keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tupa ja sen kesävaatteet

Alussa oli pelkkää mustaa. Monia, monia vuosia. Sitten mukaan ujuttautui armyvihreää, hitusen harmaata ja häivähdys violettia. Murretut lämpimät okran, ruosteen ja oranssin sävyt nostivat vuosi vuodelta yhä sinnikkäämmin päätään aina kevätauringon ensimmäisten säteiden myötä ja tekivät minusta jokavuotisen kesähipin.

Torpan oston myötä eteen on auennut kokonaan uusi värimaailma ja voi kuulkaa miten innoissani tästä leikkikentästä olenkaan! Turkoosia, mintunvihreää, keltaista... olo on kuin lapsella ensi kertaa pallomeressä, josta tosin boringbeiget, pastellit ja muut modernit epäväripallot heitetään edelleen laidan yli.

Värit ja niihin suhtautuminen ovat kuin pölyttyneitä ajattelumalleja päämme sisällä. Teen näin, koska olen aina tehnyt niin, vaikka en oikeastaan enää edes tiedä, miksi. Minulle musta oli vuosikausia kai jonkinlainen suojaväri, josta en osannut päästää irti koska en tiennyt, mitä olisi tulossa tilalle. (Ja tokihan sitä on vaatekaappi täynnä edelleen.)

Niin, keltaista. Iso pallokuvioinen tyynyliina löytyi hietsun kirpparilta 0,5 €, pienempi "salmiakkikuvio" Anttilan alelaarista. Tiilenpunainen silkkitäkki on vieraspeitto, joka edellisten vieraitten lähdettyä jätettiin sohvalle hoitamaan päiväpeiton virkaa. Näillä keleillä ei öisin täkkejä tarvita. Keltainen virkattu päiväpeitto on "sokko-ostos" huuto.netistä. Jonkun itse tekemä. Olin jo kertaalleen myymässä sitä kirpparilla eteenpäin mutta tulin sitten (onneksi) toisiin aatoksiin.



Tuvan sohva palvelee vierasvuoteena ja hirsiseinien viileässä hengityksessä onkin (kuulemma) varsin makoisaa nukkua. Rukinpyörä on kulkeutunut seinälle monien mutkien kautta lapsuuteni mummolasta ja sillä on minulle ihan erityisen paljon tunnearvoa. 


17 kommenttia:

  1. Herrajesta miten mielettömän kauniita. Samoilla ajatuksilla väreistä. Muutaman viime vuoden aikana olen löytänyt enemmän värejä kuin ikinä. Kotona on kyllät ollut aina väriä jonkunverran, lähinnä punaista, nykyään muutakin. Vaatteissa värejä olen löytänyt hiustenvärin muuttumisen myötä hurjasti lisää, jossain vaiheessa niin oli mustaa pitkälti omakin kaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatukkaisena (jo yli 15 vuotta, sävyt vaan vaihdelleet) olen aika kuvitellut, ettei hiusväriin oikein käy muuta kuin musta. Sittemmin tämäkin kuvitelma on osoittautunut vääräksi :D

      Poista
  2. Nuo teidän torpan värit tuovat kyllä niin elävästi mieleen oman lapsuuteni ja nuoruuteni! Tuo silkkipeite ja virkattu päiväpeite ovat aarteita. Ja jos joskus tuohon keltaiseen kyllästyt, aina voit tuon sängynpeitteen värjätä - kalastajalanka ottaa hyvin väriä;)
    Aurinkoisia päiviä torpan suojissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, toistaiseksi tykkään tuosta keltaisena :)

      Poista
  3. Ihania aurinkotyynyjä! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Värit on mukavia. Ja nuo värit on minusta ihan voimavärejä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väreissä pitää olla voimaa ja sielua, vähän niinkuin mustassakin!

      Poista
  5. Oi, tuo keltainen virkattu peitto on aivan ihana! Onneksi et myynyt sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kukaan ei huomannut sitä myyntipöydälläni :)

      Poista
  6. Juurikin niin parhaita värejä ja ihanaa kerroksellisuutta. Juuri tuota vanha hirsiseinä kaipaa rinnalleen - elämänmakuisuutta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori, olen kyllä ihan samaa mieltä.

      Poista
  7. Ihanat värjt ja tuo vanha satiinipintainen peitto. Tahtoisin samanlaisen, jonkun tumman vihreän.

    VastaaPoista
  8. No pihkura! Mihin mun kommentit katoaa :((
    (Kahdesti oon jo kommentoinut tätä teksiä - toivottavasti tää tulee perille.

    Siis… just hyvää väritykitystä. Oranssi on myös mun kestosuosikki. Siihen ei oo samaa viha-rakkaussuhdetta, niinku moneen muuhun väriin.

    VastaaPoista
  9. Ihania, piristäviä värejä! Minulla oli lapsena mintunvihreä lempiväri, ja nykyään turkoosi. Kovin kauas en tunnu päässeen... Eikä se mintunvihreäkään paha ole :D Ehkä sitä vain luonnostaan tykkää tietyistä väreistä, en tiedä :)

    VastaaPoista