sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kaupunkikodin pihalla

Erehdyin pitkästä aikaa vilkaisemaan kaupunkikodin takapihalle. Ruohosipuli porskuttaa oikein hyvinvoinvana talven jäljiltä, muilta osin pieni kasvimaani kaipaakin sitten ryhtiliikettä ja kuokan hellää kosketusta. Pakko kai viimeinkin uskoa, ettei ne kuolleet lehdet sieltä itsekseen roskikseen kävele. Tänä vuonna en aio stressata kaupunkikasvimaan kohtalosta, vaan istuttelen siihen fiilispohjalla jotain helppoa ja kestävää, lähinnä salaatteja ja yrttejä, koska puutarhuroinnin painopiste on kuitenkin Torpan tilauksilla.


Tänään en kuitenkaan jaksanut tarttua toimeen, vaan tyydyin haahuilemaan pitkin pihaa ja tuijottelemaan ihastuneesti ympärilleni levittäytyvää, päivä päivältä kylläisempää vihreää sekä miettimään universaalilla tasolla merkittäviä kysymyksiä kuten onkohan Torpalla omenapuu puhjennut jo kukkaan, mitä hilloa sulattaisin illan köyhien ritareiden seuraksi ja miksei Makuunilla ole irtokarkkien kotiinkuljetuspalvelua? Viikonloppu on ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen täyteläinen pitäen sisällään niin ruokaa & valokuvausta ruokakuvauskurssilla, paljon naurua ja satunnaisia kohtaamisia ja riehakasta tanssimista ystävän keikalla sekä hyppimistä vesilätäköissä Kallion kaduilla, reippasti yli minkään säädyllisen nukkumaanmenoajan. Jos viikonloppu pitää viettää kaupungissa, niin se tulee tehdä juuri tällä kaavalla!




6 kommenttia:

  1. Porskuttaakin hyvin ruohosipuli. Niin ja olen enemmän kuin kerran miettinyt makuunin visaista kysymystä. Makuunissa tulee käytyä viikottain :P :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuunista saa parhaat irtokarkit. Marketeissa valikoima on aika surkea ja kaikki karkit sellaista xxxxl-kokoa, en tykkää!

      Poista
  2. Ruohosipuli kuuluu ykköskasveihini ihan jo sen selviytymisen vuoksi :) Alottelin viikonloppuna kasvimaan "kyntämistä" ja toiveena olis saada se viikon aikana valmiiksi. Täällä vaan tuo sateen perhana nyt vähän hidastaa suunnitelmia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja ruohosipuli myös maistuu hyvältä ja sopii niin moneen ruokaan. Sateessa on se hyvä puoli, että sen jälkeen ja loppuviikon lämpimien kelien myötä vihreys varmaankin räjähtää ihan käsiin.

      Poista
  3. Käsittämätöntä miten huono omatunto tulee näistä puutarhapostauksista. Siis näistäkin, joita ei ole viimeisen päälle kuopsuteltu. Mitenhän huono se olisi, jos olisin saanut sen yrttimaan aikaan ja se kuivuisi ja rapistuisi siellä, kun kukaan ei olisi kastelemassa :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh, vanhaa sananlaskua lainatakseni: "Kasvimaaton on huoleton!" :D

      Poista