Miten tässä sitten kävi näin?

Siihen tarvittiin toimiva nettiyhteys, Oikotie ja kuusi tuntia junassa, paluumatkalla kesälomareissulta Kainuusta Helsinkiin. Siihen tarvittiin lapsuus- ja nuoruusvuodet hämäläisessä maalaispitäjässä ja 14 stadissa vietettyä vuotta, joiden aikana niitä juuria ei sitten kuitenkaan saatu kokonaan kitkettyä. (Vaikka joskus niin kovasti kuvittelin haluavani.) Siihen tarvittiin juuri sopivaan hetkeen osunut kesäloma, hippusen hyvää ajoitusta ja pari asiointia pankissa. Useampi malttamaton puhelu välittäjälle. Ja ensimmäisen pihaan saapumisen jälkeen siihen tarvittiin lopulta vain pari viikkoa kun saimmekin jo avaimet käteen. 

Ennen kaikkea siihen tarvittiin ymmärrystä ja uskoa siihen, että tämä unelma voisi olla, ja onkin, meidän yhteinen.

Ekana iltana Torpalla istuttiin ulkona kun jo hämärtyi. Siemailtiin viskiä päät pyörällä ja vähän hämmentyneinä. Miten tässä näin kävikään? Kuunneltiin ääretöntä hiljaisuutta ympärillä ja ihailtiin yläpuolelle levittäytyvää tähtitaivasta, molemmat aika harvinaista herkkua kaupungissa asuvalle.

Metsän reunasta nousi niityn syliinsä kietova usva ja samaa matkaa sen kanssa laskeutui ympärilleni niin absurdi ja järjetön onnen tunne, että oli pakko nipistää itseään käsivarresta.

Tämä kaikki tässä ympärillä on meidän.