lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tattarisuon kirpputorit part. 2

Lauantai-aamu on juuri sopiva hetki jatkaa (virtuaalista) kirpparikierrosta Tattarisuolla. Parin sadan metrin päässä samalla tiellä viimeksi esitellyistä Löytötorista ja Antiikkihallista sijaitsee -noh, seuraava kirpputorihalli. 
Tämä huutishalli ei ole ulkonäöltään ehkä se kaikista houkuttelevin, mutta oven avaaminen aiheuttaa ainakin allekirjoittaneessa pari ylimääräistä sydämentykytystä lisää. Koskaan ei voi nimittäin etukäteen tietää, mitä oven toiselta puolelta löytyy. Katsokaa vaikka itse!

Halli on ääriään myöten täynnä toinen toistaan hämmentäviä asioita. Enimmäkseen pientavaraa, mukana muutamia huonekalujakin.



Huutishallilla järjestetään huutokauppa joka kolmas sunnuntai. Kannattaa tulla ajoissa paikalle tutustumaan tarjontaan ja varata reippaasti käteistä mukaan niin parhaimmat aarteet eivät pääse livahtamaan käsistä. Tässä paikassa maksuvälineenä käy muutenkin ainoastaan käteinen.
Sydän meinasi pysähtyä kun näin tämän kaapin. Miten ihana! Sydän meinasi pysähtyä uudelleen, kun näin kaapin kyljessä lapun "varattu". Damn! Katselin sillä silmällä myös erästä pöytää, jonka paikan pyörittäjä ystävällisesti lupasi kuljettaa veloituksetta lähiseudulle kotiin asti, pisteet siitä!

Matka jatkuu parin pyörähdyksen kautta osoitteeseen Jarrutie 14, jossa sijaitsee Kalusteneuvos Oy. Sijaintina iso halli ei liene kenellekään tässä kohtaa enää yllätys. Kuten nimestä voi ehkä päätellä, pääpaino on eri aikakausia edustavissa huonekaluissa mutta hyllyillä on paljon myös pientavaraa, astioita ja keräilylaseja. Katossa roikkuu toinen toistaan hengästyttävimpiä kristallikruunuja ja muita massiivisia valaisimia. Täällä olen törmännyt (kirjaimellisesti) myös kiinalaiseen antiikkigongiin ja formula-autoon. 
Go figure. 

Uteliaana kyselin hieman Kalusteneuvoksen toiminnasta ja toimistolta kerrottiin, että tavarat ovat pääsääntöiseti kodeista pääkaupunkiseudun alueelta. 50-60-luvun teak- ja pali-santerikalusteet tulevat Tanskasta suoraan sikäläisistä kodeista. Upeat, isot antiikkiset vaatekaapit tuotetaan Pohjois-Ranskasta.



Kysyityimpiä tuotteita yleisesti ottaen ja tyylilajista riippumatta ovat erilaiset pienikokoiset säilytyskalusteet ja ruokailurymät. 




Hallin seinällä roikkuu vaikuttava ryijykokoelma. 


Kalusteneuvoksen "erikoisuus" on tanskalaiset 50- ja 60-luvun tiikkiset ruokailuryhmät ja muut kalusteet, jotka mainittiin myös yhdeksi selkeästi eniten kysytyksi "trendituotteeksi" tällä hetkellä. Mikäli tämäntyyppiset huonekalut ovat mielessä mutta Tattarisuo liian kaukana vahtimatkoja ajatellen, suosittelen kyselemään niiden perään puhelimitse - Kalusteneuvoksen tavaravalikoima kun lisääntyy päivittäin. Tarjolla on myös verhoomopalvelu ja laaja valikoima erilaisia verhoilukankaita ja tarvikkeita. 


Sellainen Tattarisuo. Mielikuvissani näen alueen rähjäiset peltihallit potentiaalisena kirpputorikeitaana, josta löytyisi vanhan tavaran lisäksi vaikkapa pieni kuppila ja puusepän, huonekaluverhoilijan ja muiden kädentaitajien palveluita ja pajoja. Hallien takana metsässä kiemurtelisi jatkossakin Malmin lentokentän ympäri kiertävä juoksurata (meillä kovassa käytössä <3) ja pienlentäjätkin saisivat puolestani pitää kenttänsä, joka näillä näkymin ollaan sulkemassa asutusalueen tieltä v. 2016. Tattarisuon aluetta pitäisi jonkun uskaltaa katsoa uusin, rohkein silmin ja nähdä mahdollisuuksia siellä missä muut näkevät saastaista ja suopohjaista (mutta päättävän sikaniskaherrakerhon mielestä ilmeisen rakennuskelpoista, tai ainakin rakennuttajakaverin tilipussia paisuttavaa) joutomaata. Se, jos jokin, olisi todellista ja aitoa kaupunkimiljöön kehittämistä.

Kävin allekirjoittamassa adressin Malmin lentokenttäalueen säilyttämisen puolesta, käykää tekin!

6 kommenttia:

  1. Voi, niin haluan joskus tuonne käymään, kun kulmilla liikun. Ja tosiaan aivan ihana tuo pöytä mitä ihastelit ja paljon muitakin kivoja näkyy kuvissa. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Onpa sellaisen näköisiä paikkoja, että noista voisi tehdä löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, kannattaa varata reilusti aikaa (ja rahaa) mukaan :)

      Poista