Hitaalla ja vähän jäljessä...

...on kulunut aika tänä viikkona. En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin kipeä. Usean päivän kova kuume kääntyi lopulta megaflunssaksi ja kurkkukivuksi, ja edelleenkin olo on todella heikko vaikka kuumetta ei enää olekaan. Perjantaina onneksi päätettiin lähteä sairastamisesta huolimatta Torpalle -hyvä niin, koska seinät alkoivat vakavasti kaatumaan niskaan kotisohvalla nyhjöttäessä. Jos olen muutenkin luonteeltani itkuherkkä niin kipeänä ja väsyneenä, noh, asiat voivat olla todella raskaita.

Viikonloppu on mennyt hitaiden asioiden parissa. On nukuttu paljon mutta pitkään, kävelty koirien kanssa paljon mutta rauhassa, unohduttu lukemaan kirjaa sänkyyn pidempään kuin oli tarkoitus. Ei haitannut ollenkaan. Olen ollut niin onnellinen kahdesta aurinoisesta päivästä ettei mitään rajaa; kevät on todellakin täällä! Tänään mies urakoi puuhommien parissa, minä en jaksanut vielä juuri muuta fyysistä kuin vähän ruoputtaa haravalla (aaah miten terapeuttista!), siirrellä risuja paikasta toiseen ja kuvata miestä puuhommia tekemässä. Suunnittelu- ja ideointihommia tein sitten senkin edestä, mittailin katseellani joka nurkan kevätvalossa taas erilaisena näyttäytyvästä pihasta ja sain paljon loistoideoita tulevaa varten. En malta odottaa, että saan upottaa sormet toden teolla multaan, enmaltaenmaltaenmalta!

Hitaan viikonlopun teemaan kuuluu tottakai myös hidas ruoka. Mies haudutteli lauantaina tuntikausia sipulikeittoa. Se oli valkosipulikrutonkien kera niin hyvää, että teki mieli itkeä. taas. Eivätkä ne leivinuunissa tomaatti-mozzarellakastikkeessa muhineet lihapullatkaan ihan kiireisen ihmisen valinta olleet.

Arkeni on aika hektistä, ja taidan muutenkin vähän olla tottunut siihen, että asiat tapahtuu nyt!nyt!heti! En oikein osaa olla paikallaan silloinkaan, kun siihen olisi mahdollisuus. Ehkäpä tämä sairastaminen töiden kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan oli taas muistutus siitä, että joskus voisi pysähtyä miettimään, kuinka paljon heittäytyä ja uhrautua ja minkä asian vuoksi? Missä järjestyksessä asiat pään sisällä ovat ja mitä jää listan hännille? Haluanko oikeasti, että käy taas niin kuin kävi muutama vuosi sitten?

Lupaan, että ensi viikolla kiire voi olla ympärilläni, mutta pääni sisälle se ei pääse. Hitaassa tahdissa ei oikeastaan ole mitään vikaa, kyllä silläkin pääsee perille asti.