kunnes viime kesänä muuton yhteydessä kaivoin sen pihavarastosta esiin. Kappas, tällainenkin! Uudessa kodissa sekin löysi viimein paikkansa. (Vanhaan se ei olisi oikein sopinutkaan.)
Vanha liinavaatekaappi oli aiemman kodin makkarissa. Nyt se imee sisäänsä kaiken epämääräisen sälän ja parempaa hetkeä odottavat DIY-projektit. (Minähän kun olen tunnetusti niin kova käsityöihminen, hah!) Kaapin päälle olen kasannut kaikkea esteettisesti miellyttävää, joku voisi puhua myös alttarista.
Kortti on äärettömän lahjakkaan Meri Mortin käsialaa.
Sen sanomassa tiivistyy konkreettisesti kaikki, mikä on tärkeää.
(Ainakin ihmiselle, jonka mielestä sellaiset "usko unelmiisi"-jutut tuntuvat hieman liian laveilta.)
Siis niin upean näköistä! Työpöytä keskellä huonetta on jotain... uskaliasta. Ei olisi itsellä tullut mieleen. Ja tuo taulu, se on aivan huikea ja aivan liikutun kun mietin miten tärkeät, rakkaat kädet nuo ovat sinulle ja mitä tunteita käyt läpi kun niitä katselet. Olisipa mulla tuollainen mummoni rakkaista käsistä, onneksi ne sentään ovat verkkokalvoille piirtyneet.
VastaaPoistaTäytyy sanoa että mitä ikinä putiikki tuleekaan myymään, se houkuttelee jo sisustuksellaan <3
No nyt on inspiroiva työhuone, huhhuh! Ihan täydellinen kokonaisuus jokaista yksityiskohtaa myöten. Rakastuin.
VastaaPoistaHei! Olen lukenut blogiasi aiemmin noin parin vuoden ajan. Nyt jotenkin palasin tänne taas ja luin läpi vanhoja kirjoituksiasi. Olisi kovin kiva lukea uusia tekstejä ja nähdä torppaa nykyisellään, mikäli edelleen kuljette yhtä matkaa. Ei tällaisia aitoja ja elämänmakuisia blogeja enää tahdo löytyä. Niin tai näin, toivottavasti elämä on kohdellut hyvin ja kaikki on ok.
VastaaPoista