Meissä kaikissa asuu pieni sisäinen kriitikko, myönsimme sen olemassaolon tai emme. Tätä ilmiötä kutsutaan myös
sisäiseksi puheeksi.
Sisäinen puhe tarkoittaa sitä, mitä ja miten itsellemme päämme sisällä puhumme - puhe voi liittyä niin omaan käyttäytymiseen, ulkonäköön, tekemisiin kuin myös ympäröiviin ihmisiin ja tapahtumiin. Se heijastelee arvomaailmaamme, asenteitamme ja suhtautumistamme ja saattaa monilla olla varsin usein kovin kriittistä ja negatiivissävytteistä.
Sisäisen puheen kanssa jumittuu helposti oravanpyörään. Mitä enemmän kriitikko marmattaa, sitä huonommaksi itsemme tunnemme. Mitä huonommaksi itsemme tunnemme, sitä enemmän kriitikko marmattaa. Epävarmuus, riittämättömyyden tunne, epäonnistumisen pelko, muihin vertailu, väsymys - nämä kaikki ovat kuin bensaa kriitikon liekkeihin.
Sisäistä kriitikkoaan voi kuitenkin ohjata ja opettaa muuttumaan. Se, että ylipäänsä tiedostaa ja huomioi oman sisäisen puheensa, on jo hyvä alku. Mieli on siitä kummallinen, että se uskoo kaiken, mitä sille sanotaan. Ja negatiiviset asiat - no ne se vasta uskookin. Luin kerran tutkimuksen palautteen vastaanottamisesta. Sen mukaan jos ihmiselle antaa kymmenen palautetta, yhdeksän positiivista ja yhden negatiivisen, niin arvatkaapa mihin niistä se mieli tarttuu?
Niinpä.
Ajatukset ja sanat ovat osa sitä energiaa, joka muokkaa todellisuutta
ympärillämme. Muuttamalla omia ajatuksiasi, voit muuttaa myös elämääsi. Hieman kulunut fraasi, mutta niin totta. Mieli ohjaa kehoa (kuten keho mieltä) ja saa aikaan toimintaa, tietoista tai tiedostamatonta. Jos hoet itsellesi tarpeeksi kauan jotain ajatusta tai tunnetta (vaikka et siihen välttämättä täysin uskoisikaan) niin mieli alkaa pitämään sitä totena ja käyttäytymään sekä jakamaan käskyjä keholle sen mukaisesti.
Mitäs jos sisäinen kriitikkosi sanoisikin aamulla peiliin katsoessa: "Näytätpä tänään nätille ja aikaansaavalle! Ai uusi kirjoitushomma, siitä tulee taatusti tosi hyvä!" Jos se ääni olisikin kriittisen, syyllistävän ja vähättelevän sijaan rohkaiseva, hyväksyvä ja ennakkoluuloton? Ja ajatelkaa mitä tapahtuisi, jos tämä toistuisi joka aamu? Lähtökohdat uuteen päivään olisivat kuulkaas ihan erilaiset!
Sisäinen kriitikkoni, olkoon hänen nimensä tässä yhteydessä vaikka
Sirpa-Leena, on kuiskutellut korvaani viime päivinä kiivasti.
Huutanutkin hetkittäin.
Sirpa-Leenan mielestä pitäisi
olla ja tehdä paljon enemmän. Pitäisi kirjoittaa, tehdä koulutehtäviä,
päivittää blogia useammin. Pitäisi ja pitäisi. Olla tehokkaampi, viisi
vuotta nuorempi, viisi kiloa laihempi, kauniimpi ja viisaampi ja
empaattisempi.
Sisäiset sirpa-leenat ja muut urputtajat ovat vähän kuin lähisukulaisia:
niitä ei voi valita, niiden kanssa pitää vaan opetella tulemaan
toimeen. Ja usein ne ovat loppupeleissä ihan kelvollisia tyyppejä,
joilla on yleensä hyvät tarkoitusperät. Ainakin jostain näkökulmasta
katsottuna.
Toki joskus se Sirpa-Leena marmattaa ihan syystäkin. Viime viikkoina se on ilkkunut muun muassa siitä, kuinka
muiden blogeissa ollaan jo kovasti tehty puutarhasuunnitelmia ja istutettu siemeniä.
Mitäs sinä olet tehnyt asian eteen? Et mitään! Et käy edes päivätöissä ja silti sulla ei muka aika riitä! (Auts. Tulihan se sieltä.)
Paska puutarhuri, paska ihminen!
Eilen sisuunnuin, huusin takaisin että "nyt perkele hiljaa!" ja painelin Plantageniin.
Aloitin laittamalla uudet viherkasvit multiin, siemenet odottakoon vielä
ensi viikkoon. Vietämme pääsiäisen torpalla ja olen varannut mukaan
ison ruutuvihon puutarhasuunnitelmia varten. Mitä ja minne laitetaan?
Salaatteja, kirsikkatomaatteja ja yrttejä kasvihuoneeseen,
istutuslaatikoihin ainakin retiisiä ja pellolle pottuja ja juureksia.
Sirpa-Leenalle ajattelin juottaa niin paljon punaviiniä, että hän pysyy mukavana ja hiljaisena pääsiäispyhien ajan.
Rentouttavaa pääsiäislomaa, olkaa itsellenne armollisia!
Ps. On myös mielenkiintoista huomata, miten puheessa ja erityisesti ajatuksissa
parin välimerkin paikka saa joskus asiat ihan eri kontekstiin.
Miettikääpä nyt näiden lauseiden eroa:
Unelmat sirpaleena, unelmat...
Unelmat, Sirpa-Leena, unelmat!
